Vapun ruokapöydässä ja piknikvilteillä halutaan ehdottomasti herkutella. Juhlapäivän suosikkisyömiseksi suomalaiset nostavat vapun alla kauppoihin ilmestyvän siman, hyvänä kakkosena tulevat sokeriset munkit, kertoo Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimus. Suomalaisen työn päivä on oiva tilaisuus muistaa suomalaisia työntekijöitä ja tukea suomalaista työtä, kampanja muistuttaa.
Design from Finland
Nanso osallistuu kansainväliseen Vaatevallankumoukseen avaamalla tehtaansa ovet yleisölle
Perjantaina 24. huhtikuuta tulee tasan kaksi vuotta kuluneeksi siitä, kun Rana Plaza -tehdasrakennus romahti ja yli 1000 ihmistä kuoli onnettomuudessa Bangladeshissa. Nanso Group ei valmistuta tuotteita Bangladeshissä, mutta haluaa kunnioittaa onnettomuuden muistopäivää ja lisätä toimintansa läpinäkyvyyttä osallistumalla kansainväliseen Vaatevallankumoukseen.
Tänä vuonna suomalaisten pihoilla viihdytään ja viljellään – sekä kylvetään
Kevään koittaessa suomalaisten into kunnostaa pihoja ja puutarhoja alkaa nousta huippuunsa. Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja kokosi pinnalla olevat asumiseen, pihaan ja puutarhaan liittyvät trendit.
Uusi kotimainen kodin ja konttorituotteiden sarja
Kotimainen perheyritys Saintex Oy laajensi design-heijastimista tutun LifeSaver –merkin tuotevalikoimaa erilaisiin kodin ja konttorin tuotteisiin. Uudet tuotteet on suunniteltu ja valmistettu Suomessa.
Selvitys suomalaisuuden ja Suomalaisen Työn Liiton merkkien merkityksistä kuluttajalle
Suomalaisen Työn Liitto teetti selvityksen suomalaisuuden ja Suomalaisen Työn Liiton myöntämien merkkien vaikutuksesta ostokäyttäytymiseen.
Minimalismi on enemmän
Finndent Oy on Orionista haarautunut yritys, joka suunnittelee ja valmistaa hammashoitoyksiköitä ja potilastuoleja. Yrityksen tuotteista yli 80 prosenttia menee vientiin lähinnä Pohjois- ja Keski-Eurooppaan. Myös Saudi-Arabia on yksi yrityksen isoista markkina-alueista.
Jussi 1/2015 on ilmestynyt
Tämän vuoden ensimmäinen Suomalaisen Työn Liiton jäsen- ja sidosryhmälehti Jussi on ilmestynyt.
Suomalainen rakennustuoteteollisuus kampanjaan työpaikkojen puolesta
Tuotteiden alkuperä kiinnostaa kuluttajia myös rautakaupassa: tuoreen kyselyn mukaan vajaa puolet suomalaisista ostaa useimmiten tai aina suomalaisen tuotteen. Erityisesti kiukaiden ja puutavaran halutaan olevan suomalaisia. Suomalaisten tuotteiden valitsemisen merkityksestä maan työllisyydelle muistuttaa Suomalaisen Työn Liiton, Keskon ja yritysten yhteinen Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja, joka näkyy maaliskuun alusta K-raudoissa ja Rautioissa.
Panosta designiin, tulosta viivan alle
Kun kerran amerikkalaisen tutkimuksen (Motiv Strategies ja Design Management Institute) mukaan designiin panostaminen voi jopa kolminkertaistaa yrityksen arvon, niin eikö suomalaisten yritysjohtajienkin kannattaisi olla tästä väittämästä melkoisen kiinnostuneita. Millaista ajattelua se sitten yrityksissä vaatisi?
14 uutta Design from Finland –merkin kantajaa
Design from Finland -toimikunta myönsi 4.2.2015 uusia merkin käyttöoikeuksia 14 muotoilua tuotteessaan menestyksekkäästi hyödyntävälle yritykselle.