Lapuan Kankurit vie suomalaisen lampaanvillan kehitystyön uudelle tasolle investoimalla omaan kehräämöön

Lapuan Kankurit jatkaa investoimistaan suomalaiseen lampaanvillaan. Rakenteilla olevan villakehräämön myötä Lapuan Kankurit voi hallita itse villan koko tuotantoketjua ja tehdä suomalaisen villan kanssa uniikkia tuotekehitystä. Samalla se kantaa vastuunsa tietotaidon siirtämisessä tuleville sukupolville.

Lapuan Kankurit rakentaa parhaillaan Lapualle – ei vaan yhtä, vaan kahta – uutta tuotantolaitosta: keväällä uutisoidun suomalaisen lampaanvillan kudonta- ja viimeistelylinjaston viereen nousee nyt myös villakehräämö.

”Oman kehräämön ansiosta pääsemme tekemään suomalaisen lampaanvillan kanssa täysin uudenlaista, kokonaisvaltaista tuotekehitystä”, Lapuan Kankurien toimitusjohtaja ja tekstiilialan intohimoinen kehittäjä Esko Hjelt kertoo.

Kun kaikki langat ja kuidut ovat omissa käsissä, Lapuan Kankurit voi esimerkiksi sekoittaa suomalaisen lampaan villaan uusia kotimaisia selluloosapohjaisia kuituja tai kierrätyskuituja ja luoda näin uudenlaisia lankoja. Oma kehräämö mahdollistaa myös villan värjäämisen luonnonväreillä jo ennen kehräämistä, mikä Hjeltin mukaan tuo villaan kauniin meleeratun pinnan. Myös eriväristen lampaiden villan yhdistäminen on mahdollista uniikkien sisustustuotteiden luomiseksi.

Tie on auki kokeilemiselle ja kehittämiselle isossa mittakaavassa.

”Silläkin on arvoa, että pystymme näyttämään vaikkapa nuorille opiskelijoille villatuotteen koko tuotantoketjun omissa tiloissamme. Keritystä villasta valmiiksi tuotteeksi asti. Vain villan pesu tapahtuu toistaiseksi muualla.”

Suomalaisen tekstiiliperinteen ylläpito ja kehittäminen on ollut aina designtuotteistaan tunnetulle Lapuan Kankureille tärkeä arvo. Hankkeessa motivoi vahvasti myös se, että tähän asti jopa puolet suomalaisesta lampaanvillasta on mennyt hukkaan.

Suupohjan kehruutehtaan koneille uusi elämä

Lapuan Kankurit hankki kehräämön karstavillalankakoneet Teuvalta, Suupohjan Kehruutehtaalta, jolla ei ole ollut toimintaa enää vuosiin. Laitteet huolletaan ja modernisoidaan nykyajan työturvallisuusstandardien mukaisiksi.

”Karstalankakehruu on perinteinen tapa tehdä lankaa eikä se ole vuosien saatossa oleellisesti muuttunut. Nämä koneet ovat minun ikäisiäni, eivät siis vanhojakaan vielä, reippaita viisikymppisiä”, Esko Hjelt nauraa.

Lapuan Kankurien suomalaisen lampaanvillan tarpeisiin koneet ovat sopivan kokoisia. Kun Kankurien modernilla kutomolla käytetään vuosittain noin 130 000 kiloa erilaisia lankoja, suomalaisen lampaanvillan osuus on aluksi enintään kymmenentuhatta kiloa vuodessa. Yritys ostaa suomalaista villaa suoraan lähiseudun lampureilla, valmistaa sen itse langaksi ja kutoo Lapualla sisustustuotteiksi.

Uudet tuotantolaitokset valmistuvat kevään 2022 aikana ja Lapuan Kankurit pyrkii tuomaan ensimmäisiä omasta suomenlampaanvillalangasta kudottuja tuotteita myyntiin nopealla aikataululla jo syksyllä 2022.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

ESKO HJELT
toimitusjohtaja
esko.hjelt@lapuankankurit.fi
0500 463 084

JAANA HJELT
markkinointijohtaja
jaana.hjelt@lapuankankurit.fi
050 338 1993

Lapuan Kankurit on Suomen johtava sisustustekstiilejä Suomessa valmistava yritys, ja se haluaa olla suunnannäyttäjänä kotimaisen villan vastuullisessa hyödyntämisessä.