Julkisia hankintoja tehdään Suomessa vuosittain noin 30 miljardin euron edestä ja niiden vaikutus yritystoiminnalle ja suomalaiselle työlle on monilla alueilla merkittävä. Julkisten hankintojen ongelmana on kuitenkin se, ettei hankintalaki anna riittävästi liikkumavaraa tilaajalle ja työkaluja esimerkiksi innovatiivisuuden ja kotimaisuuden painottamiseen. Myös hinta nähdään liian määräävänä tekijänä, jolloin esimerkiksi uudet, innovatiiviset ratkaisut tai paikalliset yritykset voivat jäädä kokonaan kilpailutuksen ulkopuolelle.
Blogi
Blogissamme tuomme esiin erilaisia näkökulmia suomalaiseen työhön vaikuttavista tekijöistä, kerromme työn uudistumisen mahdollisuuksista ja otamme kantaa miten Suomi menestyisi myös jatkossa. Suomalaisen työn liiton henkilökunnan lisäksi blogissa kirjoittaa vaihtuva vieraskynäkirjoittaja. Haluaisitko sinä kirjoittaa vieraskynän? Ota yhteyttä: hanna.malinen@suomalainentyo.fi
Merkityksellisestä työstä lääke kunnianhimon puutokseen
Tietokirjailija ja esimiesvalmentaja Helka Pirinen nosti esille Ylen Aamu-TV:ssä, että työelämä kyllästyttää suomalaisia. Työuupumuksen, eli born-outin sijaan voidaan jopa puhua enemmän kyllästymisestä, bored-outista.
Minustako supertyöntekijä?
Kun työpaikkailmoituksia lukee, tulee usein mieleen, että paikan täyttäjäksi haetaan supertyöntekijää – kaikkivoipaa, laajasti koulutettua, monta kieltä hallitsevaa, IT:n eri kiemurat sekä tietenkin erinomaisen palvelu- ja joustokyvyn omaavaa ihmistä.
Palveluinnovaatioilla säästöjä: Voiko kustannuksissa säästää palvelemalla paremmin ja hoitamalla sairaita laadukkaammin?
Suomessa on perinteisesti parannettu ja laajennettu sosiaali- ja terveyspalveluita yksinkertaisesti lisäämällä henkilöstöresursseja. Kansakunnan ikääntyessä, elintapasairauksien lisääntyessä sekä kohentuneen yleisen terveysvalveutumisen myötä sekä tarve että kysyntä sosiaali- ja terveyspalveluille ovat kasvaneet.
Kymmenelle nuorelle lottovoitto nimeltä Unelmien kesäduuni
Viikoittain lähes miljoona suomalaista kaivaa lauantai-illan lottoarvonnan jälkeen esiin numeronsa ja jännittää, osuiko omalle kohdalle voitto. Lottovoitto voi kuitenkin olla muutakin kuin miljoonapotti euroja. Monelle nuorelle sellainen olisi unelmatyö.
Älä ymmärrä asiakastasi satunnaisuuden perusteella, vaan pyri jatkuvuuteen
Suoraan sanottuna: jos et tiedä mitä asiakkaasi haluaa, niin miten voit myydä hänelle? Kysyttäessä, työskenteleekö yrityksenne asiakaslähtöisesti tai asiakaskeskeisesti, lähes kaikki vastaavatkin ilman muuta kyllä. Joidenkin tutkimusten mukaan 80 % yrityksistä väittää olevansa asiakaslähtöisiä, mutta asiakkaiden mielestä vain 8 % on todellisuudessa sitä.
”Business is always between people”
Kuulen tämän lauseen meillä Kempillä usein ja uskomme siihen vahvasti. Eivät organisaatiot sellaisenaan tee päätöksiä, eivät johda, eivätkä kehitä asioita – kaiken takana on aina ihminen.
Digiajan hallinto on olemassa vain ja ainoastaan asiakkaitaan varten
Digitalisaatiossa onnistuaksemme tarvitsemme systeemisen muutoksen. Tarkoitamme tällä monen asian, kuten ajattelutavan, toimintamallien ja rakenteiden laaja-alaista ja samanaikaisesti tapahtuvaa muutosta. Toimeen ryhtyminen ei edellytä ylhäältä tulevaa […]
Work Goes Happy -työhyvinvointitilaisuudessa 15.3. luotiin merkitystyöllä tuottavuuslokkia ja tulosta
Suomalaisen Työn Liiton workshop-tilaisuuksissa oli tunnelmaa ja tupa täynnä kun tj. Mikael Jungner (Kreab Oy), professori Anne Stenros (Aalto-yliopisto), pj. Teresa Kemppi-Vasama (Kemppi Oy ja […]
Legkov, Northug ja ketä meitä siinä nyt oli
Kaarramme Lahdessa kisa-alueen vieressä olevalle parkkipaikalle. Hieman kiireessä, päivän ensimmäinen lähtölaukaus kajahtaa kohta – voikohan tähän jättää? Kukas tuo onkaan, joka tuossa juuri nousee autosta? Näyttää tutulta, mietin ääneen. Alexander Legkov, toteaa hiihtoa vähän enemmän seuraava kollega. Aivan, tämä parkkipaikka ei tainnutkaan olla meille. Jatkamme matkaa seuraavalle parkkipaikalle, ja ehdimme naisten kisan starttiin.