Yhteiskunnallista ja herkullista – Kanresta Oy

transparent image

Kanresta Oy on ensimmäinen ravintola-alan yritys, jolle on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkki. Markkinointi- ja viestintäassistentti Niina Kilpeläisen mukaan monille Kanrestan asiakkaille tulee yllätyksenä se, että kaikella Kanrestan toiminnalla tuetaan niin lasten kuin vanhustenkin terveyttä ja sen tutkimusta.

Kanresta Oy toimii ravintoloitsijana muun muassa Suomen erilaisissa kulttuuri- ja kongressilaitoksissa. Kauttamme hoituvat niin tuhannen hengen istuvat illalliset, kuin 10 hengen kokoustarjoilutkin tai päivittäinen lounasravintolatoiminta. Toimintamme on tarkoitettu aivan kaikille, esimerkiksi Heurekassa vieraileville perheille, yrityksille kokoustarjoilujen ja lounaiden muodossa ja kulttuuri- sekä musiikkiharrastajille esitystarjoilujen yhteydessä.

Järjestimme ravintolapalvelut myös Lahden MM-kisojen kutsuvierasillallisiin Sibeliustalolla. Yksi hauskimmista tilaisuuksista, johon järjestämme tarjoilun, on Helsingin ylipormestarin vuotuisat itsenäisyyspäiväjuhlat noin 6000 neljäsluokkalaisille Finlandia-talossa.

Yhteiskunnallisuus osana strategiaa

Yhteiskunnallinen yritys -merkki edustaa meille tietynlaista edelläkävijyyttä alallamme. Olimme ensimmäinen ravintola-alan toimija, jolle merkki myönnettiin ja tällä hetkellä meidän lisäksemme merkin omaavia ravintola-alan yrityksiä on vasta kaksi. Vastuullisuus ohjaa toimintaamme läpi organisaatiotasojen.

Strategiamme kärkiä ovat yhteiskunnallinen, taloudellinen ja sosiaalinen vastuu. Myöskin vastuu ympäristöstä on yrityksellemme erityisen tärkeää ja haluamme osaltamme edistää esimerkiksi lähiruuan ja luomun käyttöä ja tätä kautta vaikuttaa ympäristöasioihin. Kerromme asiakkaillemme tarjouksia laatiessamme, että kuulumme Yhteiskunnallinen yritys -merkin hienoon joukkoon.

Moni asiakkaamme ei tiedä, että käyttämällä palveluitamme tukee samalla jäsenjärjestöjemme toimintaa. Olemme mukana ihmisen elinkaaren kaikissa vaiheissa. Toimintamme tuotoilla tuetaan lasten terveyttä ja sen tutkimusta, mielenterveystoimintaa, sydäntautien ennaltaehkäisyä, tutkimusta ja hoitoa sekä vanhusten terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä.

Maukasta toimintaa ympäri Suomea

Kanrestan ravintolapalveluista pääset nauttimaan kahdeksalla eri paikkakunnalla ja 18 eri yksikössä ympäri Suomen. Voit törmätä meihin Oulussa kaupunginteatterissa, POHTOn ravintola Ruddissa tai kaupunginsairaalassa sekä kirjastossa. Kuopiossa toimimme Musiikkikeskuksella, kaupunginteatterilla sekä lentoasemalla. Lahdessa taas nautit palveluistamme Sibeliustalolla kokouksen tai konsertin yhteydessä tai Pajulahden liikuntakeskuksen ravintolassa. Hämeenlinnan Verkatehtaalla voit tilata kokouksen tai esityksen yhteyteen tarjoilusi meiltä ja Tampere-Pirkkalan lentoasemalta voit ennen lentoasi nautiskella eväitämme.

Jännittävä uusi lounasravintola syntyy 2018 Pasilan Ilmalan uuteen toimitilakeskittymään. Business parkeissa meillä on toimintaa jo Espoon Albergassa ja Vantaan Plazassa. Myös Tiedekeskus Heurekan lounasravintolassa vieraillessasi tuet toimintaamme. Helsingissä järjestämme myös Oopperatalon, Kansallismuseon ja Finlandia-talon ravintolapalvelut.

Lue lisää Kanrestasta

Jaa artikkeli