Ajankohtaista aiheesta: Suomi 100

Mitä nyt, kun Suomi 100 on ohi?

Vuosi 2017 oli merkittävä vuosi Suomelle. Tulihan kyseisenä vuonna 100 vuotta täyteen Suomen itsenäistymisestä. Suomen taloudenkin osalta alkoi varsin railakas kasvu, joka toki oli jo […]

Made by Finland -kampanjatutkimus

Tutkimus toteutettiin osana Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Laajassa tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä Suomen vahvuuksista, menestystekijöistä ja työelämästä.

Osta työtä Suomeen -päivää vietetään 1.12. – valtaosa aikoo ostaa silloin kotimaista

Tulevana perjantaina, joulukuun ensimmäisenä päivänä, valmistaudutaan itsenäisyyspäivään ja juhlitaan 100-vuotiasta Suomea jo kolmatta kertaa järjestettävän Osta työtä Suomeen -päivän voimin. Päivällä halutaan muistuttaa kuluttajia kotimaisen työn tärkeydestä ja kulutusvalintojen vaikutuksesta työpaikkoihin. Valtaosa suomalaisista aikoo ostaa kotimaisia tuotteita ja palveluita kyseisenä päivänä, ja lähes puolet käyttäisi muutamaa päivää myöhemmin maksettavat veronpalautukset suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin.

Juhlitaan suomalaista designia

Itsenäisyyspäivä lähestyy. Se on tietenkin satavuotiaan Suomen valtion merkkipäivä, mutta 2017 on myös suomalaisen työn ja muotoilun juhlavuosi. Tiesitkö, että ostaessasi suomalaisen design-tuotteen tai palvelun luot työpaikkoja Suomeen ja tuet kotimaista työtä?

Tule mukaan juhlimaan Suomen itsenäisyyttä: kahvita, liputa, valaise jo 5.12.

Satavuotiaan Suomen juhlavuoden huipennus lähestyy. Ainutkertaista hetkeä maamme historiassa juhlistetaan lukuisin tapahtumin kaikkialla Suomessa ja maailmalla. Tänä erityisenä vuonna itsenäisyyden juhlinta alkaa iloisissa tunnelmissa jo itsenäisyyspäivän aattona, tiistaina 5.12. Jokainen voi luoda juhlatunnelmaa liittymällä mukaan kolmeen yhteiseen tekoon: kahvita, liputa, valaise.

Lämpöässä lahjoittaa Sotiemme Veteraaneille 100 € jokaisesta myydystä Lämpöässä -juhlasarjan maalämpöpumpusta

Kotimainen Lämpöässä on valmistanut jo 34 vuotta uusiutuvan energian tuotteita ja lämpöä koteihin, ekologisesti, omasta maasta. Lämpöässä osallistuu Suomi 100 -juhlavuoteen maalämpöpumpun juhlamallilla, jonka jokaisesta myydystä kappaleesta Lämpöässä lahjoittaa 100 euroa Sotiemme Veteraaneille. Lämpöässän lämpöpumpuille on myönnetty kotimaisesta valmistuksesta kertova Avainlippu-merkki.