Lähes kolmannes suomalaisista aikoo käyttää tänä jouluna vähemmän rahaa kuin vuosi sitten. Tiedostavan kuluttamisen trendi vahvistuu.
Avainlippu
Tutkimus: suomalaiset ovat mielestään käytännöllisiä joulukuluttajia
Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan suomalaiset eivät shoppaile joulun aikana tunteella, vaan järjellä. Suomalaiset pitävät itseään käytännöllisinä, harkitsevina ja hintatietoisina kuluttajina joulunaikaan. Noin kolmannes suomalaisista sanoo käyttävänsä tänä vuonna jouluun vähemmän rahaa kuin viime vuonna. Suuri määrä suomalaisista kiinnittää huomiota myös jouluostostensa kotimaisuuteen.
Uudet Avainlippu-tuotteet ja -palvelut
Uusia Avainlippu-merkin käyttöoikeuksia on jälleen myönnetty suomalaisille tuotteille ja palveluille. Avainlippu kertoo, että tuote on valmistettu tai palvelu on tuotettu Suomessa ja työllistää Suomessa. Katso kattava lista uusista jäsenistämme, jotka saavat käyttää merkkiä.
Kuluttamisen trendit muuttuvat – mikä on kotimaisuuden arvo muuttuvassa maailmassa?
Välillä tuntuu, että on vaikea saada kiinni kuluttajan arvomaailmasta, sillä kuluttajien päätöksiin vaikuttavia tekijöitä tuntuisi olevan lähes ääretön määrä. Tämän vuoksi me Suomalaisen Työn Liitossa halusimme ymmärtää, miten maailma ja kulutustottumukset muuttuvat.
Martelan Suomessa valmistetut kalusteet ja palvelut liputtavat Avainlipun alla
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Martelan palveluille ja valituille tuotteille Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa valmistetuista tuotteista ja Suomessa työllistävästä toiminnasta jo toiseksi kolmevuotiskaudeksi. Avainlippu-tunnus myönnettiin kaikille Martela Lifecycle -palveluille ja Martelan tuotteista esimerkiksi uusille Oona ja PentaGo-pöydille. Martela Lifecycle -elinkaarimallissa työympäristöä lähestytään kattavan kokonaisajattelun kautta, jolloin toimitilasta, kalusteista ja ihmisistä pidetään huolta.
Perheyritysten yhteistyöstä syntyi suomalaiset villasukat – Suomessa valmistetusta villalangasta
Avainlippu-merkkejä kantavat Sidoste ja Novita ovat aloittaneet suomalaista työtä lisäävän yhteistyön. Yhteistyöprojektin tuloksena syntyi poikkeuksellisen korkealla kotimaisuusasteella valmistetut villasukat.
Suomalaiset ostopäätösten äärellä ja Avainlippu
Suomalaisen Työn Liitto teetti selvityksen kuluttajien ostopäätöksiin vaikuttavista tekijöistä vuonna 2018. Kartoituksessa selvitettiin suomalaisten ostopäätöksiin vaikuttavia tekijöitä, kuten millaiset muutosvoimat vaikuttavat kuluttamisessa, mikä on suomalaisuuden […]
Osta työtä Suomeen -päivää vietetään 7.12. – työllistävät vaikutukset nousevat tulevaisuudessa merkittäväksi ostomotiiviksi
Joulukuun ensimmäisenä perjantaina 7.12. suositaan suomalaista, kun Osta työtä Suomeen -päivää vietetään jo neljättä kertaa. Päivällä halutaan muistuttaa kuluttajia kotimaisen työn tärkeydestä. Tuoreen kyselyn mukaan yli kolmasosa suomalaisista on sitä mieltä, että tuotteen tai palvelun työllistävyys tulee vaikuttamaan ostopäätöksiin tulevaisuudessa yhä enemmän. Osta työtä Suomeen -päivä tarjoaa kuluttajalle hyvän tilaisuuden pohtia omia kulutustottumuksiaan. Päivän takana on Suomalaisen Työn Liitto.
Selvitys: Suomalaisomistus vaikuttaa myönteisesti terveyspalveluiden hankinnassa
Suomalaisen Työn Liiton selvityksen mukaan suomalaisomistus vaikuttaa yrityspäättäjien ostopäätöksissä. 64 prosenttia yritysten hankinnoista vastaavista sanoo suomalaisomistuksen vaikuttavan positiivisesti ostopäätökseen. Erityisesti työterveys- ja työhyvinvointipalveluita hankittaessa yrityksen kotimaisuuden merkitys korostuu.
Riitta Huuhtanen Suomalaisen Työn Liiton puheenjohtajaksi
Kalevala Korun toimitusjohtaja Riitta Huuhtanen on valittu Suomalaisen Työn Liiton johtokunnan uudeksi puheenjohtajaksi. Huuhtasen mukaan liiton viesti suomalaisen työn puolestapuhujana on terävöitynyt entisestään ja liitolla on tärkeä rooli yhteiskunnassamme kun käydään keskustelua kuluttajien arvojen ja työelämän muutoksesta.