Satavuotiaalle toiminnalle on yhä tilausta

Tiesitkö, että Suomalaisen Työn Liitto on perustettu jo vuonna 1912 ja sehän tarkoittaa jo kohta 110 vuoden toiminta-aikaa, kylläpä aika rientää. Liitto perustettiin Tampereella alun perin kotimaisen teollisuuden edistämisviikon eli Suomalaisen viikon järjestämiseksi ja viikkoja järjestettiin useita kertoja vuosien 1913 ja 1975 välillä.

Toiminta-ajatuksemme on edelleen saman suuntainen kuin aikanaan liiton historiassa, eli liitto toimii sen puolesta, että suomalainen työ voi hyvin ja että työ menestyy Suomessa. Suomalainen työ on myös kansainvälisesti ylpeää eli riisutaan vaatimattomuuden vaatteet päältämme ja valloitetaan maailma, sillä kansainvälisyys ja vienti ovat suomalaisen työn elinehto. Keskeinen tehtävämme on edelleen kannustaa kaikkia valitsemaan työtä Suomeen. Yritykset ja yhteisöt liittyvät jäseneksi, hakevat työstä kertovia merkkejä, eli sertifikaatteja, joilla voi luotettavasti viestiä kotimaisesta alkuperästä ja tärkeistä arvoista, kuten vastuullisuudesta. Avainlippu-, Design from Finland-, ja Yhteiskunnallinen Yritys -merkin avulla asiakkaat pystyvät tekemään hyviä valintoja, jotta suomalainen yhteiskunta menestyisi ja meillä kaikilla olisi hyvä asua Suomessa. Kaikki tämä tapahtuu yhdenvertaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja avoimuuden merkeissä.

Olemassaolomme ydin on jäsenemme, heitä on tänään lähes 5 000. Liitto on asiantuntijaorganisaatio ja voittoa tavoittelematon järjestö, jonka toimintaa rahoittavat sen jäsenyritykset. Vuotuinen jäsenmaksu perustuu yrityksen liikevaihtoon. Tuotamme jäsenyritysten käyttöön tutkimustuloksia niin kuluttajakäyttäytymisen muutoksista kuin suomalaisuuden vaikutuksesta ostopäätökseen tai tutkimuksia trendeistä, tunteista, vastuullisuudesta tai nuorten ajatuksista. Ajankohtaisia ja mielenkiintoisia aiheita eri näkökulmista, joka vuosi. Rakennamme myös kokonaisuuksia markkinointiviestintään, jotta jäsenyrityksillä olisi mahdollisimman helppoa kertoa yhteisistä arvoistamme asiakkaille ja sidosryhmille. Vastuullisuus on noussut erittäin tärkeäksi teemaksi kaikille yrityksille. Tähän tukeen sisältyy myös iso määrä erilaisia koulutus- ja infotapahtumia valmiiden materiaalien lisäksi. Tuottamistamme aineistoista olemme saaneet paljon kiitosta.

Palvelemme henkilökohtaisesti jäseniämme, mutta iso osa asioinnista onnistuu sähköisten kanavien kautta. Merkkien hakemukset tehdään sähköisellä lomakkeella, joka käsitellään jokaisen eri merkin toimikunnan kokouksissa. Tiesitkö, että useamman kerran vuodessa kokoontuvat merkkien toimikunnat koostuvat ulkopuolisista eri alojen asiantuntijoista, jotka tekevät arvokasta työtä täysin ilmaiseksi? Iso kiitos kaikille toimikuntien jäsenille merkittävästä työstä!

Kehitämme ja parannamme palveluitamme jatkuvasti. Tärkeimmät työkalut ja tiedot löytyvät liiton kotisivulta www.suomalainentyo.fi ja jäseniä varten on kehitetty sähköinen jäsenasiointiportaali eli extranet. Palvelun käyttö on turvallista koska yritysten henkilöstöllä on henkilökohtaiset asiointitunnukset ja palvelun käytöllä pystyy hoitamaan yhteistyömme virallisia asioita, kuten merkkilupien uusintoja tai hakemuksien laajennuksia. Yritys saa merkin saaneet tuotteensa ja palvelunsa esille www.sinivalkoinenvalinta.fi -verkkopalveluun maksutta. Jäsenpalvelun kautta pääsee käsiksi laajaan aineistopankkiin ajasta ja paikasta riippumatta. Sähköinen asiointi on helppoa, taloudellisesta ja tätä päivää.

Haluaisitko sinäkin olla mukana? Kysy meiltä lisää.