Black Friday jyllää perjantaina – Yli 90 prosenttia pitää kotimaisen tuotteen valintaa vastuullisena

Perjantaina 23.11. ihmiset juoksevat jälleen tarjouksien perässä, kun Black Friday saapuu kauppoihin. Tuoreen kyselyn mukaan yli 90 prosenttia pitää kotimaisen tuotteen valintaa vastuullisena. Perjantaina punnitaan, missä määrin hinta ajaa muiden ostamiseen vaikuttavien tekijöiden ohi.

Joka kolmas suomalainen on sitä mieltä, että tuotteen tai palvelun ostopäätökseen vaikuttaa erittäin paljon se, että tuotteen valmistusmaa on Suomi, kertoo Taloustutkimuksen tekemä tuore kysely. Kun mukaan lasketaan ne, joiden mielestä tuotteen valmistus Suomessa vaikuttaa ostopäätökseen vähintään jonkin verran, yltää luku yli 83 prosenttiin.

Suurin osa Black Fridayn tarjouksista on perinteisesti koskenut kulutuselektroniikkaa, mutta tarjouspäivän ilmiö laajenee Suomessa vauhdilla myös muihin tuoteryhmiin. Kotimaisen tuotteen valitseminen voi olla monella tapaa vastuullinen valinta. Hiilijalanjälki on usein pienempi, kotimainen valinta työllistää ja tuotteen alkuperä on hyvin jäljitettävissä. Yli 90 prosenttia suomalaisista pitääkin kotimaisen tuotteen valintaa vastuullisena.

– Kansantaloudellisesti kuluttajien päätöksillä on erittäin suuri vaikutus siihen, miten suomalainen työ voi. Black Fridaysta jouluun ja vuoden loppuun asti ulottuva jakso on kuluttajaliiketoiminnan kannalta ratkaisevan tärkeä jakso. Tutkimuksemme osoittaa, että valtaosa suomalaisista ymmärtää selkeästi, että omilla ostopäätöksillä voi vaikuttaa vastuullisesti, sanoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.

Laatu ja hinta määräävät

Yhdysvalloissa Black Friday on kaupoille vuoden suurin yksittäinen ostospäivä. Kaupan liiton mukaan Suomessa marraskuun merkitys vähittäiskaupan liikevaihdossa on kasvanut viime vuosina hieman. Esimerkiksi parina viime vuonna tavaratalokauppa on ollut marraskuussa keskimääräiseen kuukausimyyntiin verrattuna suurempaa kuin kertaakaan 2000-luvulla.

Kyselyn mukaan laatu ja hinta vaikuttavat eniten tuotteiden ja palveluiden ostoon. Seuraavaksi tärkeimpiä tekijöitä ovat kotimainen valmistus ja työllistävyys Suomessa.

– Vaikka Black Friday perustuukin edullisiin hintoihin, toivon, että kuluttajat kiinnittävät huomiota tuotteen valmistusmaahan ja tekevät vastuullisia valintoja. Tutkimusten mukaan kuluttajat tiedostavat, että kotimaisen tuotteen tai palvelun valitseminen luo työpaikkoja. Jokainen ostos siis vaikuttaa, Lausala sanoo.

Kotimaisuuden lisäksi paikallisuus kiinnostaa

Suomessa valmistettujen tuotteiden ja palveluiden lisäksi kuluttajia kiinnostaa paikallisuus. Kyselyyn vastanneet uskovat, että etenkin paikallisten yrittäjien tukeminen, tuotteen työllistävyys ja valmistus Suomessa tulevat kasvattamaan painoarvoaan. Tero Lausala uskookin, että tulevina vuosina yritykset viestivät yhä enemmän ja läpinäkyvästi tuotteidensa alkuperästä ja yrityksen toiminnasta.

– Helpoiten kotimaisen tuotteen tunnistaa jatkossakin Avainlippu-merkistä. Kun Avainlippu-merkkien saajien määrä kasvaa, on kotimaisia tuotteitakin samalla enemmän tarjolla esimerkiksi Black Fridayna ja joulumyynnissä, Lausala sanoo.

Kulutustottumuksiin liittyvään kyselyyn vastasi 1187 henkilöä. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen internetpaneelissa lokakuun lopulla, ja siihen vastasivat 18-79-vuotiaat suomalaiset. Tutkimuksen tilasi Suomalaisen Työn Liitto.

Osta työtä Suomeen -päivää vietetään tänä vuonna 7.12. Sen tarkoituksena on tehdä suomalaista työtä näkyväksi, saada suomalaiset kiinnittämään huomiota kulutusvalintoihinsa ja innostaa kuluttajia suosimaan ostopäätöksissään kotimaisia tuotteita ja palveluita. Osallistu tapahtumaan Facebookissa

Lisätietoja:

Tero Lausala, toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto, 050 407 2623, tero.lausala@suomalainentyo.fi
Hanna Malinen, viestintäpäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 369 4949, hanna.malinen@suomalainentyo.fi

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä, joka voidaan myöntää Suomessa valmistetuille tuotteille ja Suomessa tuotetuille palveluille. Avainlippua kantaa yhteensä yli 4300 tuotetta, tuoteryhmää tai palvelua. www.suomalainentyo.fi/yrityksille/avainlippu/

Suomalaisen Työn Liitto toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Liitto hallinnoi suomalaisesta työstä kertovia merkkejä, vaikuttaa ostopäätöksiin ja haastaa työelämää uudistumaan.