Tutkimus: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin – myös suomalaiset yritykset tarjoavat hyviä mahdollisuuksia suosia ekologisempaa elämäntapaa

Suomalaiset haluavat ostaa vastuullisesti tuotettuja tuotteita ja palveluita. Vastuullisuuden merkitys korostuu erityisesti nuorten naisten kohdalla. Kotimainen tuote tai palvelu on vastuullinen valinta, joka luo työtä ja hyvinvointia Suomeen. Neljä viidestä suosii kotimaisia tuotteita ja palveluntarjoajia ostopäätöksissään aina kuin mahdollista.

Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan vastuullisuus kulutustrendinä kasvaa ja sen vaikutus ostopäätöksiin on arvioiden mukaan kasvussa myös tulevaisuudessa. Nuoret ja erityisesti 15–17-vuotiaat uskovat varsinkin ympäristöön liittyvien tekijöiden olevan suuremmassa roolissa jatkossa. Nuoret naiset arvioivat ympäristöystävällisten tuotantotekijöiden kasvattavan vaikutustaan ostopäätöksiin huomattavasti useammin kuin nuoret miehet. Suomalaisten kuluttamiseen liittyviä arvoja ja asenteita selvitettiin osana Suomalaisen Työn Liiton Onhan siinä Avainlippu -kampanjaa.

– Nuorten kasvava ympäristötietoisuus näkyy tässä tutkimuksessa selvästi. Aikuistuvat nuoret ottavat tulevaisuudessa huomioon aiempaa voimakkaammin ympäristönäkökulmat ja vastuullisuuden, Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö Jokke Eljala kertoo, ja jatkaa:

– Jos itse valitsee kotimaista, sitä toivoo herkästi myös yrityksiltä. Tutkimuksemme mukaan kuluttajat haluavat kuulla yritysten hankintaketjuista, he ovat hyvin kiinnostuneita siitä, mitkä asiat painavat yritysten vaakakupissa, kun ne tekevät ostopäätöksiä. Peräti 82 prosenttia on sitä mieltä, että yritysten tulisi hankkia tuotteet ja palvelut pääasiassa Suomesta.

Kotimaisilla tuotteilla ja palveluilla kohti ekologisempaa elämäntapaa

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Tuotteiden tulee olla Suomessa valmistettuja ja palveluiden Suomessa suomalaisomisteisten yritysten tuottamia. Vastuullisuus näkyy yhä enemmän myös Avainlippu-alkuperämerkkejä myöntävän Avainlippu-toimikunnan työssä.

– Jokaisessa Avainlippu-toimikunnan kokouksessa käsitellään tuotteita tai palveluita, joiden toiminta pohjautuu kiertotalouteen tai yrityksen haluun mahdollistaa ekologinen elämäntapa, Suomalaisen Työn Liiton markkinointipäällikkö Reetta Mentu kertoo.

– Tuoreita merkinhaltijoita ovat esimerkiksi jo 40 vuotta täyttänyt kierrätyksen konkari Fida ja luonnonkosmetiikkaa tarjoava verkkokauppa House of Organic, josta löytää helposti myös kotimaista luonnonkosmetiikkaa. Myös uusia innovaatioita syntyy, kuten esimerkiksi Oikiat Design Oy:n Vaatelaastari, jolla yritys haluaa mullistaa vaatteiden paikkaamisen, ja sitä kautta pidentää tekstiilien käyttöikää ja vähentää tekstiilijätettä. Arvopohjaisen, vastuullisen yritystoiminnan kasvu näkyy myös Avainlippu-hakijoiden joukossa.

Vinkkilista kotimaisiin ja ekologista elämäntapaa mahdollistaviin Avainlippu-tuotteisiin ja -palveluihin:

  • Fida second-hand kirpputoripalvelu, Helsinki fida.fi
  • House of Organic kotimainen luonnonkosmetiikan verkkokauppapalvelu, Tampere houseoforganic.fi
  • Tekstiilien käyttöikää pidentää Vaatelaastari (R), Kuortane vaatelaastari.fi
  • Glope Hope Suomessa kierrätysmateriaaleista valmistetut laukut ja asusteet, Nummela globehope.com
  • Zero waste -ajatuksen mukaisesti valmistetut Pumpa Upcycle kestohedelmäpussit, Lohja pumpaupcycle.com
  • Sinituotteen puurunkoiset siivousharjat vaihtoehtona muovisille, Hyvinkää sinituote.fi
  • Orthex leikkuulaidat selluloosakuidusta, Espoo orthexgroup.fi
  • Plastex Eko kastelukannut puutarhaan kierrätysmuovista, Lohja plastex.fi
  • Eskimo Eko täysin paperinen biohajoava paistopussi, Lappi eskimofinland.fi
  • Ecokodin täysekologiset kestovanulaput sekä tuotteet pyykinpesuun: pyykkietikka, pyykkipulveri, sekä pesupussit, Varkaus ecokoti.com
  • 100% vegaaninen Santun Seitan vegekebab, Tammisaari santunseitan.com
  • Jalotofu on vegaaninen reilun kaupan soijapavuista valmistettu luomutofu, Tammisaari jalotofu.fi
  • Entocube Samu suomalaiset kotisirkat ruoanlaittoon, Espoo entocube.com
  • Goodio luomuraakasuklaa, Helsinki goodiochocolate.com
  • Flow Cosmetics –luonnonkosmetiikka, Riihimäki flowcosmetics.com
  • Vegaaninen luonnonkosmetiikka Ecoil-kosmetiikkaöljysarja iholle, Lohja ecoil.fi

Kaikki myönnetyt Avainlipun käyttöoikeudet löytyvät Sinivalkoinenvalinta.fi-verkkopalvelusta.

Tutkimuslähteet:

Suomalaisen Työn Liiton Nuoret, työ ja kuluttaminen -tutkimus, maaliskuu 2019. Taloustutkimus Oy, N=2149 15-79 -vuotiasta suomalaista.
Taloustutkimus Oy:n toteuttama kyselytutkimus, lokakuu 2018, N= 1187 18-79 -vuotiasta suomalaista
Lue lisää tutkimustuloksista tästä.

Lisätietoja:

Jokke Eljala, tutkimuspäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 374 7410,  jokke.eljala@suomalainentyo.fi

Reetta Mentu, markkinointipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 5615030,
reetta.mentu@suomalainentyo.fi

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Se voidaan myöntää Suomessa valmistetuille tuotteille ja suomalaisomisteisen yrityksen täällä tuottamalle palvelulle. Avainlippua kantaa yhteensä yli 4350 tuotetta tai palvelua. Merkin myöntää Suomalaisen Työn Liitto. Onhan siinä Avainlippu -kampanja on liiton ja Avainlippu-yritysten yhteinen kampanja. www.avainlippu.fi