Ajankohtaista aiheesta: Kymppi kotimaiseen

Mitä saat 10 eurolla – no lähes 10 000 työpaikkaa

Miten on mahdollista, että kympillä saa 10 000 työpaikkaa? Väite pohjautuu kansatalouden laskelmiin, joita Suomalaisen Työn Liitto on käyttänyt nostaakseen esiin suomalaisten tuotteiden ja palveluiden ostamisen vaikutukset työllisyyteen. Viesti on toki pelkistetty monimutkaisista panos-tuotos-laskelmiin pohjautuvista laskelmista.

Osta työtä Suomeen -päivää vietetään 4.12. – suomalaiset valitsevat nyt suomalaista tukeakseen työllisyyttä

Suomalaisen Työn Liitto järjestää tänä vuonna kuudetta kertaa Osta työtä Suomeen -päivän. Teemapäivä osuu tärkeään ajankohtaan ennen joulusesonkia ja on omiaan muistuttamaan kuluttajia suomalaisen työn tärkeydestä ja kotimaisten tuotteiden ja palveluiden valinnan vaikutuksista. Tänä vuonna päivällä on erityinen arvo niin kuluttajille kuin yrityksillekin, sillä korona-aika on kurittanut Suomen taloutta, vaikeuttanut monien yritysten toimintaa sekä painanut suomalaisten työllisyyttä ja toimeentuloa. Nyt jos koskaan on syy valita kotimaista.