Consti Yhtiöt Oyj on saanut Avainlippu-tunnuksen osoituksena suomalaisesta työstä. Suomalaisen Työn Liiton myöntämän Avainlipun ensisijaisena myöntämiskriteerinä on se, että tuote tai palvelu on valmistettu ja tuotettu Suomessa. Consti sai Avainlipun käyttöoikeuden korjausrakentamisen ja taloteknisten palveluiden osalta.
– Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kynnyksellä tämä tunnustus on meille arvokas asia, Consti Yhtiöt Oyj:n toimitusjohtaja Marko Holopainen sanoo.
Avainlipun saaminen edellyttää vähintään 50 prosentin kotimaisuusastetta tuotteen tai palvelun omakustannusarvosta, joita ovat muun muassa henkilöstökustannukset, alihankinnat ja materiaalihankinnat. Avainlippua hakevalla yrityksellä on myös oltava merkittävä kotimainen omistusosuus sekä Suomessa toimiva johto ja Suomessa sijaitseva pääkonttori.
Consti on määrätietoisesti pyrkinyt pitämään toimintansa lähtökohdat suomalaisuudessa.
– Pörssiin menon myötäkin olemme ennen kaikkea suomalainen, luotettava ja rehellinen yritys. Arvoihimme kuuluvat asiakaslähtöisyys, ammattitaidon ja kokemuksen vaaliminen, innovatiivisuus sekä vastuullisuus.
Suomalaista kilpailukykyä edistämässä
Avainlippu-merkki on hyvin tunnettu, ja se auttaa kuluttajaa valitsemaan suomalaisen vaihtoehdon. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan yli kaksi kolmasosaa (69 %) on sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätökseen erittäin paljon tai melko paljon.
– Kotimaisen palvelun hankinta koetaan yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja arvovalintana, joka edesauttaa suomalaista kilpailukykyä ja hyvinvointia, Suomalaisen Työn Liiton markkinointipäällikkö Reetta Mentu toteaa.
– Consti on iso ja monipuolinen työnantaja. Työllistämme yhteensä yli 900 korjausrakentamisen ja talotekniikan ammattilaista kasvukeskuksissa Etelä- ja Länsi-Suomessa. Käytämme projekteissamme mahdollisimman paljon omaa työvoimaa, Holopainen taustoittaa.
Lisätietoja:
Marko Holopainen, toimitusjohtaja, Consti Yhtiöt Oyj, 0400 458 158, marko.holopainen@consti.fi
Reetta Mentu, markkinointipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 561 5030, reetta.mentu@avainlippu.fi
Consti on yksi Suomen johtavia korjausrakentamiseen ja taloteknisiin palveluihin keskittyneitä yhtiöitä. Consti tarjoaa kattavasti talotekniikan, linjasaneerauksen, korjausurakoinnin, julkisivusaneerauksen sekä muiden vaativien kohteiden rakennus- ja huoltopalveluita sekä asuintaloille että toimitiloille. Yhtiöllä on kolme liiketoiminta-aluetta: talotekniikka, julkisivut ja korjausurakointi. Vuonna 2015 Consti-konsernin liikevaihto oli 256 miljoonaa euroa, ja se työllistää yli 900 korjausrakentamisen ja talotekniikan ammattilaista. Consti Yhtiöt Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla, ja sen kaupankäyntitunnus on CONSTI. www.consti.fi
Suomalaisen Työn Liitto on asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävänä on edistää suomalaisen työn arvostusta ja menestystä. Liitto hallinnoi suomalaisesta työstä kertovia merkkejä ja verkkopalveluita. Avainlippu on Suomessa valmistetuille tuotteille ja Suomessa tuotetuille palveluille myönnettävä alkuperämerkki. Avainlippua kantaa yhteensä yli 3500 tuotetta, tuoteryhmää tai palvelua. www.suomalainentyo.fi