Tiesitkö, että Suomalaisen Työn Liitto on perustettu jo vuonna 1912 ja sehän tarkoittaa jo kohta 110 vuoden toiminta-aikaa, kylläpä aika rientää. Liitto perustettiin Tampereella alun perin kotimaisen teollisuuden edistämisviikon eli Suomalaisen viikon järjestämiseksi ja viikkoja järjestettiin useita kertoja vuosien 1913 ja 1975 välillä.
Ajankohtaista aiheesta: suomalainen työ
Tutkimus: Kuntapäättäjät ja yritykset näkevät kuntahankinnoissa mahdollisuuden valita työtä Suomeen
Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksesta selviää, että yhä useammalla kunnalla on hankintoja ohjaava strategia tai ohjelma, peräti 69 prosentilla kunnista. Monet kunnat ovat lisäksi kirjanneet, että ne pyrkivät valitsemaan hankinnoissaan paikallisia tai kotimaisia tuottajia. Hankintapäätökset eivät aina tue paikallista tai suomalaista valintaa, tai ainakaan yrittäjät eivät varauksetta tunnista kuntien keinoja siihen, vaikka monissa asioissa toimijoiden näkemykset ovat lähentyneet toisiaan.
North Outdoor osana Design from Finland -perhettä
Merkki kertoo, että North Outdoorin tuotteet on suunniteltu vastuullisesti ja ammattimaisesti Suomessa. Vahvasti suomalainen yritys liputtaa myös suomalaisen työn puolesta. Siksi yritys työllistää useita kotimaisia pienyrityksiä ja freelancereita.
HalpaHallille myönnettiin Avainlipun käyttöoikeus
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Kokkolan Halpa-Halli Oy:lle Avainlipun käyttöoikeuden. Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä, ja se voidaan myöntää Suomessa tuotetuille palveluille sekä Suomessa valmistetuille tuotteille.
Kuntahankinnoissa mahdollisuus suomalaisiin ja vastuullisiin valintoihin
Hankintalaki mahdollistaa suomalaisuuden, paikallisuuden ja vastuullisuuden huomioimisen julkisissa hankinnoissa. Sen puitteissa myös julkinen sektori voi ostaa työtä Suomeen ja painottaa vastuullisia valintoja työllisyyden ja yrittäjyyden puolesta. Nyt jos koskaan se on ensiarvoisen tärkeää. Mallia näyttää esimerkillään useampikin kunta, sillä jos on tahtoa, on myös keinoja.
Kuulimme kuntapäättäjiä ja yritysedustajia vastuullisuudesta ja suomalaisuudesta julkisissa hankinnoissa – on meidän vuoromme viedä viestiä eteenpäin
Kaksi Suomalaisen Työn Liiton liki samansisältöistä tilaisuutta – kaksi täysin eri kuulijakuntaa molemmilta puolin hankintapöytää. Kaksi vastakkaista näkökulmaa kuntahankintoihin, mutta myös ilahduttavan paljon yhteistä näkemystä, ymmärrystä ja tahtotilaa.
Kysynnän kasvu laittoi makaronikoneet laulamaan – Koronatarina: case Myllyn Paras
Korona iski Suomeen varhain keväällä 2020. Kun hallitus kertoi suorassa uutislähetyksessä rajoittavansa liikkumista maan sisällä ja ulkorajoilla, ihmiset ryntäsivät kauppoihin ja alkoivat hamstrata. Tämä on suomalaisen valmistajan, Myllyn Parhaan kuvaus kysynnän suorasta vaikutuksesta.
Tutkimus: Suomalaisten halu suosia kotimaisia tuotteita kasvanut – asennemuutos näkyy K-ryhmän myyntidatassa
Valtaosa suomalaisista haluaa, että koronaepidemian aikana ostetaan suomalaisia työllistäviä tuotteita ja palveluita, kertoo tuore Suomalaisen Työn Liiton, Ruokatieto yhdistys ry:n ja Kauppapuutarhaliitto ry:n teettämä tutkimus. Noin kolmasosa suomalaisista sanoo koronaepidemian muuttaneen heidän suhtautumistaan tuotteiden ja palveluiden alkuperää kohtaan. K-ryhmän myyntidata vahvistaa, että asennemuutos näkyy kotimaisten tuotteiden kasvaneena suosiona.
Haasteiden keskellä yhteisöllisyytemme pääsee esille – mitä kukin meistä voi tehdä, jotta työpaikat säilyvät?
Korona-pandemia uhkaa paitsi terveyttämme myös toimeentuloamme, suomalaista työtä. Yritysten toimitusketjut katkeilevat, alihankkijoilla on vaikeuksia toimittaa komponentteja ja materiaaleja. Työntekijöitä sairastuu ja joutuu karanteeniin tai he […]
Suomalaisen Työn Liitto ja K-ryhmä yhdistävät voimansa suomalaisten työn puolesta – valtakunnallisessa yhteiskampanjassa mukana yli 100 yritystä
K-ryhmän ruokakaupat ja K-Rauta, Suomalaisen Työn Liitto, reilu 100 elintarvike- ja käyttötavarayritystä yhdessä Ruokatieto yhdistys ry:n ja Kotimaiset kasvikset ry:n kanssa yhdistivät voimansa kannustaakseen suomalaisia suosimaan entistä vahvemmin tuotteita, jotka työllistävät suomalaisia ja pitävät talouden pyörät pyörimässä. Yhteiskampanjalla halutaan olla mukana varmistamassa, että Suomi menestyy myös tulevaisuudessa. Valtakunnallinen Ole osa hyvän ketjua – Osta työtä Suomeen -kampanja starttaa vappuaattona.