8 myyttiä työstä -ohjelmasarja selvitti, pitääkö paikkansa väite: Suomessa ei kannata valmistaa mitään.
Käyttäjältä Merja Mantila
Tänään vietetään Osta työtä Suomeen -päivää
Tänään vietetään ensimmäistä kertaa Osta työtä Suomeen -päivää. Suomalaisen Työn Liiton teettämän Sinivalkoinen jalanjälki -kyselyn mukaan noin joka kolmas suomalainen aikoo tänään suosia ostoksillaan kotimaisia tuotteita ja palveluita mahdollisimman paljon. Kampanjapäivä haastaa itsenäisyyspäivän kynnyksellä kuluttajia pohtimaan omien kulutusvalintojensa vaikutusta suomalaiselle työlle.
Nämä kohteet kaipaavat kipeimmin kunnostusta suomalaisten kodeissa
Suomalaiset ovat tee se itse -kansaa, jolle oma koti ja sen laittaminen ovat mieluista puuhaa. Sinivalkoinen jalanjälki -kyselystä selviää, että hieman yli 60 prosentissa kotitalouksista on akuutteja kunnostustarpeita. Korjattavien kohteiden kärjessä ovat kylpyhuone ja keittiö.
Perjantaina 4.12. ostetaan vain suomalaista
Joulukuun ensimmäisenä perjantaina vietetään ensi kertaa Osta työtä Suomeen -päivää. Päivä muistuttaa, että kuluttajilla on kotimaan työllisyyteen vaikuttavaa valtaa: päivän aikana ostetaan työtä Suomeen.
Kysely: parhaiten valmisruokana maistuu maksalaatikko
Suomalaisten selvä suosikki valmisruoissa on tuttu klassikko: maksalaatikko. Toiseksi parhaiten kansalle maistuu hernekeitto, selviää Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimuksesta. Muut valmisateriat sen sijaan saavat vain hajaääniä, sillä esimerkiksi kolmossuosikki makaronilaatikko keräsi kyselyssä vain viiden prosentin kannatuksen.
Ilo irti suomalaisesta työstä!
Vaikka työ pysyy samana, se kuitenkin muuttuu kiihtyvällä vauhdilla.
Osta työtä Suomeen!
Näin suomalaisen työn päivän lähestyessä sopinee muistuttaa, että suomalainen työ tarvitsee meitä kaikkia enemmän kuin koskaan.