Käyttäjältä Tero Lausala

Tuottavuuden hopealuotia ei ole olemassa

Viimeaikaisissa keskusteluissa tuottavuuden lisääminen on nostettu keskiöön Suomen talouden ja työllisyyden parantamisessa. Erilaisia ehdotuksia on esitetty siitä, miten tuottavuutta parannetaan. Esiin on nostettu niin digitalisaatioon panostaminen, yrittäjyyteen kannustaminen kuin infrastruktuurin kehittäminen. Lisäksi tehtyjen työtuntien määrän nostaminen ja kustannuskilpailukyky palkkamaltin muodossa ovat olleet keskustelun ytimessä. 



Työtä kotimarkkinoille

Venäjän päätös kieltää laajasti elintarvikkeiden tuonti niistä maista, jotka osallistuvat sitä vastaan suunnattuihin pakotteisiin on konkretisoinut uhkat Suomen taloudelle ja työllisyydelle, joita pitkittynyt kriisi luo.

Mielekäs työ tekijälle ja tuottava työ yhteisölle

Suomi tarvitsee lisää työtä. Hyvinvointimme vaatii kilpailukykyistä ja tuottavaa työtä, joka kannattelee elävää kotimarkkinaa ja pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Työ määritellään tulevan 20 vuoden aikana uudelleen – muutos on laajuudessaan verrattavissa teolliseen vallankumoukseen, joka synnytti nykyisen käsityksemme työstä ja sen rakenteet. Mikä on arvojen ja yksilön merkitys tulevaisuuden työssä?

Oppia Amerikasta? Miksi Buy American on taas iso juttu?

Suomen hallitus tiedotti kuun vaihteessa rakenneuudistuksista, jotka muodostanevat merkittävän pohjan Suomen talouden kääntymiselle keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä. Punainen lanka uudistuksissa on työllisyysasteen nostaminen. Työ luo meille vaurautta, hyvinvointia ja merkitystä elämään.