Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksesta selviää, että suomalaistyöntekijät työskentelisivät mieluiten kotimaisessa yrityksessä. Työntekijän ja työnantajan välillä on kuitenkin näkökulmaero: siinä missä kaksi kolmasosaa vastaajista pitää työnantajan kotimaisuutta tärkeänä vetovoimatekijänä työntekijän näkökulmasta, työnantajan näkökulmasta työnantajan kotimaisuutta houkuttelevana piti vain reilu kolmannes.
Avainlippu
Vuoden yrittäjä -palkinnon saanut V. Hukkanen Oy jatkaa kasvuaan
Viime vuosina kalankasvatukseen toimintaansa laajentanut kala-alan perheyritys V. Hukkanen Oy on saanut merkittävää kasvua oman kirjolohiraaka-aineen kysynnän kasvusta. Kalan kysyntä on kasvanut Suomessa ja maailmalla.
Hyvä uni luo perustan hyvälle arjelle
Vietämme kolmasosan elämästämme nukkuen. Ilman hyvää unta ei ole myöskään hyvää arkea. Hyvä uni on kokonaisuus: kun valitset juuri omaan uneesi sopivan sängyn, sijauspatjan, tyynyn ja peitteen, varmistat mahdollisimman hyvät yöunet.
Tutkimus: suomalaiset uskovat, että suomalaisyritykset menestyvät tulevaisuudessa cleantech-, terveysteknologia- ja metsäalalla
Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset uskovat kotimaisten yritysten menestyvät tulevaisuudessa parhaiten ympäristöä säästävillä teknologia-aloilla, metsäteollisuudessa ja terveysteknologiassa. Yksi esimerkki Suomessa kehitetyistä cleantech-innovaatioista on metsäteollisuuden tähteistä valmistettu puupohjainen biopolttoaine.
Tutkimus: Suomalaiset eivät vie lapsia teatteriin kriitikkojen arvioiden tai muiden suositusten perusteella
Suomalaisen Työn Liiton teettämästä tutkimuksesta selviää, että suomalaiset valitsevat teatteriesityksen eri kriteerein sen mukaan, vievätkö he lapsensa teatteriin vai menevätkö itse katsomaan esitystä. Lasten kanssa näytäntöön liittyvät käytännön asiat vaikuttavat päätökseen enemmän kuin esityksen arvostelut.
Talokeskukselle on myönnetty Avainlippu merkkinä Suomessa työllistävästä palvelusta
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Talokeskus Yhtiöt Oy:lle Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle.
Valoen aurinkopaneeleille myönnetty Avainlippu-merkki
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Valoen aurinkopaneeleille ja aurinkopaneelien tuotantolaitoksille Avainlippu-merkin. Avainlippu voidaan myöntää tuotteelle, joka on valmistettu Suomessa. Suomalaisten kustannusten osuus tuotteen omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen, on oltava vähintään 50 prosenttia.
Uusia Avainlippu-tuotteita ja -palveluita
Uusia Avainlippu-merkin käyttöoikeuksia on myönnetty suomalaisille tuotteille ja palveluille. Avainlippu kertoo, että tuote on valmistettu tai palvelu on tuotettu Suomessa ja työllistää Suomessa. Katso kattava lista uusista merkin kantajista.
Tutkimus: Suomalaiset uskovat, että Suomi menestyy tulevaisuudessa koulutuksella, luonnolla ja innovaatioilla
Suomalaiset uskovat, että Suomen tärkeimmät menestystekijät tulevaisuudessa ovat korkeatasoinen ja tasa-arvoinen koulutus, luonto ja puhdas ilma sekä luovuus ja innovaatiot. Tulokset käyvät ilmi Suomalaisen Työn Liiton teettämästä Made by Finland -kampanjatutkimuksesta.
Kotimaisuus on kilpailuvaltti tietotekniikkamarkkinoillakin: johtavassa asemassa olevat arvostavat suomalaista palvelutuotantoa
Yrityksen kotimaisuus vaikuttaa ostopäätökseen myös tietoteknisten palvelujen hankinnoissa, käy ilmi Suomalaisen Työn Liiton teettämästä Made by Finland -kampanjatutkimuksesta. Suomalaisuutta tietotekniikkapalveluissa arvostavat erityisesti yrittäjät, toimihenkilöt sekä johtavassa asemassa olevat.