Kotimaiset painokankaat ja niiden omaleimaiset kuosit ovat lähtemätön osa suomalaista sielunmaisemaa. Muistiimme ovat piirtyneet Marimekon, Metsovaaran, Finlaysonin, Fin-Helenin ja Porin Puuvillan värikkäät kankaat jo äitiemme 60-luvun kesäkoltuissa, omissa 70- ja 80-luvun pussilakanoissamme ja tyttäriemme nykyisissä keittiöpyyhkeissä tai patakintaissa. Tunnistamme ne missä ja milloin vain: kesäfestareilla, kaukomaiden lentokentillä ja vaikkapa YLE:n Uutishuone-draamasarjasta. Jälkimmäisessä Krista Kososen esittämä tv-toimittaja Raija Aalto on printtikankaiden ja niistä tehtyjen vaatteiden varsinainen supermannekiini. Jopa Radiokadun toimitalon sisäänkäynti on sarjassa sisustettu Maija Isolan legendaarisella Lokki-kankaalla.
Painokankaiden lumo ei ole vuosien varrella laimentunut siitä, kun olin 15-vuotiaana ensimmäisessä kesätyössäni E. Helenius Oy:n tehtaanmyymälässä Aitoossa. Tekniseltä osaamiseltaan huippulaatua edustaneen kangaspainon suurikuvioiset ja värikkäät printit valloittivat silloin kaikkien naisten sydämet. Idyllinen myymälä keskellä Sydän-Hämeen maaseutukylää oli kuin mikäkin Bökars[i], eikä kukaan pystynyt ohittamaan näyteikkunoita pistäytymättä sisään. Aviomiehet saapastelivat hieman kärsimättöminä, kun kangaspakkoja avattiin kymmenittäin ja valtavat kuviot levitettiin pöydille koko loistossaan. Nuorella puotipuksulla oli vastuullinen tehtävä huolehtia siitä, että verhot mitattiin oikein. Joskus se merkitsi useiden kymmenien senttien hukkapalaa, jotta kuviot saatiin täsmäämään.[ii]
Suomi oli varsinkin 1960-luvulla painokankaiden suunnittelun kansainvälinen edelläkävijä ja suunnannäyttäjiä. Kuoseissa vallinnut niin sanottu suurten kukkien kausi sijoittui yhteiskuntamme kaupungistumisen huippuvuosiin 1965−1975. Sotien jälkeistä jälleenrakennuskautta seurannut maaltamuutto heijastui kankaiden leveyteen: uusien valoisien elementtirakenteisten talojen ikkunat olivat lähes seinän kokoisia ja tarvitsivat kapean 90 cm sijaan 140 ja 150 cm:n laatua. Myös painotekniikat kehittyivät niin, että suurikokoiset raportit ja saumattomasti jatkuvat yksivärialueet mahdollistuivat. Siksikin jättikuvioiset kuosit saattoivat yleistyä mallistoissa.[iii]
Leveät ikkunat taivuttivat kuvioiden suurentuessa myös muuta perinnettä. Kuluttajien suhtautuminen väreihin muuttui merkittävästi. Aiemmin huoneistoihin oli suositeltu vaaleita ja neutraaleja värejä; nyt lämpimät sävyt − kuten harvinaisina käyttöväreinä pidetyt kirkkaat keltaiset, oranssit ja punaiset − murtautuivat esiin. Suomen teollisten painokankaiden historiateos, aivan erinomainen Kretongista printtiin (2008) kuvaa, miten 1960-luvulla sisustuslehdissä jo uskallettiin radikaalisesti mainita, että ”ruudullisten verhojen kanssa samassa huoneessa on täysin soveliasta käyttää kukallista pöytäliinaa tai raidallista sohvatyynyä”. Kuluttajille suositeltiin luonnosta omaksuttujen voimakkaiden värien sommittelua sisustuskäyttöön. Vihreää väriä luonnehdittiin luotettavaksi ja keltaista auringonvaloa sisään tuovaksi; ruskea puolestaan oli täyteläinen väri, kuten edellä mainittu historiikki kertoo.
Oranssi-ruskea Ruukkukukka on hehkunut 45 vuotta leikkimökin seinäkoristeena.
Saitko sinäkään aikoinaan silmiäsi irti Anneli Airikka-Lammin suunnittelemasta Mansikkapaikasta tai pelargonioista ja hyasinteista hänen Ruukkukukassaan? Ostatko nostalgian vallassa Aini Vaarin iki-ihanaa Puutarha-kuosia Finlaysonin uustuotannosta tai Katsuji Wakisakan Bo Boota Marimekolta. Säilytätkö aarteenasi Timo Sarpanevan Ambientea ja kehystät valotauluksi Vallilan paneelikangasta, joista miltei jokainen löytää synnyinkaupunkinsa, kotikorttelinsa tai lapsuuden heinänkorjuumaisemansa. Minulla on keittiössä luonnollisestikin Bulevardi-verhot, koska asun Helsingin keskustassa ja olin monta vuotta töissä Metropolian Bulevardin-päärakennuksessa.
Onkohan meillä kaikilla lopulta lähes identtiset pussilakanat, pöytäliinat ja muut käyttötekstiilit kotona? Niistä eivät värit haalene, eivätkä ne 1970-luvun lakanakankaatkaan taida kulua tai mennä vielä seuraavaan 50 vuoteen miksikään. Tehdäänköhän ylipäätään nykyään mitään muuta yhtä ikuisesti kestävää kulutustavaraa kuin suomalainen painokangas? Miten perustella uusien tekstiilien ostaminen, kun puoli vuosisataa vanhat ovat täysin moitteettomat? Mahtaako kukaan enää leikata edes matonkuteita, mikä puuha oli aikansa nerokasta kankaiden kierrätystä?
Meidän kaikkien ekologiseen elämäntapaan sitoutuneiden huolia onneksi keventää VTT:n tutkimusprofessori, kemian ja materiaalitekniikan tohtori Ali Harlin, jota pääsin haastattelemaan kesämaisemissa Aitoossa.[iv] Hänen mukaansa printti ylipäätään ja digipainatus erityisesti ovat ympäristöystävällisiä ja väriainetta säästäviä menetelmä verrattuna läpivärjäykseen, jonka ongelmana on väriliemien hävittäminen. Digiprintti helpottaa myös kuidun uudelleenvalkaisua ja siten kierrätystä. Lisäksi Harlin sanoo, että ensi vuosikymmenellä tekstiilikierrätykseen on tulossa samanlaiset standardit kuin mitä muovin talteenotossa on nyt. ”Eurooppa on resurssiköyhä maanosa, siksi sen intressissä on edistää materiaalikierrätystä vaikkapa verotuksen avulla”, hän luonnehtii tilannetta ja jatkaa toteamalla, että kierrätysmateriaalit ja -teknologiat ovat ytimessä, kun Eurooppaan yritetään saada takaisin teollista tuotantoa.
Hyvät uutiset eivät lopu tähän. Me tiedostavat kuluttajat olemme pitkään odottaneet, että jätetekstiilille voitaisiin luoda uusi elämä ilman merkittäviä ympäristöhaittoja. Nyt tutkimusprofessori Harlin on kehittänyt VTT:llä teknologian, jossa raaka-aineesta pystytään irrottamaan selluloosa. Se muutetaan liuokseksi, josta voidaan valmistaa uutta, aivan puuvillan ominaisuuksia vastaava kuitua.[v] Käytön jälkeen tästä kuidusta valmistettu tekstiili voidaan taas kierrättää uudelleen samassa prosessissa, laadun kärsimättä. Kyse on siten eräänlaisesta ikuisesta raaka-aineesta − tai kuidusta, jota voidaan uusiokäyttää loputtomiin.[vi] Monen suuren yrityksen globaalit ympäristövaikutukset voisivatkin mullistua, jos neitseellisten raaka-aineiden käyttö korvattaisiin kierrätyskuidulla.[vii]
Design from Finland -toimikunnan varapuheenjohtajana näen IFC-teknologian tapaisen kuitukierrätyksen seuraavana askeleena suomalaisessa printtikangasosaamisessa ja edelläkävijän maineen varmistamisessa. Siksi on mahtavaa, että esimerkiksi DfF-merkin omaava Black Moda Oy jo tekee yhteistyötä Infinited Fiber Companyn (IFC) kanssa ja Finlaysonin näyteikkunoissa mainostetaan mahdollisuutta tuoda myymälään eläköityneitä lakanoita ja farkkuja ja ostaa niitä takaisin räsymattoina, -paloina ja pyyhkeinä.[viii]
Kauan eläköön suomalainen printtikangas – ja näillä uusilla eväillä se nähtävästi onkin ikuista!
Vaatteiden elinkaari – Kohti vastuullisempia vaatevalintoja -paneelikeskustelu I Love Me -messuilla Helsingin Messukeskuksella 18.10.2019 klo 12-13, Lounge-lavalla.
[i] Bökars oli Armi ja Viljo Ratian omistukseen 1960-luvun puolivälissä siirtynyt kartano, jota käytettiin pr-tilaisuuksissa, kuvauksissa ja jonne Armi Ratia suunnitteli kokonaista marimekkolaista elämäntyyliä edustavaa Marikylää.
[ii] Raitio, Raine 2006. Pörsistä banderolleihin. Aitoon tekstiiliteollisuuden vaiheita. Aitoo: Printscorpio Oy; Ranta-Meyer, Tuire 2014. Printtikankaiden paratiisi. Sydän-Hämeen lehti 9.7.
[iii] Niinimäki, Kirsi ja Marjo-Riitta Saloniemi (toim.) 2008. Kretongista printtiin. Suomalaisen painokankaan historia. Helsinki: Maahenki.
[iv] Ali Harlinin haastattelu 30.7.2019. Muistiinpanot kirjoittajan hallussa.
[v] Selluloosa on rakenneaineena useimpien kasvien soluseinissä. Se on maapallon yleisin orgaaninen polymeeri. Ks. lisää selluloosan mahdollisuuksista muotoilussa esimerkiksi Pirjo Kääriäisen 2016 artikkelista Selluloosa – tulevaisuuden supermateriaali Biotalous-sivustolla.
[vi] Ks. esimerkiksi artikkeli ”Infinited Fiber tuo muutoksen tekstiiliteollisuuteen” VTT:n julkaisusta Impulssi 24.5.2017 sekä Infinited Fiber Company Oy:n kotisivut.
[vii] Ks. artikkeli Näin ilmastonmuutos vaikuttaa tekstiilialaan. Suomen tekstiili ja muoti ry:n Fab-lehti 8.8.2019.
[viii] Ks. tarkemmin https://blackmoda.fi/tekstiilijatteesta-tehty-ikuinen-kuitu-ihastuttaa-uudessa-vaatteessa ja https://www.finlayson.fi/pages/vastuullisuus_kiertotalous-materiaalit.
Kommentoi