Viime aikoina on mediassakin keskusteltu Suomi-designin tuotannon karkaamisesta ulkomaille. Tuotteiden valmistaminen Suomessa on hienoa ja kaikin tavoin kannatettavaa. Se kasvattaa työllisyyttä Suomessa ja tuo sitä kautta hyvää meille monin tavoin. Monien kulutustavaroiden tuotantoketjut ovat kuitenkin nykyisin pitkiä ja kansainvälisiä.
Ajankohtaista aiheesta: Design from Finland
Uusia Design from Finland -merkkejä myönnetty
Vuoden 2015 viimeisessä merkkitoimikunnan kokouksessa myönnettiin Design from Finland –merkinkäyttöoikeus jälleen joukolle uusia yrityksiä, jotka ovat panostaneet ammattimaiseen muotoiluun tärkeänä osana liiketoimintaansa.
Pisa Designin Formex Formidable –ehdokkuus & Habitare ja Tokion IFFT Interior Lifestyle Living -messut
Huraa, Pisa Design sai Formex Formidable -ehdokkuuden! Elokuussa olimme Tukholmassa Formex-messuilla. Pisa Design oli tällä kertaa mukana Design From Finland -yhteisosastolla. Oli huikea tunne, kun kansainvälinen ammattilaisjury valitsi Pisa Design -pellavapöytäliinan Formex Formidable -muotoilupalkinnon saajaehdokkaaksi. Jury ja kansa valitsevat kilpailun voittajan tammikuussa.
Selvitys suomalaisuuden ja Suomalaisen Työn Liiton merkkien merkityksistä kuluttajalle
Suomalaisen Työn Liitto teetti selvityksen suomalaisuuden ja Suomalaisen Työn Liiton myöntämien merkkien vaikutuksesta ostokäyttäytymiseen.
Panosta designiin, tulosta viivan alle
Kun kerran amerikkalaisen tutkimuksen (Motiv Strategies ja Design Management Institute) mukaan designiin panostaminen voi jopa kolminkertaistaa yrityksen arvon, niin eikö suomalaisten yritysjohtajienkin kannattaisi olla tästä väittämästä melkoisen kiinnostuneita. Millaista ajattelua se sitten yrityksissä vaatisi?
14 uutta Design from Finland –merkin kantajaa
Design from Finland -toimikunta myönsi 4.2.2015 uusia merkin käyttöoikeuksia 14 muotoilua tuotteessaan menestyksekkäästi hyödyntävälle yritykselle.
Yhdeksän uutta Design from Finland –merkin kantajaa
Design from Finland -toimikunta myönsi 3.12.2014 uusia merkin käyttöoikeuksia yhdeksälle muotoilua tuotteessaan menestyksekkäästi hyödyntävälle yritykselle.
Älä dissaa designia
KYLLÄ on tärkeää, että tuote on valmistettu Suomessa. Mutta EI ole yhtään vähemmän tärkeää, että tuote edustaa suomalaista muotoilua työllistämisen näkökulmasta.
Foodduck Oy tuo uudenlaisen leviteannostelijan ravintoloiden leipäpöytiin
Suomalainen FOODDUCK® on täysin uudenlainen leviteannostelija ja älykäs ratkaisu ravintoloiden leipäpöytiin, niin henkilöstöravintoloissa, kouluruokaloissa, palvelukeskuksissa kuin hotellien aamiaisravintoloissa. Se säästää ympäristöä vähentämällä ruokahävikkiä ja jätteiden määrää merkittävästi. Ekologinen Foodduck-leviteannostelija parantaa myös levitepöydän hygieniaa.
Nostalgia näkyy syksyn sisustuksessa – katso vinkit valaistukseen
Suomalaiskotien sisustuksessa korostuvat kohti vuoden pimeintä aikaa mennessä nostalgia ja traditiot, mikä näkyy myös kotiin hankittujen tuotteiden materiaalivalinnoissa. Samalla kuluttajien kiinnostus tuotteiden alkuperää kohtaan näyttää olevan kasvussa. Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja kokosi pinnalla olevat suomalaiset sisustustrendit ja vihjeet oikeanlaiseen valaistukseen.