Eurokangas lanseeraa Suomen juhlavuoden sisustuskangasmalliston

Suomen juhlavuoden inspiroimana Eurokangas on toteuttanut taiteilija Markku Pirin suunnitteleman, yhdeksän eri kuosia kattavan sisustuskangasmalliston. Kuosit kumpuavat vahvoista tulkinnoista, jotka osuvat suomalaisten sydämeen tuoden iloa kodin arkeen yli sukupolvien sekä kulttuurien.

Markku Piri lähti suunnitteluprojektiin miettimällä suomalaisuuden keskeisiä ”alkuaineita”.

”Päädyin siihen, ettei Suomen sielua voi ajatella ilman vettä ja sen välkettä, puuta ja sen tuntua, metsiä ja niiden tuoksua, marjoja ja niiden makua, ja mitä kaikkea valon puute tai sen runsaus ja vuodenaikojen vaihtelut saavat aikaan”, Markku Piri kuvailee.

Eurokankaan kehitysjohtaja Päivi Grönqvist on innoissaan yhteistyöstä: ”Malliston suunnittelu Markun kanssa on ollut antoisa projekti. Nämä kangaskuosit on tarkoitettu arkeen: ne tuovat kotiin palan kauneinta Suomea ja rakkaimpia muistoja. Kuosit voi yhdistää helposti muuhun sisustukseen ja luoda kerroksellisuutta, joka tekee kodista persoonallisen.”

Katso kaikki malliston kuvat täältä.

Lisätietoja:

Mallisto: Riitta Fagerlund riitta.fagerlund@eurokangas.fi ja Markku Piri markku.piri@piri-piri.fi
Kuvat ja näytteet: Heidi Keskikylä heidi.keskikyla@eurokangas.fi ja Milla Halonen milla.halonen@eurokangas.fi
Eurokangas: Daniel Ward daniel.ward@eurokangas.fi

 

Markku Piri on suomalainen tekstiilitaiteilija ja poikkitaiteellinen  muotoilija, joka on suunnitelut töitä useille kotimaisille sekä kansainvälisille brändeille. Pirin monipuolinen tuotanto  ulottuu tekstiileistä, lasista ja keramiikasta aina keittiökalusteisiin sekä koruihin asti. Piri on tunnettu  myös leipurintaidoistaan ja erityisesti herkullisista kakuistaan. Vuonna 2017 Pirillä on Suomen juhlavuoden ohjelmistoon sisältyvä näyttelykiertue Italiassa kolmessa eri museossa.

Eurokangas Oy on johtava kankaiden maahantuontiin  ja vähittäismyyntiin erikoistunut suomalainen 72-vuotias perheyritys, jolla on 32 myymälää eri puolella Suomea sekä valtakunnallisesti toimiva yritysmyynti. Eurokangas panostaa liiketoiminnan  jatkuvaan kehittämiseen ja tähtää pian avattavalla verkkokaupalla myös kansainvälisille markkinoille. Eurokankaassa työskentelee noin 400 henkilöä ja yrityksen liikevaihto on noin 32 miljoonaa euroa vuodessa.