Kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu Genelec valmistaa tarkkailukaiuttimia ja äänentoistojärjestelmiä Suomessa ja vie niitä maailmalle, muun muassa Kiinaan. Miten tämä on mahdollista, kun kilpailijat tuntuvat uskovan, että vain päinvastainen suunta kannattaa?
Avainlippu
Lumene amerikkalaisin silmin
Lumenesta on tullut monen yhdysvaltalaisen naisen lempikosmetiikkabrändi. Se on skandinaavinen, laadukas, tutkittu ja siinä käytetään eksoottisia raaka-aineita pohjoisesta luonnosta. Suomeen liittyviä positiivisia mielikuvia hyödynnetään myös markkinoinnissa.
Pingviinit syntyvät Suomessa
Avainlippu kertoo, että suklaatuutti kavereineen valmistetaan suomalaisin voimin.
Uusia sähköisiä Avainlipun kantajia Vantaalta
Avainlippu-merkkitoimikunta myönsi tällä viikolla 81 uudelle tuotteelle ja palvelulle Avainlipun käyttöoikeuden. Mukana on sekä uusia liiton jäseniä että jo ennestään Avainlipun jollekin tuotteelleen saaneita jäseniä.
Viiden sentin villitys
Viiden sentin konsepti on Temal Oy:n suurin vahvuus ja menestyksen tae. Vuosien kokemus tuotannon suunnittelusta ja tuotteiden jalostuksesta ei ole kevyesti kopioitavissa.
Yön kuningatar
Kohtalokas Love or Die -heijastin huokuu asennetta ja suomalaista osaamista. Koruheijastin syntyi Paola Suhosen ja Saintexin yhteistyönä.
Täydellinen lautasliina
Fiblon Oy:n toiminnasta huokuu yhdessä tekemisen henki. Varatoimitusjohtaja Anne Ekberg listasi hyviä käytäntöjä ja periaatteita, joista yrityksessä ei tingitä.
Avainlippu korkealle
Syksyllä 2013 kuulin tarpeesta: vahvalle suomalaisuuden symbolille, Avainlipulle, tarvitaan huolenpitäjää, Brand Manageria. Koska olin jo pitänyt monesta lehtibrändistä huolta Otavamedialla, tehnyt mediasuunnittelua mediatoimistossa ja vastannut monenlaisista yhteistyöprojekteista, uskoin, että minusta olisi tähänkin. Hain työpaikkaa Suomalaisen Työn Liitosta, sain sen, ja maltoin jättää Otavamedian lähes yhdeksän vuoden jälkeen.
Puhdas, raikas ja innovatiivinen
Suomalaisuuteen liitettävät positiiviset arvot pönkittävät Piilosetin brändiä myös ulkomailla.
Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja aikoo luoda tuhansia työpaikkoja Suomeen
K-kaupat ja Suomalaisen Työn Liitto yhdessä suomalaisten elintarvikevalmistajien ja käyttötavarateollisuuden kanssa käynnistivät ennen joulua yhteistyön suomalaisen työn puolesta. Tavoitteena on lisätä suomalaisten tuotteiden myyntiä ja tietoisuutta suomalaisen työn ostamisen myönteisistä vaikutuksista. Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja lanseerattiin mukana oleville yrityskumppaneille Finlandia-talossa maanantaina 13.1.2014 pidetyssä tilaisuudessa.