Arvokasta työtä

transparent image

Yhteiskunnallinen yritys -merkki täyttää viisi vuotta, ja tällä hetkellä merkin käyttöoikeus on yli 80 yrityksellä. Suomessa on kuitenkin tuhansia yrityksiä, jotka hyötyisivät merkistä ja olisivat oikeutettuja siihen.

Yhteiskunnallinen yritys -merkki kertoo yrityksestä, joka tekee yhteiskunnallista hyvää. Sen avulla voi erottautua yrityksenä, joka toimii yhteiskuntaa hyödyttävien ja kestävien arvojen mukaisesti. Merkin saaneet yritykset voivat verkostoitua ja luoda keskenään myös liiketoiminnallista yhteistyötä. Yrityksen pitää hakea merkkiä itse.

– Yhteiskunnallinen yritys -merkki ei ole niin tunnettu kuin toivoisimme, varsinkaan tavallisten kuluttajien keskuudessa. Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijat sen toki tunnistavat. Panostamme jatkuvasti merkin näkyvyyden parantamiseen ja sen tuomien etujen lisäämiseen. Pyrimme esimerkiksi lisäämään yhteistyötä merkin saaneiden yritysten kesken, Yhteiskunnallinen yritys -toimikunnan puheenjohtaja Kari Neilimo sanoo.

Toimikunta vastaa merkin myöntämisestä. Se tutustuu Yhteiskunnallinen yritys -merkkiä hakeneisiin yrityksiin tarkkaan, jotta merkki toimisi eräänlaisena laatusertifikaattina.

– Yhteiskunnallisen yrityksen on kanavoitava voitostaan yli puolet yhteiskunnallisen toimintansa kehittämiseen. Tämä tarkoittavaa jatkuvaa innovointia. Tärkeitä seikkoja ovat myös hyvä johtaminen ja työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet. Saadakseen merkin yrityksellä on oltava näyttöä siitä, että se menestyy. Muuten yritykset ovat keskenään hyvin erilaisia ja edustavat eri aloja. Yhteiskunnalliset yritykset ovat uudenlainen tapa tuottaa yhteiskunnallisia palveluita julkisen sektorin ja yksityisen sektorin perusyritystoiminnan mallien ohella, Neilimo jatkaa.

Yhteiskunnallinen yritys -toimikunnan varapuheenjohtaja Tuuli Kaskinen toivoo, että media kiinnostuisi nostamaan esiin merkin saaneita yrityksiä.

– Toimittajat voisivat vapaasti kyseenalaistaa, ovatko yhteiskunnalliset yritykset merkin arvoisia. Taustatyömme on tehty niin hyvin, että tällainen tarkkailu vain vahvistaisi merkin uskottavuutta. Merkin saaneet yritykset tekevät valtavan hienoa työtä ratkaistessaan vakavia yhteiskunnallisia haasteita uusin keinoin. Yhteiskunnallista hyötyä pitäisi pystyä mittaamaan, jotta se ei jää taloudellisen kannattavuuden jalkoihin. Tähän yritykset tarvitsevat tutkijoiden apua ja keskinäistä yhteistyötä, Kaskinen sanoo.

Yhteistyö yritysten välillä voisi koostua seminaareista ja vapaamuotoisista verkostoitumistapaamisista – ja yhteistyöstä liiketoiminnassa.

– Yritykset voivat oppia toistensa parhaista käytännöistä ja luoda liiketoiminnallisia verkostoja. Esimerkiksi nuoriso-, vanhus- ja terveyspalveluihin olisi helppo sitoa kierrätyspalveluja ja vihreää energiaa, Neilimo toteaa.

Lue lisää verkkosivuiltamme: suomalainentyo.fi

Kokemuksia kentältä

Honkalampi-säätiö -konserniin kuuluu emoyhtiön lisäksi kolme tytäryhtiötä, jotka kehittävät uusia ratkaisuja erilaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Säätiö on hyödyntänyt Yhteiskunnallinen yritys -merkkiä vuodesta 2013 alkaen.

Itäsuomalainen Honkalampi-säätiö tuottaa esimerkiksi asumis- ja työhönvalmennuspalveluja vammaisille ja muille erityisryhmille.

– Käytämme Yhteiskunnallinen yritys -merkkiä viestinnässämme verkkosivuilla, some-markkinoinnissa ja asiakirjapohjissa. Kuntamarkkinoilla esittäydyimme Suomalaisen Työn Liiton osastolla kolmen muun yhteiskunnallisen yrityksen kanssa, palvelujohtaja Arto Mononen kertoo.

Merkistä on ollut hyötyä myös sisäisessä viestinnässä ja yritysidentiteetin hahmottamisessa. Työntekijät ovat nähneet, että samalla logiikalla toimivia yrityksiä on muitakin.

– Voisi olla hyvä, että yhteistyö merkin saaneiden yritysten kesken lisääntyisi. Esimerkiksi hankintoja voisi tehdä yhdessä ja kasvattaa näin ostomääriä. Vaikuttavuuden mittaaminen on tärkeää. Olemme esimerkiksi tuoneet näkyväksi, minne raha virtaa yhteiskunnassa hoivapalveluprosessissa, kun käytetään meidän palvelujamme.

Teksti: Päivi Brink
Kuvitus: Tuomas Ikonen

Jaa artikkeli