Fiblonilla vastuullisuus on tekoja

Yritysvastuuraporttimme vuosilta 2013-2014 on valmistunut. Olemme raportoineet vastuullisuusasioista vuodesta 2009 lähtien. Raportti julkaistaan joka toinen vuosi ja siinä tarkastellaan aina kahta vuotta kerrallaan.

“Haluamme toimia avoimesti ja vastuullisesti. Siksi raportoimme toiminnastamme ja kerromme siitä mitä olemme saavuttaneet ja mitä aiomme lähiaikoina vastuullisuuden puitteissa kehittää”, kertoo toimitusjohtaja Pekka Ekberg.

Erityisesti panostamme henkilökunnan osaamiseen. Koulutuspanostuksemme on teollisuuden keskimääräisen verraten kolminkertainen. ”Pidämme tärkeänä että jokainen työntekijämme voi kehittää omaa osaamistaan ja kokee työnsä merkitykselliseksi ja mielekkääksi. Haluamme pitää organisaation matalana ja rohkaista kaikkia osallistumaan päätöksentekoon”, lisää Pekka Ekberg.

Olemme käyttäneet tuulienergiaa vuodesta 2011. Haluamme olla energiankäytön edelläkävijä ja olemme jo vuosia panostaneet merkittävästi energiatehokkuuden kehittämiseen. Esimerkiksi kaikki kiinteistömme valaistus aktivoituu liikkeen ja valontarpeen perusteella ja valaisinlähteet on erityisesti valittu tukemaan tätä toimintaa. Tuotannon kaikki prosessienergia ohjataan aktiivisuuden mukaan. Kun jossain työvaiheessa tulee eteen tuotevaihto, lyhyt huoltotoimenpide tai vaikkapa henkilökunnan tauko, nämä jaksotetaan siten, että kyseisen prosessin energiankulutus ajetaan lähes nollaan. Kaikki perustuu korkean teknologian mahdollistamaan automaatioon ja siihen, että prosessi pysäytetään vain kun se on välttämätöntä.

Kaikki tuotteemme ovat biohajoavia ja aina kun mahdollista – eli tuotteille löytyy Ympäristömerkinnän taholta sopiva kriteeristö – Joutsenmerkittyjä. Olemme lajitelleet kaiken yrityksessä syntyvän jätteen yksityiskohtaisesti vuodesta 2003 ja jo 1990-luvulta saakka yrityksen jätevirrat on ohjattu joko uudelleenkäyttöön tai poltettavaksi energiaksi.

Olemme valmistautuneet seuraavaan raportointijaksoon tekemällä toiminnastamme olennaisuusanalyysin.

Raportti on työstetty yhdessä Gaia Consulting Oy:n kanssa.

http://www.fiblon.com/11/Fiblon%20Vastuuraportti%202013-2014_web.pdf

 

Lisätietoja:

Anne Ekberg

varatoimitusjohtaja, markkinointi ja viestintä

puh. 050 561 0671

anne.ekberg@fiblon.com