Uusi ohjelmasarja penkoo työhön liittyviä myyttejä

8 myyttiä työstä -ohjelmasarjassa pureudutaan yleisiin työelämää koskeviin hokemiin ja vallalla oleviin käsityksiin ja pyritään selvittämään pitävätkö ne paikkansa vai eivät. Keskusteluttavassa ja viihdyttävässä TV-sarjassa suomalaisten omakuva raatajakansasta päivitetään 2010-luvulle. Sarjan kahdeksan jaksoa esitetään Yle TV1:llä 12.–27.1.2016 klo 19.30.

Ohjelmasarjan tilaaja on Yleisradio ja tuotantoyhtiö ITV Studios Finland. Sarjan kumppaneita ovat Suomalaisen Työn Liitto, Taloudellinen tiedotustoimisto TAT, Tekes ja Työ- ja elinkeinoministeriö.

– Suomalaisten omakuvassa työllä on aina ollut suuri merkitys. Mielestämme on aika määritellä uusista näkökulmista, millaiseen työhön meidän tulisi pyrkiä menestyäksemme kansantaloutena, yhteiskuntana, yrityksinä ja yksittäisinä työntekijöinä, sanoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.

– Haluamme kannustaa suomalaisia työpaikkoja rakentamaan innostavaa työtä ja menestyvää bisnestä. Maailma muuttuu, ja meidän on muututtava mukana. Nostamalla asioita puitavaksi, löydämme yhdessä ratkaisuja, jotka auttavat pärjäämään kansainvälisilläkin kentillä, sanoo Tekesin ohjelmapäällikkö Nuppu Rouhiainen.

Yle ja yhteistyökumppanit haluavat haastaa suomalaiset miettimään omaa identiteettiämme työn kautta ja kertomaan rakentavia tarinoita suomalaisesta työstä ja sen merkityksestä.

– Työn murros koskettaa meitä kaikkia. Siksi tulevaisuudesta on tärkeää käydä keskustelua. Meillä on velvollisuus selventää nuorille, että työelämä ei ole pelottava asia, vaan mahdollisuus luoda uutta, TATin toimitusjohtaja Kari Väisänen muistuttaa.

– Ylelle tällainen kumppanuus sopii hyvin, kun asia ja teemat ovat kohdallaan. Haluamme olla mukana herättämässä keskustelua työn muuttumisesta ja siitä, mitä se merkitsee meille suomalaisille. Savupiipputeollisuuden kulta-aika on ohi, mutta mitä sen jälkeen tulee, on vasta muotoutumassa ja askarruttaa meitä kaikkia, kertoo Ylen tilaaja Ari Ylä-Anttila.

– Miten me kykenemme jatkossakin menestymään ja jakamaan menestyksen tuomaa hyvää kaikille, kun olemme huomattavasti aikaisempaa kovemman kansainvälisen kilpailun keskellä? Tällä kokoonpanolla olemme mielestäni saaneet hyvin olennaisia asioita esiin, jatkaa Ylä-Anttila.

Karkkilasta Piilaaksoon

Ohjelman juontaa Subin entinen kanavajohtaja, sittemmin yritysvalmentajana, tietokirjailijana ja puhujana toimiva Maaretta Tukiainen. Jakson ensimmäisen puoliskon aikana Tukiainen matkaa muun muassa Karkkilasta jopa Piilaaksoon saakka tapaamaan erilaista väkeä: tavallisia ihmisiä, asiantuntijoita, poliitikkoja, mielipidetykkejä ja ideanikkareita.

Toinen puolisko jaksosta varataan studiokeskustelulle, jossa myyttiä käsittelevät vakiopanelisteina vuorotellen professorit Alf Rehn ja Saara Taalas vaihtuvien vieraiden kera. Jokaisen jakson lopussa todetaan – kenttäkierroksen ja studiokeskustelun päätteeksi – pitääkö väittämä paikkansa vai ei.

– Tv-sarjassa puhutaan sellaisista suomalaisen työn teemoista, joihin jokaisella kansalaisella on tuntuma ja mielipiteitä. Pyrimme ohjelmalla tuomaan esiin erilaisia näkökulmia, jotka toivottavasti osaltaan rikastuttavat keskustelua työstä, sanoo Tukiainen.

Myytit jakso kerrallaan:

  1. Suomessa työllä ei saa rikastua
  2. Suomalainen ei osaa palvella
  3. Suomalainen ei osaa myydä
  4. Suomalainen on ahkera työntekijä
  5. Suomessa ei kannata valmistaa mitään
  6. Yli 50-vuotiaat eivät saa työtä
  7. Yritysten ahneus tekee työttömiä
  8. Mamut vievät meiltä työpaikat

Lue lisää ohjelmasta ja katso traileri

Lisätietoja:
Ari Ylä-Anttila, tilaaja, Yleisradio, ari.yla-anttila@yle.fi, 040 503 4549
Tero Lausala, toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto, tero.lausala@avainlippu.fi, 050 407 2623

Suomalaisen Työn Liitto on asiantuntijaorganisaatio, jonka tehtävänä on edistää suomalaisen työn arvostusta ja menestystä. Liitto hallinnoi suomalaisen työn puolesta toimivia merkkejä ja verkkopalveluita. Vuonna 1912 perustetulla liitolla on yli 2600 yritys- tai yhteisöjäsentä. Lue lisää www.suomalainentyo.fi