Ajankohtaista aiheesta: Kuntamarkkinat

Miksi Suomessa pelätään hankkia kotimaista?

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset kuntapäättäjät haluaisivat julkisissa hankinnoissa tukea kotimaisia ja paikallisia tuotteita huomattavasti nykyistä enemmän. Päättäjät pitävät hinnan painoarvoa julkisissa hankinnoissa liian korkeana ja sitä haluttaisiin siirtää nykyistä voimakkaammin tuotteiden ja palveluiden paikallisuuteen, kokonaistaloudellisuuteen ja työllistäviin vaikutuksiin.

Kunnilta puuttuu innovatiivisuus julkisista hankinnoista

Nykyisen hallituksen ohjelmassa on asetettu tavoite, jonka mukaan 5 % kaikista julkisista hankinnoista tulisi olla innovatiivisia hankintoja. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan kuntapäättäjät eivät kuitenkaan näe oman kuntansa hankintojen olevan kovin innovatiivisia, mutta innovatiivisten hankintojen lisääminen ja hallituksen tavoite saavat vahvaa tukea kuntakentässä.

Liikevoitto ei ole ainoa menestyksen mitta – yhteistä hyvää voi tehdä yrityskin

Yhteiskunnalliset yritykset ratkovat liiketoiminnallaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia ja käyttävät suurimaan osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen. Nämä kestävän hyvinvoinnin rakentajat viestivät siitä, että toiminnalla on aito ja hyvä tarkoitus. Suomalaisen Työn Liiton selvitysten mukaan halu tehdä merkityksellistä työtä ja erityisesti työtä, jolla on tarkoitus, on kasvanut viime aikoina.

Liikevoitto ei ole ainoa menestyksen mitta

Tiesitkö, että yhteiskunnalliset yritykset ratkovat liiketoiminnallaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia? Ne käyttävät suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen – siis suurimman osan! Ylevää ideologista ajattelua vai järjetöntä liiketoimintaa, jossa keskiössä ei olekaan voittojen ja yrittäjän omien etujen maksimointi?