Kotimainen keittiövalmistaja Elega Oy uudistaa omistuspohjaansa ja tähtää kasvuun

Haapajärveläinen keittiövalmistaja Elega vahvistaa kasvuaan yritysjärjestelyillä. Joukko yrityksen avainhenkilöitä on siirtynyt toimitusjohtaja Pauli Niinikosken rinnalle yrityksen omistajiksi 29.11.2021 alkaen. Kolme vuosikymmentä toiminut yritys hakee kasvua uuden yrittäjätiimin voimin. Tähtäimessä on kasvu erityisesti remonttikohteisiin suunnatusta projektimyynnistä sekä Ruotsin viennistä.

Yrityksen toiminnan ydin, keittiöiden uudistaminen kestävästi, säilyy uuden omistajajoukon johdolla ennallaan. Elegan toimintamallissa on keskeistä uudistaa keittiötä tarvittavilta osin, esimerkiksi ilmeen ja toiminnallisuuksien osalta, ja säilyttää nykyiset runkorakenteet. Tämä laskee keittiön uudistuksen kustannuksia ja materiaalihukkaa.

– Koko uusi yrittäjätiimimme uskoo konseptiimme, joka on vienyt meitä eteenpäin alan jatkuvasti kiristyvässä kilpailutilanteessa jo kolme vuosikymmentä. Nyt on hyvä hetki uudistaa omistajapohjaa ja ottaa suunta vahvasti kohti tulevaisuutta. Visiomme on tarjota Pohjoismaiden suosituin tapa uudistaa keittiön ilme asiakkaille helpoimmalla palvelumallilla, kertoo Elegan toimitusjohtaja Pauli Niinikoski.

– Keittiöidemme tuotanto säilyy edelleen Suomessa Haapajärvellä. Jatkamme harvalukuisten täysin kotimaisten keittiövalmistajien joukossa. Elega on toiminut Ruotsissa 1990-luvun lopulta alkaen ja kasvattaa Ruotsin toimintojaan lähivuosina erityisesti projektiliiketoiminnan saralla. Tämä tarkoittaa keittiöuudistusten toteuttamista erilaisiin rakennuskohteisiin.

– Haluamme tarjota rakennusalan yrityksille täyden kalustepalvelun valmistuksesta asennukseen, ja haemme tähän parhaillamme uutta toimintamallia, Niinikoski kertoo.

Elegan liikevaihto nousee tänä vuonna noin 11 miljoonaan euroon. Kasvua vuodesta 2020 kertyy lähes kaksi miljoonaa euroa. Yritys tähtää 14 miljoonan euron liikevaihtoon vuoteen 2023 mennessä. Elegan keittiökalustetehtaalta Haapajärveltä lähtee vuosittain noin 3 000 toimitusta, joista 90 prosenttia liittyy keittiön uudistamiseen. Yritys työllistää 120 sisustus- ja keittiöalan asiantuntijaa. Yrityksen puolentoista miljoonan euron investointisuunnitelmaan sisältyy laitehankintoja ja konekannan uusimista sekä lisää tuotanto- ja varastotilaa. Lisäksi yritys jatkaa digitaalisten liiketoimintamahdollisuuksien kehittämistä.

– Kun vuonna 2019 noin 20 prosenttia asiakkaistamme tuli digitaalisia kanavia pitkin, tänä vuonna luku on jo yli 50 prosenttia, Niinikoski kertoo.

Uuden yrittäjätiimin muodostavat Elegan tehdaspäällikkö Mikko Törmälä, talouspäällikkö Kaj Pellinen, aluemyyntijohtaja Aleksi Juojärvi, myyntipäällikkö Elias Kivilompolo, myyntikouluttaja Topias Kivilompolo sekä toimitusjohtaja Pauli Niinikoski.

Lisäksi uutena sijoittaja omistajana lähtee mukaan Tyyli Growth Oy. Jaakko Niskasesta tulee Elegan hallituksen jäsen. Hallituksessa jatkavat edelleen Jari Hakulinen, Pia Pursiainen, Erkka Westerlund, sekä
puheenjohtajana Jyrki Niinikoski.

Lisätiedot:
Elega, toimitusjohtaja Pauli Niinikoski, p. 040 016 9500