Tutkimukset osoittavat: Yrittäjät ovat keskivertoa tyytyväisempiä elämäänsä

Monet viimeaikaiset akateemiset tutkimukset niin Suomesta kuin maailmalta ovat osoittaneet, että yrittäjät ovat tyytyväisempiä omaan elämäänsä kuin muu väestö keskimäärin. Yrittäjät suhtautuvat myös tulevaisuuteen yleensä keskivertoa myönteisemmin ja toiveikkaammin. Yrittäjän päivää vietetään 21. kerran keskiviikkona 5.9.2018.

”Tutkimustulosten valossa voidaan myös sanoa, että elämäntyytyväisyys, yrittäjätyö ja menestys ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa”, sanoo Aalto-yliopiston professori Arto Lindblom ja jatkaa: ”Yrittäjien myönteinen asenne omaa elämäänsä kohtaan ja yrittäjien luottamus tulevaisuuteen ovat eräänlainen perusta, jonka varaan yrittäjätyö ja yrittäjien menestys rakentuvat.” Lindblom on tutkinut suomalaisten tyytyväisyyttä omaan elämäänsä yhdessä tutkijatohtori Taru Lindblomin kanssa (Lindblom & Lindblom 2015).

Suomessa on noin 300 000 yrittäjää ja heitä juhlistetaan monin tavoin Yrittäjän päivänä 5.9. eri puolilla maata kuntien, yrittäjien, järjestöjen ja oppilaitosten tilaisuuksissa. Yrittäjän päivää vietetään tänä vuonna jo 21. kerran, ja sen tavoitteena on kertoa yrittäjyyden merkityksestä suomalaisessa yhteiskunnassa sekä saada nuoret innostumaan yrittäjyydestä.

Yrittäjän päivän taustavoimana on Yrittäjän Päivä -säätiö, jossa ovat edustettuina elinkeinoelämän järjestöt ja toimijat. Säätiön puheenjohtajana toimii yrittäjäneuvos Riitta Antinmäki. Hänen aloitteestaan Helsingin Kamppiin Narinkkatorille saatiin Yrittäjäpatsas vuonna 2006.

”Yrittäjien arvostus on selvästi noussut Suomessa viime vuosien aikana. Erityisen upeaa minusta on myös se, että monet nuoret innostuvat yrittäjyydestä jo koulussa. Toivottavasti tämä kehitys jatkuu”, Antinmäki iloitsee.

Yrittäjän päivän pääjuhlaa isännöi K-kauppiasliitto

K-kauppiasliitto vastaa tänä vuonna Yrittäjän päivän pääjuhlan järjestelyistä. ”Yrittäjäelämää – näkökulmia yrittämisen inhimilliseen puoleen” -teemalla vietettävä juhla järjestetään keskiviikkona 5.9. Bio Rexissä Lasipalatsissa Helsingin keskustassa. Lavalle nousevat yrittäjät kertovat mm. sukupolvenvaihdoksesta, yrittäjyyden ja pienten lasten vanhemmuuden yhdistämisestä ja siitä, millaista on tehdä töitä yrittäjäpariskuntana, kun ollaan yhdessä töissä ja kotona 24/7. Valtiovallan tervehdyksen juhlaan tuo pääministeri Juha Sipilä. Pääjuhlan esiintyjät ja ohjelma löytyvät osoitteesta www.yrittajanpaiva.fi

 

Lisätietoja tutkimuksista:

Professori Arto Lindblom, Aalto-yliopisto, puh. 050 312 0929, arto.lindblom@aalto.fi

 

Lisätietoja Yrittäjän päivän viettämisestä ja sen merkityksestä:

Yrittäjäneuvos Riitta Antinmäki, puh. 0500 311 711, riitta.antinmaki@htf.fi

 

Lisätietoja Yrittäjän päivän 5.9.2019 pääjuhlasta:

Kehittämispäällikkö Kai Laikio, K-kauppiasliitto, puh. 050 517 6953, kai.laikio@k-kauppiasliitto.fi