Yliopiston Apteekki on Helsingin yliopiston omistama, vuonna 1755 perustettu apteekkikonserni, joka toimii Suomessa, Virossa ja Venäjällä. YA:lla on Suomessa 17 toimipistettä ja valtakunnallisesti YA palvelee Suomen asiakkaita myös netissä. Tietopalvelupäällikkö ja proviisori Katariina Lehtinen kertoo YA:n historiasta, toiminnasta ja yhteiskunnallisesta merkityksestä.
Yhteiskunnallinen yritys
Kiertotaloutta ja arjen sankareita – Pirkanmaan Jätehuolto Oy
Pirkanmaan Jätehuolto Oy on 17 kunnan ja 437 000 asukkaan oma jäteyhtiö, joka tuottaa myös jonkin verran palveluja paikallisille yrityksille. Yrityksen viestintäpäällikkö Suvi Suomalainen kertoo, kuinka tehokas jätehuolto hyödyttää yhteiskuntaamme.
Yhteisiä kokemuksia rakentamassa – Nuorisokeskus Anjala
Yhteiskunnallinen yritys -merkin saanut Ankkapurhan kulttuurisäätiö pyrkii Nuorisokeskus Anjalan lasten ja nuorten leirikouluilla, Nuotta-valmennuksella ja kulttuuriperinnön vaalimisella luomaan yhteiskuntaa, jossa ihmiset välittävät toisistaan ja ympäröivästä luonnosta. Toiminnanjohtaja Jenni Liikkanen kertoo säätiön toiminnasta, joka muuttaa maailmaa – yksi lapsi, nuori tai ryhmä kerrallaan.
Tutkimus: Yksinäisyys vanhusten kotihoidon ikävä sivutuote – unelmien senioriasunnoissa yhteisöllisyyden merkitys korostuu
Suomalaisen Työn Liiton teettämän Made by Finland -kampanjatutkimuksen mukaan suomalaiset toivovat tulevaisuudessa iäkkäiden palveluiden olevan helposti kotiintilattavia tai sijaitsevan lähellä. Myös yhteisiä virikkeellisiä tiloja kaivataan, ja Kaunialan sairaalan toimitusjohtaja Mervi Ahlroth muistuttaakin yhteisöllisyyden merkityksestä vanhustenhoidossa ja yksinäisyyden ehkäisemisessä.
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Avainlippu- ja Yhteiskunnallinen yritys -merkit Osuuskunta Suomen Taide ja taidekokoelmille
Osuuskunta Suomen Taide ja taidekokoelmille on myönnetty Avainlippu- ja Yhteiskunnallinen yritys -merkkien käyttöoikeudet osoituksena kotimaisesta ja tärkeästä työstä suomalaisen taiteen saavutettavuuden lisäämisessä.
Yli 30 uutta Yhteiskunnallinen yritys -merkkiä myönnetty
Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen yritys -merkkitoimikunta on myöntänyt ennätyksellisen määrän uusia merkkejä: 35 yritystä ja yhdistystä terveydenhuollossa, kansalaistoiminnan ja kulttuurialalla, vanhusten palveluissa, lastensuojelussa ja ympäristö- ja jätehuoltopalveluissa ovat saaneet oikeuden käyttää merkkiä.
Onnistumisen kokemuksia Yhteiskunnallisessa yrityksessä
Yhteiskunnallisissa yrityksissä tehdään tunnustetusti merkityksellistä työtä. Vuonna 2014 Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeuden saanut kouvolalainen Ankkapurhan kulttuurisäätiö on yksi merkityksellistä työtä tekevistä toimijoista. Säätiön ensisijainen tarkoitus […]
Tutkimus: Suomalaiset eivät vie lapsia teatteriin kriitikkojen arvioiden tai muiden suositusten perusteella
Suomalaisen Työn Liiton teettämästä tutkimuksesta selviää, että suomalaiset valitsevat teatteriesityksen eri kriteerein sen mukaan, vievätkö he lapsensa teatteriin vai menevätkö itse katsomaan esitystä. Lasten kanssa näytäntöön liittyvät käytännön asiat vaikuttavat päätökseen enemmän kuin esityksen arvostelut.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto on hyväksynyt Terveystalon ja Diacorin yhdistymisen
Terveystalo ja yhteiskunnallinen yritys Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr sopivat marraskuun 2016 lopussa Avainlippu- ja Yhteiskunnallinen yritys -merkkejä kantavan Diacor terveyspalvelut Oy:n yhdistymisestä Terveystaloon. Yhdistyminen sai 23.3.2017 Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän. Yhdistymisen myötä Helsingin Diakonissalaitoksesta tulee Terveystalon merkittävä omistaja ja yrityksen suomalainen omistusosuus vahvistuu.
Yhteiskunnallinen yrittäminen selkeässä kasvussa – yhteiskunnallisuus ohjaa yhä enemmän julkisia hankintoja ja kuluttajien päätöksiä
Yhteiskunnallisen yrityksen tavoite on tehdä yhteiskunnallista hyvää liiketoiminnan avulla. Yhteiskunnallinen yrittäminen on kasvussa – muuttuvassa maailmassa yhteiskunnalliset ja ympäristöongelmat tarvitsevat kipeästi ratkojia myös yksityisellä sektorilla. Yhteiskunnallisia yrityksiä voidaan painottaa julkisissa hankinnoissa, mutta myös kuluttajat odottavat yrityksiltä enemmän tekoja, joilla on laajempaa yhteiskunnallista vaikutusta. Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen yritys -merkki on myönnetty jo yli 120 yritykselle, jotka työllistävät yhteensä 13 500 ihmistä ja joiden liikevaihto on vajaat neljä miljardia euroa.