Pohjoismaiden ja Baltian johtavaksi jalometallituotteiden valmistajaksi kasvanut Kultakeskus juhlistaa sataa vuotta suomalaista kulta- ja hopeasepäntyötä sekä muotoiluosaamista. Hämeenlinnalaisen Kultakeskuksen Kohinoor-timanttikoruilla on sekä Avainlippu- ja Design from Finland -tunnukset osoituksena suomalaisesta työstä ja muotoilusta.
Ajankohtaista aiheesta: Design from Finland
Uudet myönnetyt Design from Finland -merkit
Design from Finland -merkki kertoo suomalaisesta korkealuokkaisesta muotoiluosaamisesta niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Design from Finland -merkin on saanut tuotteilleen ja palveluilleen joukko muotoilua hyödyntäneitä yrityksiä. Tutustu alta uusiin merkinkantajiin!
Käyttäjälähtöisyys on tämän päivän laatua
Suomalaisen Työn Liiton kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset ovat varsin laatutietoisia, sillä peräti kaksi miljoonaa yli 15-vuotiaista suomalaisista kiinnittää kulutuspäätöksissään yhä enemmän huomiota laatuun. Laadun merkitys korostuu varsinkin itselle tärkeiden asioiden kohdalla, kun taas hinta ohjaa kulutusta vähemmän tärkeissä ostopäätöksissä. Suomalainen laatu esittäytyy jälleen ensi viikolla Habitare-messuilla Helsingin Messukeskuksessa.
Kenelle vuoden 2018 Designteko? Ehdota tunnustuksen saajaa ja osallistu Habitare-lippujen arvontaan!
Vuoden Designteko 2018 -tunnustuksen saajaa on voinut ehdottaa 22.8.2018 saakka. Ehdokkaina ovat kaikki Design from Finland -jäsenyritykset. Tunnustuksen myöntämisen kriteereinä ovat omaperäisyys, vastuullisuus ja design osana arkea.
Uudet myönnetyt Design from Finland -merkit
Design from Finland -merkki kertoo suomalaisesta korkealuokkaisesta muotoiluosaamisesta niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Design from Finland -merkin on saanut tuotteilleen ja palveluilleen joukko muotoilua hyödyntäneitä yrityksiä. Tutustu alta uusiin merkinkantajiin!
Uudet myönnetyt Design from Finland -merkit
Design from Finland -merkki kertoo suomalaisesta korkealuokkaisesta muotoiluosaamisesta niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Design from Finland -merkin on saanut tuotteilleen ja palveluilleen joukko muotoilua hyödyntäneitä yrityksiä. Tutustu alta uusiin merkinkantajiin!
Uudet myönnetyt Design from Finland -merkit
Design from Finland -merkki kertoo suomalaisesta korkealuokkaisesta muotoiluosaamisesta niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Design from Finland -merkin on saanut tuotteilleen ja palveluilleen runsas joukko muotoilua hyödyntäneitä yrityksiä. Tutustu alta uusiin merkinkantajiin!
Suomalainen design saa paraatipaikan San Franciscon tunnetuimmassa kauppakeskuksessa
Suomalainen design nousee joulukuussa paraatipaikalle Yhdysvaltojen San Franciscossa 4.-24.12., kun kaupungin tunnetuin ostoskeskus Westfield San Francisco Centre järjestää suomalaista designia, muotia ja lifestyle-tuotteita esittelevän näyttelyn Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi. Keskeisellä paikalla käynnistyvä näyttely tarjoaa yli 40 suomalaisyritykselle erinomaisen mahdollisuuden kasvattaa tunnettuuttaan erittäin ostokykyisessä Piilaaksossa. Näyttelyssä on mukana huikeat 16 Avainlippu- ja Design from Finland -yritystä.
Suomalainen koti maailmankartalle – VR-teknologian avulla
Miltä kuulostaisi suomalaisella käsityöllä ja designilla sisustettu, Suomessa rakennettu omakotitalo, jonka voisi pakata salkkuun ja pystyttää esimerkiksi Tokioon? Suomalaisen Työn Liiton virtuaalitodellisuutta hyödyntävä Virtuaalinen KOTI syntyi tästä unelmasta.
Uusia Design from Finland -merkkejä myönnetty
Design from Finland -merkin on saanut tuotteilleen runsas joukko muotoilua hyödyntäneitä yrityksiä. Tutustu alta uusiin merkinkantajiin!