Ilmiö

Työtavat mullistuvat – näin varmistat jaksamisesi

Kauan odotettu loma. Tuijotat tyyntä maisemaa. Yhtäkkiä kännykkä kilahtaa. Työsähköposti odottaa. Punainen ykkönen on saatava pois näkyvistä, joten sormesi hakeutuu avaamaan sähköpostin. Suomalainen työelämä tuntuu kehittyvän suuntaan, jossa työntekijän pitäisi olla jatkuvasti tavoitettavissa. Keskustelimme Viittomakielialan Osuuskunta Vian toimitusjohtaja Outi Huuskon kanssa suomalaisten työtapojen muutoksista ja jaksamisesta epäsäännöllisten työaikojen puitteissa.

Muotoiltua palvelua

Palvelumuotoilu on tämän hetken kuuma peruna. Kuten parhaat asiat yleensä, sekin on lopulta yksinkertainen juttu: kun asiakas otetaan mukaan suunnitteluun jo varhaisessa vaiheessa, syntyy parempia tuloksia.

Arvokasta työtä

Yhteiskunnallinen yritys -merkki täyttää viisi vuotta, ja tällä hetkellä merkin käyttöoikeus on yli 80 yrityksellä. Suomessa on kuitenkin tuhansia yrityksiä, jotka hyötyisivät merkistä ja olisivat oikeutettuja siihen.

Avainlippu ylpeänä esittää

Avainlippu-merkin sisin kertoo suomalaisen työn arvostuksesta. Tämä ydin yhdistää perinteisiä ja uusia yrityksiä, tavaroita ja palveluita. On aika murtaa myytti suppeasta vain kotimaisille tuotteille tarkoitetusta alkuperämerkistä – ja nähdä, missä kaikkialla lippu liehuu.

Lupausten lunastajat

Autenttisuus on tämän hetken megatrendi. Kuluttajat haluavat tietää mistä tuote on peräisin. Onko se eettisesti kestävä? Miten sen valmistaminen vaikuttaa paikallisesti? Tieto tökeröstä palvelusta tai kehnosta tuotteesta leviää sosiaalisissa verkostoissa kuin kulovalkea.

Hyvä vai raha?

Yhteiskunnalliset yritykset etsivät paikkaansa julkisen ja yksityisen sektorin välissä. Niiden esiinmarssi kertoo asiakkaiden, työntekijöiden ja yrittäjien arvomaailman muutoksesta.

Robotista rautainen työpari

Koko työnteon käsite pitää miettiä uudestaan, kun robotit yleistyvät työelämässä. Mitkä ovat asioita, joita ihmisen kannattaa tehdä?

Digikello tikittää Suomelle

Suomella ei ole varaa kelliä kunniakkaan teknologiahistoriansa mainingeissa, sillä paikat suunnannäyttäjien joukossa jaetaan nyt.