Kaupankäynnin tyrehtymistä ei korvaa mikään tukitoimi – omilla valinnoillamme voimme kuitenkin säilyttää työpaikat

Elämme täysin poikkeuksellisia aikoja. Yhteistä vaikeata kokemusta, jonka tulemme kaikki muistamaan samalla tavalla kuin muita historiallisia, koko ihmiskuntaa koskettavia kriisejä on muistettu.

Korona-pandemia uhkaa paitsi terveyttämme myös perustoimeentuloamme, suomalaista työtä. Yritysten toimitusketjut katkeilevat, alihankkijoilla on vaikeuksia toimittaa komponentteja ja materiaaleja. Työntekijöitä sairastuu ja joutuu karanteeniin tai he ovat pakotettuja hoitamaan läheisiään kodeissaan.

Suurin uhka yrityksille on kuitenkin kassavirran ehtyminen. Kun asiakkaat eivät osta, yrityksen kassavirta ehtyy, samalla kun kustannukset säilyvät entisellään. Palkat, vuokrat, koneiden ja laitteiden leasing-maksut, markkinointi- ja viestintä ja tutkimuskehityskulut – kaikki nämä juoksevat ja syövät yritysten kassaa samalla kun sisään tuleva rahavirta ehtyy.

Yritysten tilanteet vaihtelevat, mutta kaikilla on vaikeata. Elintarvikkeita ostetaan ja kotitaloudet käyttävät niihin näissä poikkeusoloissa jopa enemmän rahaa kuin aiemmin, kun työpaikoilla ja oppilaitoksissa tapahtunut ruokailu on siirtynyt kotiin. Muitakin välttämättömiä päivittäistavaroita kuten siivousaineita, hygieniatuotteita ja esimerkiksi lemmikkienkin tarvikkeita ostetaan edelleen, kun on pakko. Sitten on joukko päivittäistavaroita, joihin kuuluvat mm. astiat, vaatteet, lelut, tekstiilituotteet, joiden menekki on käytännössä pysähtynyt. Kaikki muut kuluttajatuoteryhmät kuten elektroniikka, urheilu, kirjat kuin myös korut ja vaatteet kärsivät todennäköisesti isoista kysynnän menetyksistä.

Oma huolestuttava lukunsa on palvelusektori. Yksityiset palvelut työllistävät 1,3 miljoonaa ihmistä Suomessa, mikä on kaksi kolmasosaa koko yksityisestä sektorista. Palveluiden menekki on käytännössä pysähtynyt, kun liikkumis- ja kokoontumisrajoitukset ovat voimassa samalla kuin ihmiset pelkäävät oman taloutensa puolesta. Lähes 70 prosenttia palvelualojen yrityksistä uskoo joutuvansa irtisanomaan tai lomauttamaan henkilöstöään, tai on jo tehnyt niin.

Valtio on kerännyt yhteen laajan joukon yritysten toimintaa tukevia toimenpiteitä. Ne kaikki ovat tarpeen ja välttämättömiä. Tästä huolimatta kaikista tärkein asia yrityksille ja sitä kautta heidän kyvylleen pitää työntekijänsä töissä on asiakkaiden ostoista kertyvä kassavirta. Kaupankäynnin tyrehtymistä ei korvaa mikään tukitoimi.

Ostopäätös on vastuullisuusteko suomalaisen työn puolesta

Tässä tilanteessa jokainen meistä voi tehdä vastuullisuusteon suomalaisen työn puolesta. Jos oma tilanne sallii, ostetaan edelleen suomalaisten yritysten tuotteita ja palveluita. Kun käymme kaupassa, ostetaan välttämättömien tarvikkeiden lisäksi, mahdollisuuksien mukaan myös kotiimme kaunistusta, toimivuutta ja viihtyvyyttä tuovia tuotteita. Ostetaan lapsellemme se lelu, josta hän on haaveillut. Tehdään sitä remonttia, jota olemme suunnitelleet, nyt kun siihen on enemmän aikaa. Ostetaan lahjakortti palveluun, jota voimme käyttää myöhemmin, kun tilanne rauhoittuu.

Ostaa voi paitsi kaupassa niin etenkin verkossa. Nyt on hyvä aika katsoa kotimaisten verkkokauppojen tarjontaa ja ostaa sieltä suomalaista. Suomessa valmistetut Avainlippu-tuotteet ja suomalaisten yritysten Design from Finland -merkityt tuotteet löytyvät Sinivalkoisesta valinnasta. 

Yrityksinä teemme vastuullisuusteon pitämällä henkilöstöstämme huolta. Ei myöskään laiteta kaikkia rahahanoja kiinni, vaikeassakaan tilanteessa, sillä se kertaantuu ympärillemme ja osuu meihin itseemme myös, kun rahankierto pysähtyy.

Julkisen sektorin ostajilla on oma vastuunsa siinä, että hankintoja jatketaan ja mahdollisuuksien mukaan myös aikaistetaan. Nyt jos koskaan pitää käyttää hankintalain sallimia keinoja ostaa oman alueen pk-yrityksiltä ja valita paikallista tuotantoa, joka työllistää.

Olemme Suomalaisen Työn Liitossa laskeneet, että jos jokainen suomalainen käyttää 10 euroa lisää kuussa kotimaisiin tuotteisiin ja palveluihin, pitää se 10 000 suomalaista töissä. Pienellä valinnalla on valtava merkitys. Tämä on todellinen vastuullisuusteko, jokaiselta meiltä, jolla on siihen mahdollisuus.

Tero Lausala
Toimitusjohtaja
Suomalaisen Työn Liitto

 

Kaikki Avainlippu-, Design from Finland- ja Yhteiskunnallinen Yritys -merkkiä kantavat tuotteet ja palvelut löydät Sinivalkoisesta valinnasta.