Nuoret eivät kuulu työkyvyttömyyseläkkeelle

Julkisuudessa on viime aikoina kannettu paljon huolta yli viisikymppisten työllistymisestä. Sosiaalisessa mediassa on saanut alkunsa 55 Rise and Shine -liike, joka ajaa ikätasa-arvon toteutumista työpaikoilla, pyrkii ehkäisemään ikäsyrjintää rekrytoinnissa ja muistuttamaan yrityksiä siitä, että yli viisikymppiset ovat kuntonsa ja kokemuksensa puolesta elämänsä vedossa ja siksi mitä parhainta työvoimaa.

Talouskasvun junnatessa, väestön ikääntyessä ja työvoimapulan uhatessa onkin erittäin tärkeää, että hyväkuntoiset ja työhaluiset ihmiset pysyvät töissä niin pitkään kuin mahdollista. Työnantajien asenteissa on eittämättä myös korjaamista. Esimerkiksi käsitys siitä, että yli viisikymppiset eivät oppisi uusia asioita yhtä nopeasti kuin nuoret on tietysti hölynpölyä.

Viisikymppisten kohtaama ikäsyrjintä ei kuitenkaan ole työelämän pahin ongelma. Se on nuorten aikuisten jaksaminen ja mielenterveysongelmat. Tilastollisten faktojen, Suomen tulevaisuuden ja inhimillisen hyvinvoinnin näkökulmasta nuoret ovatkin se ihmisryhmä, josta meidän tulisi olla aidosti huolissamme.

Työeläkeyhtiö Elo kertoi elokuun alussa, että vuosien 2018-2023 välisenä aikana alle 35-vuotiaiden mielenterveyden ongelmien takia haettujen työkyvyttömyyseläkkeiden määrä kasvoi 41 prosenttia. Kaikista mielenterveyssyistä eläkettä hakevista jo 37 prosenttia on alle 35-vuotiaita. Heistä iso osa on sellaisia, joilla menee paperilla hyvin: he ovat keskituloisia, koulutettuja, työelämässä jo vahvasti kiinni olevia nuoria aikuisia.

“On hälyttävää, että työelämään kiinnittyneet nuoret päätyvät hakemaan apua niin sanotusti viimeiseltä luukulta eli työeläkeyhtiöstä. Eivät nämä nuoret kuulu työkyvyttömyyseläkkeelle. Jotain on vakavasti vialla, kun pari-kolmekymppiset epäilevät, onko heillä työkykyä jäljellä”, sanoi työkykyjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki Elon tiedotteessa.

Korhonen-Yrjänheikin mielestä työpaikoilla pitää tunnustaa ja sanoa ääneen se tosiasia, että työnteon tahti ja vaatimustaso ovat nousseet. Myös työn prosesseihin ja organisoitumiseen pitää panostaa enemmän: jokaiselle työntekijälle pitää olla selvää, mitä häneltä odotetaan. Tavoitteet pitää olla kirkkaat ja prosessit sellaiset, että ne aidosti tukevat työssä onnistumista.

On myös aiheellista kysyä, onko työterveyshuolto ajan tasalla. Osaako se tunnistaa riskit ja puuttua niihin matalalla kynnyksellä? Monilla työpaikoilla työterveyden mielenterveyspalveluita on lisätty, mutta panostetaanko siihen kuitenkaan riittävästi ja oikealla tavalla? Onko työterveyshuollolla esimerkiksi välineitä tarjota työnohjausta, valmennusta ja tukea riita- ja kiusaamistilanteisiin, apua työn organisoitumisen haasteisiin tai työkuorman kasaantumiseen? Onko työterveyshoitajalla kanttia sanoa isopalkkaiselle johtajalle, että sinun alaisesi voivat huonosti?

Kaikkea vastuuta ei voi kuitenkaan vierittää työpaikoille. Organisaatiot ovat osa yhteiskuntaa ja heijastavat sen kehityssuuntia. Jos nuoret eläköityvät ennen aikojaan, kyse on koko yhteiskunnan epäonnistumisesta. Jotain on nimittäin pahasti pielessä, jos nuorille tulee edes mieleen hakea työkyvyttömyyseläkkeelle.

Nuorten mielenterveysongelmien kasvun syiksi on tarjoiltu niin somea, ahdistavaa maailmantilannetta, digilaitteiden tuomaa jatkuvaa informaatiotulvaa, pitkittynyttä nuoruutta, identiteettikriisiä, yksilökeskeisyyden nousua kuin arvojen kovenemistakin. Ongelma onkin monisyinen ja siksi vaikeasti ratkaistavissa.

Se kuitenkin tiedetään, että juuri nuoret aikuiset ovat niitä, jotka kärsivät eniten koronan myötä lisääntyneestä etätyöstä. Koronan jäljiltä nuorille jäi käteen karu yksinäisyyden tunne työpaikoilla. He kärsivät vanhempia ikäluokkia enemmän yhteisöllisyyden murenemisesta ja siitä, ettei ympärillä ole työkavereiden ja kokeneempien kollegojen muodostaa yhteisöä. Työterveyslaitos onkin todennut, että juuri yksinäisyyden kokemus on yksi tekijä, joka selittää heikentynyttä työhyvinvointia erityisesti nuorten aikuisten kohdalla.

Myös yleinen narratiivi työstä ja työelämästä on pitkään ollut melko negatiivista: nuorten mielikuvissa työpaikat ovat paikkoja, joissa ihmisistä imetään viimeisetkin mehut. Neljän vuoden takainen Nuorisobarometri kertoi, että valtaosa nuorista ei usko jaksavansa töissä eläkeikään asti.

Negatiivisen työelämäpuheen ja työpaikkojen syyttelyn sijaan tarvittaisiin toivoa luovaa tulevaisuuspuhetta. Sellaista, jonka ansiosta jokainen nuori ja nuori aikuinen tuntisi, että yksilön pitkäkestoisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin näkökulmasta työ on aina työkyvyttömyyseläkettä parempi vaihtoehto. Siitäkin huolimatta, että työ ei aina ole kivaa eikä inspiroivaa, vaan enimmäkseen tasaista, arkista puurtamista. Ja juuri siksi niin hyvää ja tärkeää.

Tarvittaisiin myös niitä aikuisia, jotka menevät työpaikalle, ottavat nuoren mukaan lounaalle, kahville ja palaveriin. Ovat ihan vaan olemassa, yhteisöä rakentamassa.

Tarvittaisiin työterveyshuollon ja työpaikan välistä aktiivisempaa yhteistyötä, varhaista puuttumista ja sellaisia työterveyslääkäreitä, jotka ottavat ongelman tosissaan, eivätkä vain kirjoita masennuslääkereseptejä.

Viisikymppiset osaavat kyllä pitää huolta oikeuksistaan ja meteliä itsestään. He ovat hyvin verkottuneita, ammattitaitoisia konkareita, jotka omaavat sosiaalista ja taloudellista pääomaa. Mutta kuka perustaisi nuorten työllistymistä ja työhyvinvointia ajavan someliikkeen? Sille, jos jollekin, olisi nyt tilausta.

 

”Hyvän työn jäljillä” on asiantuntijoiden tuottama blogisarja, jossa Suomalaisen työn liiton kolumnistit etsivät hyvää työelämää.

Kuva: Susanna Kekkonen