Palvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen on #vastuullisuusteko

Rinnekoti, joka tunnetaan kehitysvamma-alalla suurena toimijana, on osa Diakonissalaitosta. Yhtenä merkittävänä yhteiskunnallista osallisuutta edistävänä palveluna tarjoamme työllistymisen ja osallisuuden palveluja ja teemme siten #vastuullisuustekoja.

Toimintakeskuksiamme on pääkaupunkiseudulla ja Tampereella yhteensä 14 ja lisäksi palvelumme ovat laajentuneet myös etäpalveluiksi. Asiakkaan kohtaaminen etänä ja läsnä on #vastuullisuusteko. Tämä tarkoittaa asioiden mahdollistamista siitä huolimatta, että toimintaan tulee koronan kaltainen häiriötekijä tai asiakkaalla on esimerkiksi kommunikaatioon liittyviä haasteita. Palvelumuotoilu on oiva työkalu asiakaslähtöiseen kehittämiseen.

Palvelut uusiksi koronakeväänä

Kevään koronatilanne pakotti pohtimaan, miten vastuullisena toimijana mahdollistamme asiakkaillemme työllistymistä ja osallisuutta edistävät palvelut. Päiväaikaisella toiminnalla on suuri merkitys asiakkaidemme arjen tavoitteellisessa toiminnassa, toimintakyvyn ylläpidossa ja usein myös ihmissuhteissa. Toimintayksiköt jouduttiin sulkemaan, eivätkä kotiin vietävät palvelut olleet kaikkialle mahdollisia. Asiakkaan rinnalla kulkeminen johti rohkeaan kehittämiseen.

Kokeilimme Kornetin työhönvalmennuksessa erilaisia ratkaisuja ja tuotteistimme sekä yksilöllistä että ryhmässä toteutettavaa vammaisten työtoimintaa ja työhönvalmennusta. Osallisuuden palveluihin kehitimme kaksi kertaa päivässä järjestettävän vuorovaikutteisen etälivelähetyksen, jota pilotoimme yhdessä Espoon kaupungin vammaispalveluiden kanssa. Kokemukset olivat hyviä ja lähetyksiä jatkettiin myös pilotoinnin jälkeen vakiinnuttamalla etäpalvelut osaksi palveluvalikoimamme. #Vastuullisuusteko tarkoittaakin meillä sitä, että lähdemme asiakaslähtöisesti muotoilemaan palveluitamme mahdollisimman usein yhteistyössä kuntien kanssa.

Livelähetyksissä huomioitiin myös asiakkaiden mahdolliset haasteet kommunikaatiossa. Selkokieli, kuvakommunikaatio ja tukiviittomat olivat siis itsestään selviä elementtejä. Kaupallisten livelähetysten rinnalla lähti pyörimään myös säännölliset verkkovälitteiset asiakasinfot, joissa käsitellään mm. koronatilanteeseen liittyviä huolia psykologin kanssa keskustellen, varotoimiin liittyviä asioita hygienia-hoitajan kanssa sekä ideoitiin yhdessä, mitä kaikkea kotona ja lähiympäristössä voi tehdä turvallisesti.

Anna Eskola
Johtaja, Rinnekoti

Rinnekoti on vahva, suomalainen kehitysvamma-alan osaaja, jonka tehtävänä on olla lähimmäinen tukea tarvitsevalle – tarjota jokaiselle omanlainen arki ja koti. Kuljemme tukea tarvitsevan ja hänen läheistensä rinnalla. Visiomme mukaisesti ihmistä lähellä. www.rinnekoti.fi

Tämä blogi on osa Yhteiskunnallinen Yritys -merkin blogisarjaa, jossa tuodaan esille vastuullisesti toimivien jäsenyrityksien toimintaa ja #vastuullisuustekoja.