Jäsenkyselymme tuloksia ja johtopäätöksiä vuodelle 2023 

Kysyimme jäsenyritystemme edustajilta viime vuoden lopussa näkemyksiä liiton toimintaan ja kehittämiseen liittyen. Suomalaisen Työn Liitto kasvoi viime vuoden aikana yli 2000 jäsenellä, ja jäsenkyselyyn vastasikin yli 600 vastaajaa. Vastausaktiivisuus hipoo ennätyksiä, joten suuri kiitos kaikille palautetta antaneille!  

Vaikka toimintamme on kasvanut viime vuosien aikana, on suositteluindeksi (NPS) pysynyt edelleen hyvällä +44 tasolla. On ilo nähdä, että olemme pystyneet pitämään toimintamme ja palveluidemme tason hyvänä. 

Avainlippu-, Design from Finland- ja Yhteiskunnallinen Yritys -merkkien luotettavuus on erittäin tärkeää niin liiton kuin jäsenyritystemme näkökulmasta – merkkiemme tulee kertoa selvästi ja luotettavasti tuotteen, palvelun tai yrityksen ominaisuuksista tavalla, joka vaikuttaa kuluttajien ja hankintapäättäjien valintaan.  Vastausten perusteella suoriudumme merkkien luotettavuuden valvonnasta hyvin.  Luotettavuus on jopa parantunut edellisvuodesta kaikkien merkkien osalta.  

Merkkien hyödyntäminen niin koti- kuin kansainvälisillä markkinoilla on edelleen vahvaa. Nykyisessä maailmanmyllerryksessä kotimaisuuden merkitys on kasvanut ja sen vaikutus ostopäätöksiin on vuoden 2022 aikana teettämiemme tutkimusten mukaan vahvistunut selkeästi. Kotimaisuuden arvostuksen merkitystä pohdittiin myös palautteissa, kuten alla olevasta esimerkistä näkyy:  

”Paremmin on kotimaisuutta saatu framille nyt kun korona ja sota on myös tehnyt hallaa Aasian tuontiin sekä saatavuuteen. Tällaisena aikoina tehty Suomessa -tuote on nostanut arvoaan. Teillä on ollut hyviä kampanjoita!”  

Missä olemme onnistuneet, missä voimme parantaa?

Jäsenkyselyn mukaan kaksi asiaa nousee ylitse muiden, joissa olemme mielestänne onnistuneet: 

1. Liiton tarjoamat koulutukset, tapahtumat ja tilaisuudet. Onnistumista kuvaa myös se, että liitto järjesti 2022 vuonna 78 tapahtumaa, joissa oli yli 9700 osallistujaa. 

”Erilaiset koulutukset, webinaarit ym. ovat olleet sekä aiheiltaan, asiantuntijavalinnoiltaan että toteutukseltaan liiketoimintaa hyvin tukevia ja onnistuneita.”

”Tarjonta koulutuksiin on parantunut huomattavasti. Paljon uusia koulutuksia ja sisällöltään todella hyviä koulutuksia.”

”Olemme saaneet paljon koulutuksellista tukea viestintään liittyen.”

2. Toinen onnistuminen liittyy markkinointimateriaalien tuottamiseen jäsenyritysten tarpeisiin. Materiaalin hyödyntämisessä jäsenyrityksemme kunnostautuivat erittäin hyvin, sillä materiaaleja ladattiin viime vuonna aineistopankista huimat 16444 kertaa.  

”Hyvät kampanjat ja näkyvää yhteismainontaa.”

”Erinomaista some-materiaalia jäsenille käytettäväksi vuosikellon mukaisissa kansallisissa kampanjoissa. Ja tietysti perusmateriaalia somen lisäksi muissa kanavissa sekä työpaikoilla.”

”Organisaationne toiminta on erittäin aktiivista ja saamme jäsenyrityksenä hyvin kaikenlaista hyödyllistä materiaalia käyttöömme.”

Kehitysehdotuksissa toivottiin, että jäsenyritysten tarpeita huomioitaisiin entistä paremmin, yrityksiä tuotaisiin enemmän esiin ja luotaisiin lisää verkostoitumismahdollisuuksia.  

Mitä johtopäätöksiä teemme palautteenne perusteella?

Suomalaisen Työn Liitto on olemassa teitä, jäseniämme varten ja toimimme 100 % teidän menestyksenne eteen. Jäsenkyselyn perusteella toteutamme vuonna 2023 seuraavaa: 

  • Jatkamme suosittuja jäsenillemme suunnattuja veloituksettomia koulutuksia ja tilaisuuksia. Tarjoamme teille verkkokaupan, vastuullisuuden, digitaalisen markkinoinnin ja asiakaskokemuksen osalta Suomen parhaimpia osaajia käyttöönne kouluttajina. Tulemme myös eri puolelle Suomea teitä tapaamaan ja saattamaan teitä yhteen muiden jäsenyritysten kanssa. Kannattaa vilkaista tilaisuuksiamme tarkemmin Tapahtumat-sivulta ja ilmoittautua mukaan.
     
  • Kampanjoiden, markkinoinnin ja materiaalien osalta jatkamme monipuolisesti, painottaen digitaalisia materiaaleja ja kanavia. Kampanja-, merkki- ja sesonkiaineistojen lisäksi tuomme teille tänä vuonna uutuutena mm. Yrittäjän Päivän tueksi uutta materiaalia.
     
  • Kuuntelemme teitä herkällä korvalla ja palvelemme teitä suurella sydämellä: olkaa meihin rohkeasti yhteydessä kaikissa tilanteissa, joissa voimme olla avuksi. 

Kiitos vielä palautteestanne ja ennen kaikkea siitä, että olette mukana yhteisössämme suomalaisen työn hyväksi!

Extranetin aineistopankista löytyvät kaikki liiton tarjoamat materiaalit ja merkkeihin liittyvät ohjeistukset, kuten myös jäsenkyselyn tulokset. 

Sitaatit on poimittu Suomalaisen Työn Liiton jäsenkyselystä