Ilmassa on jo paikoitellen runsaasti katupölyä, jota etenkin liikenne nostaa ilmaan kuivilta kaduilta. Pölyisimmät päivät ovat tulossa maalis-huhtikuun vaihteessa. Pölykausi jatkuu toukokuun alkuun saakka, kunnes hiekoitushiekat on siivottu kaduilta pois. Katupöly voi aiheuttaa terveellä aikuisella ärsytysoireita, kuten nuhaa ja yskää. Astmaatikot ja muut ilmansaasteille herkät ryhmät voivat kokea vakavampia terveyshaittoja.
Avainlippu
Jussi 1/2015 on ilmestynyt
Tämän vuoden ensimmäinen Suomalaisen Työn Liiton jäsen- ja sidosryhmälehti Jussi on ilmestynyt.
Suomalainen rakennustuoteteollisuus kampanjaan työpaikkojen puolesta
Tuotteiden alkuperä kiinnostaa kuluttajia myös rautakaupassa: tuoreen kyselyn mukaan vajaa puolet suomalaisista ostaa useimmiten tai aina suomalaisen tuotteen. Erityisesti kiukaiden ja puutavaran halutaan olevan suomalaisia. Suomalaisten tuotteiden valitsemisen merkityksestä maan työllisyydelle muistuttaa Suomalaisen Työn Liiton, Keskon ja yritysten yhteinen Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja, joka näkyy maaliskuun alusta K-raudoissa ja Rautioissa.
Vuoden 2015 maatiaiseläin: Sarvellinen pässi
Maatiainen ry on valinnut vuoden 2015 maatiaiseläimeksi suomalaisen sarvellisen pässin. Valinnalla halutaan kiinnittää huomiota kotimaisten lammasrotujen sarvipäisyyden säilyttämiseen sekä yleisemmin urospuolisten tuotantoeläinten huonoon asemaan kotieläinkasvatuksessa.
Uusia Avainlippu-tuotteita ja palveluita
Avainlippu-merkkitoimikunta myönsi vuoden ensimmäisessä kokouksessa Avainlippu-merkin käyttöoikeuden 92 tuotteelle ja palvelulle. Mukana on sekä uusia liiton jäseniä että jo ennestään Avainlipun jollekin toiselle tuotteelleen tai palvelulleen saaneita jäseniä.
Avainlippu ulkona tuulettumassa
Kaikella on aikansa. Niin oli myös 1960- ja 1970-luvulla suosittujen ulkomaisten, joiden avulla Suomalaisen Työn Liitto oli näkyvästi esillä ympäri Suomea.
Taustalla tarina, edessä maailma
Suomalainen metsä- ja teknologia-osaaminen ovat maailmankuulua. Samaan vihreään virtaan kytkeytyy metsäkoneita valmistavan Ponssen perustajan Einari Vidgrénin tarina.
Smartumin sievoiset setelit
Lounas-, liikunta-, kulttuuri- sekä palveluseteleiden tuottaja Smartum tuo asiakkaita tuhansille suomalaisille palveluntuottajille. Samalla se kohottaa koko kansan työhyvinvointia: 20 vuodessa Smartumin seteleitä on jaettu jo lähes 70 miljoonaa kappaletta.
Suomalainen kosmopoliitti
Supisuomalainen tietoturvaratkaisu tarjoaa maailman parhaan suojauksen.
Sinivalkoinen jalanjälki kasvaa tänä vuonna
Vuosi sitten keväällä alkanut Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja on herättänyt kuluttajat pohtimaan arkisten ostopäätösten vaikutuksia Suomen työllisyyteen. Suomalaisten tuotteiden ja palveluiden työllistävistä vaikutuksista muistuttava kampanja saa jatkoa tänä vuonna, ja se laajenee K-ruokakauppojen lisäksi K-rauta sekä Rautia-myymälöihin. Mukana on lähes 60 yritystä.