Suomalaisen Työn Liitto on ollut aina osa suomalaisen työn tarinaa – liitto on perustettu vuonna 1912, jolloin Suomi ei ollut vielä itsenäistynyt. Pitkän matkan kuljettuaan Suomalaisen Työn Liitto on mukana tämän päivän työelämässä nostamassa suomalaista työtä sen ansaitsemalle jalustalle. Osallistumme aktiivisesti julkiseen keskusteluun työelämästä ja viemme kaikin tavoin suomalaista työtä eteenpäin.
Yhteiskunnallinen yritys
Seitsemän toimijan yhteinen Pop up -rekry kutsuu tutustumaan Helsingissä
Suomalaisen Työn Liiton jäsenyritykset yhdistävät voimiaan ensimmäiseen yhteiseen työnantajatapahtumaan.
Uusia Yhteiskunnallinen yritys -merkkejä myönnetty
Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen yritys -merkkitoimikunta on myöntänyt uusia merkkejä yritysten käyttöön.
Tutkimus: Vain kolmannes suomalaisista pitää suomalaisia työyhteisöjä erilaisuutta hyväksyvinä
Suomalaisen Työn Liiton teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisilla työyhteisöillä on vielä paljon tekemistä erilaisuuden hyväksymisessä, sillä vain kolmasosa suomalaisista pitää suomalaisia työyhteisöjä pääsääntöisesti erilaisuutta hyväksyvinä.
Robotit tulevat – miten hoivatyö muuttuu?
Yhteiskunnallisen yrityksen Honkalampi-säätiön RoboApu-hankkeen projektipäällikkö Susanne Mäkelä pohtii hoivatyön kohtaamia muutoksia robotiikan ja tekoälyn käytön lisääntyessä.
Suomen suurin Avoimet ovet -tapahtuma ylistää maamme osaamista
Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi järjestettävissä Suomen suurimmissa yhtäaikaisissa avoimissa ovissa on mukana jo yli 100 yritystä. Tervetuloa meille -viikon aikana 9.–15.10. yritykset ympäri Suomen avaavat ovensa ja näyttävät, miten seuraavaa sadan vuoden tarinaa oikein rakennetaan. Avoimiin oviin voivat osallistua kaikki yritykset Suomessa. Tervetuloa meille -viikon takana on Suomalaisen Työn Liitto.
Kehitysvammaiset tasavertaisina toimijoina yhteiskunnassa – Rinnekoti
Rinnekoti on Suomen suurin yksityinen ja kotimainen kehitysvammapalveluja tarjoava yhteiskunnallinen yritys ja yleishyödyllinen palvelusäätiö. Rinnekodin palveluliikenteen johtaja Leila Rutanen kertoo yrityksen toiminnasta.
Turvallista ja täysipainoista elämää kaikille – Keski-Suomen Vammaispalvelusäätiö
Keski-Suomen Vammaispalvelusäätiön monipuoliseen toimintaan kuuluu esimerkiksi asumispalveluiden ja vapaa-ajan toiminnan järjestämistä, tiedotusta ja poliittista vaikuttamista. Säätiön toimitusjohtaja Marja-Leena Saarinen pitää Yhteiskunnallinen yritys -merkkiä luottamuksen osoituksena ja tunnustuksena säätiön toiminnan korkeasta laatutasosta.
Stigmaa vastaan – Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö
27 vuotta mielenterveysalalla toiminut Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö on asiantuntija- ja palveluntuottajaorganisaatio, jonka tuottamien palvelujen tarkoituksena on tukea mielenterveys- ja päihdekuntoutujien oman elämän haltuunottoa sekä edistää ja tukea palvelunkäyttäjien psykososiaalista ja fyysistä hyvinvointia. Säätiön toiminnanjohtaja Maria Korhonen kertoo säätiön toiminnasta.
Yhteiskunnallista ja herkullista – Kanresta Oy
Kanresta Oy on ensimmäinen ravintola-alan yritys, jolle on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkki. Markkinointi- ja viestintäassistentti Niina Kilpeläisen mukaan monille Kanrestan asiakkaille tulee yllätyksenä se, että kaikella Kanrestan toiminnalla tuetaan niin lasten kuin vanhustenkin terveyttä ja sen tutkimusta.