Pötkötän sohvalla, kuulen kahden koiran kuorsauksen ja katselen kesäillan hiljaisuudessa mökin katossa roikkuvaa, lähes huomaamattomasti liikehtivää olkihimmeliä. Edessä on vielä muutama päivä töitä ja sitten alkaa kesäloma. Päässäni pyörii uuteen työhöni liittyen valtava määrä ajatuksia, ideoita ja opiskeltavia asioita. Ja silti himmelin höyhenen keveä olemus saa pohtimaan, olisiko jo aika hellittää.
Monella toimialalla heinäkuu on kiireinen ja paras aika vuodesta tehdä tiliä ja samaan aikaan suurimmalle osalle suomalaisia heinäkuu on edelleen lomakuukausi. Loma, mikä loistava mahdollisuus suorittaa kaikki se mistä talven pimeydessä unelmoimme. Tai vaihtoehtoisesti: loistava tilaisuus hellittää ja pysähtyä.
Uudenvuodenlupaukseni oli kohtuuteen pyrkiminen, etenkin työmäärässä, ja näin puolivälissä vuotta tunnustan, että kevät oli silkkaa vauhtia ja hulinaa ja kohtuullisuustreenit unohtuivat arjen touhujen keskellä. Korona-aikana kiire hellitti ja pysähtyminen tapahtui, mutta ainakin omalla kohdallani koronan hellitettyä arkirulla on kiertynyt ympärille lähes entiseen tapaan ja aika ajoin aivot ovat olleet koetuksella.
Tässä ajassa kaikki työ on aivotyötä ja aivot ovat meidän jokaisen (ja siten koko Suomen) tärkein voimavara. Taitaa olla aika antaa päänupille lepokäsky. Yhdellä käskyllä tuskin mikään muuttuu, mutta lupaan tutkailla tänä kesänä uusin silmin hellittämisen taitojani. Ja onnistuminen tapahtuu vain, jos lopputuloksen sijaan keskityn siihen, miten prosessi sujuu.
Siirrän katseeni himmeliin ja alan harjoitella.
”Älä ole levoton. Yleensä asiat menevät kohdalleen kunhan malttaa odottaa.” – Tove Jansson, Aurinkokaupunki
Lempeää kesää, hitaasti hyvä tulee!
Katri Viippola
Kommentoi