Maailman myllerrys ja isot uhkakuvat eivät ole muuttaneet suomalaiskuluttajien arvoja. Suomalaisten kulutustottumuksiin vaikuttavat eniten halu tukea kotimaista työllisyyttä ja ilmastonmuutos. Tulokset käyvät ilmi Suomalaisen Työn Liiton Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta.
Vastuullisuusteko
Jäsenyritysten vastuullisuudesta
Teimme vastuullisuuskyselyn jäsenyrityksillemme kevään 2022 aikana. Kyselyyn vastasi 258 yritysten edustajaa, jotka kertoivat näkemyksensä siitä, mitä konkreettisia toimia yritykset ovat tehneet vastuullisuuden edistämiseksi, mitkä vastuullisuusteemat ovat erityisen tärkeitä yritysten liiketoiminnan kannalta ja tukevat kasvua tulevina vuosina, sekä missä vastuullisuusteemoissa liiton tulisi tarjota tukea ja tietoa jäsenyrityksilleen.
Suomalaisyritykset halukkaita toteuttamaan vastuullisuustekoja
Suomalaisyritysten sitoutuminen ja halukkuus toteuttaa käytännön vastuullisuustekoja on suuri, vaikka monet yritykset ovat vielä alkutaipaleella vastuullisuustyössään. Yritysten vastuullisuusteot näkyvät eniten tuotteiden valmistamisessa ja palveluiden tuottamisessa sekä tuotantoketjun läpinäkyvyydessä, vähiten puolestaan esim. biodiversiteetin suojelun saralla.
Kuntapäättäjien tilaisuudesta vinkkejä kotimaisuuden huomioimiseen hankintastrategiassa
Suomalaisen Työn Liiton kuntapäättäjille suuntaamassa tilaisuudessa esiteltiin erilaisia tapoja huomioida suomalaiset ja paikalliset yritykset julkisten hankintojen kilpailutuksissa. Kuntapäättäjille tarjoiltiin vinkkejä asioista, joita on tarpeen huomioida hankintastrategiaa laatiessa. Onnistuneiden hankintojen tekeminen edellyttää ajantasaista hankintastrategiaa.
Osta työtä Suomeen -päivää vietetään 3.12. – Halu ostaa suomalaista työtä historiallisen korkealla, pelastavia tekoja tarvitaan
Seitsemättä kertaa järjestettävä Osta työtä Suomeen -päivä puhuttelee suomalaisia aiempaa vahvemmin. Peräti 94 prosenttia suomalaisista haluaa tukea kotimaista työllisyyttä ostamalla suomalaisia tuotteita ja palveluita. Luku on tutkimustemme mukaan ennätyskorkealla ja vahvistunut koronan aikana. Tilanne yrityksille ei kuitenkaan ole helppo, sillä pandemian aiheuttama epävarma tilanne jatkuu ja ajaa monet yritykset ahtaalle juuri ennen joulusesonkia. Vaikka häiriöt tuotteiden sekä osa- ja puolivalmisteiden saatavuudessa globaaleilla markkinoilla ovat vahvistaneet kotimaisten tuotantoketjujen asemaa, kotimaista kysyntää tarvitaan monessa yrityksessä kipeästi.
Orkla Suomen tehtaalla Haraldsbyssa katsotaan omaa kylää kauemmas
Taffelin sipsejä ja Oolannin pakasteperunatuotteita on valmistettu Ahvenanmaalla Haraldsbyn tehtaalla jo vuosikymmenten ajan. Orkla Suomen tehdas tuottaa perunankuorista biokaasua, saa sähkönsä tuulivoimasta ja kierrättää pesuvedet. Suomen vihreimmässä sipsitehtaassa vahvistetaan paikallista kiertotaloutta ja katsotaan omaa kylää kauemmas.
UPM:n Avainlippu-taimet lisäävät luonnon monimuotoisuutta – vastuulliset teot tänään näkyvät vuosien päästä
UPM:n Joroisten taimitarhan pienet Avainlippu-taimet ovat tärkeässä roolissa metsiemme kasvun ja luonnon monimuotoisuuden turvaajana ja edistäjänä.
Touchpoint – kohti tekstiilien kiertotaloutta
Touchpointilla on tunnistettu tekstiiliteollisuuden suurimmat ympäristövaikutukset. Yli puolet tuotteen hiilijalanjäljestä on jo syntynyt ennen kuin sitä aletaan ommella kasaan. Näin ollen materiaalivalinnoilla ja uusien ympäristöystävällisempien tekstiilimateriaalien tukemisella pienennämme osaltamme suurinta vaatteen päästölähdettä.
Puhtaampi maailma jälkipolville
Sinituote on suomalainen perheyritys, jonka tavoite on valmistaa ympäristöystävällisesti valmistettuja kestäviä tuotteita siistiin arkeen.
Image Wear – Parempia työpäiviä!
Suomalainen perheyritys Image Wear ei keskity vain työvaatteiden valmistamiseen. Yrityksen tavoitteena on tehdä yhdessä asiakkaidensa kanssa parempia työpäiviä.