Katri Viippola (MA, EMBA) on valittu Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtajaksi. Viippola siirtyy Suomalaisen Työn Liittoon Työeläkeyhtiö Varmasta, jossa hän on työskennellyt johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2016 lähtien ja johtanut HR:ää, viestintää ja kehittämistä sekä yritysvastuuta.
Ajankohtaista aiheesta: Suomalaisen Työn Liitto
Suomalaisen Työn Liitosta Kasvu Openin uusi valtakunnallinen kumppani
Suomalaisen Työn Liitto tarjoaa yhteistyön avaamien kasvuohjelmien kautta jäsenilleen mahdollisuuden päästä mukaan Kasvu Openin kasvupolkuihin. Kasvavat kansainväliset yritykset voivat saada lisäpontta niin liiton suomalaisesta osaamisesta kertovista merkeistä kuin myös suomalaisen työn arvostusta kasvattavasta arvoyhteisöstä.
Seuraavan hallituksen tunnustettava suomalaisen työn ja omistamisen merkitys kriisien selättämisessä
Suomalaisen työn ja kotimaisen omistamisen pitää olla talouspolitiikan keskiössä ensi vaalikaudella, vaativat Perheyritysten liitto ja Suomalaisen Työn Liitto järjestöjen ensimmäisessä yhteisessä kannanotossaan.
”Ihanaa, että teidän yritys auttaa niitä, ketkä tarvitsee sitä.” − Diakonissalaitos ja Suomalaisen Työn Liitto jatkavat sote-alan ja yhteiskunnallisen yrityksen tutuksi tekemistä Yrityskylässä
Diakonissalaitos on jo kolmen vuoden ajan ollut yhdessä Suomalaisen Työn Liiton kanssa mukana Yrityskylässä Espoossa. Yrityskylässä kuudesluokkalaiset pääsevät tutustumaan Diakonissalaitoksen työhön toimitusjohtajan, asiakkuuspäällikön ja nuoriso-ohjaajan tehtävissä. Samalla taloustaidot ja ymmärrys yhteiskunnasta karttuvat.
Suomessa on jo yli 300 Yhteiskunnallinen Yritys -merkin saanutta yritystä
Marraskuun 17. päivänä vietetään kansainvälistä yhteiskunnallisten yritysten päivää (Social Enterprise Day). Suomessa yhteiskunnallisia yrityksiä on eri arvioiden mukaan tuhansia, joista Yhteiskunnallinen Yritys -merkin saaneita yrityksiä on hieman yli 300. Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Yhteiskunnallinen Yritys -merkki auttaa tunnistamaan nämä hyvää tekevät yritykset luotettavasti.
Isot uhkakuvat eivät horjuta kuluttajien arvoja
Maailman myllerrys ja isot uhkakuvat eivät ole muuttaneet suomalaiskuluttajien arvoja. Suomalaisten kulutustottumuksiin vaikuttavat eniten halu tukea kotimaista työllisyyttä ja ilmastonmuutos. Tulokset käyvät ilmi Suomalaisen Työn Liiton Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta.
Suomalaisyritykset halukkaita toteuttamaan vastuullisuustekoja
Suomalaisyritysten sitoutuminen ja halukkuus toteuttaa käytännön vastuullisuustekoja on suuri, vaikka monet yritykset ovat vielä alkutaipaleella vastuullisuustyössään. Yritysten vastuullisuusteot näkyvät eniten tuotteiden valmistamisessa ja palveluiden tuottamisessa sekä tuotantoketjun läpinäkyvyydessä, vähiten puolestaan esim. biodiversiteetin suojelun saralla.
Yhteinen symboli suomalaisten yritysten ja yhteisöjen avulle Ukrainaan on nyt lanseerattu
Suomalaiset yritykset, myös lukuisat Suomalaisen Työn Liiton jäsenet, ovat halunneet tukea Ukrainan kansaa kevään aikana. Marketing Finlandin ja Suomalaisen Työn Liiton aloitteesta on luotu yhteisöjen ja yritysten käyttöön merkki, jonka avulla yritykset voivat kertoa tukevansa Ukrainan kansaa niin nyt kuin Ukrainan jälleenrakennusvaiheessakin.
Yritykset auttavat Ukrainan kansaa: uusi merkki viestii avusta Ukrainaan
Suomalaiset yritykset, myös lukuisat Suomalaisen Työn Liiton jäsenet, ovat halunneet tukea Ukrainan kansaa kevään aikana. Marketing Finlandin ja Suomalaisen Työn Liiton aloitteesta on luotu yhteisöjen ja yritysten käyttöön merkki, jonka avulla yritykset voivat kertoa tukevansa Ukrainan kansaa niin nyt kuin Ukrainan jälleenrakennusvaiheessakin. Suomalaisen Työn Liitto on mukana viestimässä merkistä omille jäsenilleen ja kannustamassa yrityksiä pitkäjänteiseen työhön ukrainalaisten hyväksi ja tueksi.
Apteekkariliiton jäsenapteekeille on myönnetty Avainlippu
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt yli 600 yrittäjävetoiselle apteekille Avainlippu-tunnuksen Suomessa tuotetuille ja Suomessa työllistäville apteekkipalveluille.