Hakola avaa verkkokauppansa koronakriisistä kärsineille kotimaisille designyrityksille: “Designkaveria ei jätetä”, julistaa Hakolan luova johtaja
Annaleena Hakola.
Design from Finland
Nyt on vastuullista ostaa kotimaista – ostopäätöksemme pitävät yritykset pystyssä
Koronavirus pistää monen suomalaisen yrittäjän ahtaalle. Nyt jos koskaan kannattaa valita kotimaisia tuotteita ja palveluita, jotta työpaikat säilyvät ja turvaamme kotimaisen tuotannon myös jatkossa, kehottaa Suomalaisen Työn Liitto.
Kaupankäynnin tyrehtymistä ei korvaa mikään tukitoimi – omilla valinnoillamme voimme kuitenkin säilyttää työpaikat
Elämme täysin poikkeuksellisia aikoja. Yhteistä vaikeata kokemusta, jonka tulemme kaikki muistamaan samalla tavalla kuin muita historiallisia, koko ihmiskuntaa koskettavia kriisejä on muistettu.
Suomalaisen Työn Liiton toiminta koronavirus-tilanteessa
Haluamme Suomalaisen Työn Liitossa tehdä voitavamme, jotta koronavirus ei leviäisi. Tämän vuoksi perumme tai mahdollisuuksien mukaan siirrämme tai streamaamme kevään jäsentapahtumat ja -koulutukset toukokuun loppuun […]
Touchpoint on mukana rakentamassa kiertotalouslaitosta Suomeen
Työvaatetoimittaja, Avainlippu- ja Design from Finland -merkinhaltija Touchpoint on mukana kiertotalousyritys Rester Oy:n hankkeessa, jossa rakennetaan Paimioon poistotekstiililaitos. Vuoden 2021 alussa valmistuva laitos tulee mahdollistamaan yritysten poistotekstiileille suljetun kierron palvelun ja valmistamaan poistotekstiilistä uutta raaka-ainetta. Hankkeen taustalla on joukko tekstiilialan edelläkävijöitä, Touchpointin lisäksi muun muassa leikkuujätteestä tekstiilejä valmistava Pure Waste.
Gymin kalusteet palkittiin GESS Education Awards -kilpailussa Dubaissa
Design from Finland -merkkiä kantava Gymi Furniture -kalustesarja palkittiin parhaana terveyttä ja liikettä edistävänä tuotteena GESS Education Awards -kilpailussa. Arvostettu kansainvälinen koulutusalan palkintogaala järjestettiin Dubaissa, Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa Dubai Education Week -viikon aikana 26.2.2020.
Avainlippu- ja Design from Finland -tuotteita palkintona Ampumahiihdon maailmancupissa
Ampumahiihdon maailmancupin palkintojen joukossa on Kolo Designin ja Kupilkaan tuotteita, joilla on Avainlippu -ja Design from Finland -merkki. Kilpailun palkinnot tulevat paikallisilta tuottajilta. Ne ovat käyttöesineitä, joiden materiaaleissa ja tuotannossa korostuu vastuullisuus.
Uudet myönnetyt Design from Finland -merkit
Design from Finland -merkki kertoo suomalaisesta korkealuokkaisesta muotoiluosaamisesta niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.
Suomalaisen Työn Liitto nostaa vastuullisuuden jäsenkriteeriksi
Suomalaisen Työn Liitto on yhdessä jäsenyritystensä kanssa määritellyt, mistä koostuu vastuullinen työ Suomessa. Työpaikkojen luominen, tuotannon ja hankintojen vastuullisuus sekä työntekijöiden osaamisesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen ovat Suomalaisen Työn Liiton määrittelemät vastuullisen työn periaatteet, joihin sen 4500 jäsenyhteisöä sitoutetaan. Liitto käynnistää koulutuskiertueen jäsenyrityksilleen tukemaan vastuullisen työn toteutumista ja siitä viestimistä.
Tuodaan yrityksissämme tehty hyvä työ esille!
Vastuullisuudesta on tullut megatrendi, ilmiö ja puheenaihe, joka tulee vastaan joka päivä monessa eri muodossa. Hyvä niin, sillä elinympäristöämme ja yhteiskuntaamme kohtaavat valtavat haasteet aina ilmastonmuutoksesta biodiversiteetin kiihtyvään vähenemiseen, väestön ikääntymiseen sekä hyvinvoinnin ja osaamisen polarisaatioon.