Suomalaisen Työn Liitto, Metsä Tissue Oyj, Stella Kotipalvelut Oy ja Avainlippu-yritykset yhdistivät voimansa ilahduttaakseen poikkeusolojen vuoksi kotieristyksessä olevia ikäihmisiä. Huhtikuussa Stellan kotihoitajakäyntien yhteydessä lahjoitetaan 1 500:lle Uudenmaan alueen ikäihmiselle wc-paperia ja elintarvikkeita sisältävä kestokassi.
Avainlippu
Avainlippu-yritykset hyvällä asialla – karanteenikassista ja yhteistyöstä iloa Uudenmaan alueen ikäihmisille
Pandemian myötä suomalaisesta työstä on tullut sankari. Kriisin alkuvaiheessa Kiinassa tuotteitaan tai osia valmistuttajat miettivät, miten siirtää pikaisesti tuotantoa Suomeen turvatakseen toimitusvarmuuden. Nyt suomalainen työ nousee arvoon keskusteltaessa huoltovarmuudesta.
Suomalaisen Työn Liiton jäsenyritys: näihin merkin käyttöön liittyviin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun ulkoistat markkinointiviestinnän
Monet yritykset ulkoistavat markkinoinnin, mainonnan ja viestinnän toimenpiteitä yhteistyökumppaneilleen. On usein tarkoituksenmukaista käyttää ulkopuolista ammattitaitoa, mutta se vaatii myös erinomaista viestin kulkua osapuolten välillä. Suomalaisen Työn Liiton merkkeihin liittyy useita noudatettavia sääntöjä sekä hyödyllisiä vinkkejä, jotka kannattaa avata myös ulkoisille kumppaneille.
10 eurolla 10 000 työpaikkaa
Koronatilanteessa yritykset ovat ahtaalla, kun kassavirrat tyrehtyvät. Lomautukset vavisuttavat ihmisten taloutta ja epävarmuus on vallitseva tila. Näinä aikoina on erityisen tärkeää, että kohdistamme ostomme suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin. Jos jokainen suomalainen ostaisi 10 eurolla kuussa suomalaisia tuotteita ja palveluita, voisimme säilyttää jopa 10 000 työpaikkaa. Mutta mihin tämä laskelma perustuu?
Hakola avaa verkkokauppansa koronakriisistä kärsineille kotimaisille designyrityksille
Hakola avaa verkkokauppansa koronakriisistä kärsineille kotimaisille designyrityksille: “Designkaveria ei jätetä”, julistaa Hakolan luova johtaja
Annaleena Hakola.
Nyt on vastuullista ostaa kotimaista – ostopäätöksemme pitävät yritykset pystyssä
Koronavirus pistää monen suomalaisen yrittäjän ahtaalle. Nyt jos koskaan kannattaa valita kotimaisia tuotteita ja palveluita, jotta työpaikat säilyvät ja turvaamme kotimaisen tuotannon myös jatkossa, kehottaa Suomalaisen Työn Liitto.
Kaupankäynnin tyrehtymistä ei korvaa mikään tukitoimi – omilla valinnoillamme voimme kuitenkin säilyttää työpaikat
Elämme täysin poikkeuksellisia aikoja. Yhteistä vaikeata kokemusta, jonka tulemme kaikki muistamaan samalla tavalla kuin muita historiallisia, koko ihmiskuntaa koskettavia kriisejä on muistettu.
Suomalaisen Työn Liiton toiminta koronavirus-tilanteessa
Haluamme Suomalaisen Työn Liitossa tehdä voitavamme, jotta koronavirus ei leviäisi. Tämän vuoksi perumme tai mahdollisuuksien mukaan siirrämme tai streamaamme kevään jäsentapahtumat ja -koulutukset toukokuun loppuun […]
Touchpoint on mukana rakentamassa kiertotalouslaitosta Suomeen
Työvaatetoimittaja, Avainlippu- ja Design from Finland -merkinhaltija Touchpoint on mukana kiertotalousyritys Rester Oy:n hankkeessa, jossa rakennetaan Paimioon poistotekstiililaitos. Vuoden 2021 alussa valmistuva laitos tulee mahdollistamaan yritysten poistotekstiileille suljetun kierron palvelun ja valmistamaan poistotekstiilistä uutta raaka-ainetta. Hankkeen taustalla on joukko tekstiilialan edelläkävijöitä, Touchpointin lisäksi muun muassa leikkuujätteestä tekstiilejä valmistava Pure Waste.
Kysely: Yritykset vaativat kunnilta vahvempaa ympäristövastuuta kuntahankinnoissa
Ympäristövaikutusten painoarvon kuntahankinnoissa arvioidaan kasvavan tulevaisuudessa. Yritysjohtajien mielestä ympäristövaikutusten merkitys pitäisi näkyä kuntien hankintapäätöksissä jo nyt, mutta kuntapäättäjät eivät ole vielä nostaneet sitä viiden tärkeimmän hankintakriteerin joukkoon.