Tutkimuksen mukaan suomalaisten mielestä toiminnan avoimuus on tärkein tunnusmerkki yrityksen vastuullisuudesta. Vastaajien mukaan yritysten, jotka jakavat voittojaan yhteiskunnalliseen tarkoitukseen, tulisi suunnata varoja ensisijaisesti työttömyyden vähentämiseen. Tämä selviää Suomalaisen Työn Liiton teettämästä Yhteiskunnallinen yritys 2015 -selvityksestä.
Tiedotteet
Täältä löydät kaikki julkaistut lehdistötiedotteemme.
Kysely: viinimarja on suosikki suomalaisten puutarhoissa
Suomalaisille luonto on lähellä sydäntä, ja monelle viherpeukalolle oman pihan antimet ovat kesää parhaimmillaan. Viinimarja on yleisin löydös suomalaisten puutarhoissa, kertoo Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimus. Puutarhahankinnoissa tehtävillä valinnoilla voi samalla tukea suomalaista työtä, kampanja muistuttaa.
Vuoden paras opinnäytetyö yhteiskunnallisesta yritystoiminnasta tulee Kokkolasta
FinSERNin, Suomalaisen Työn Liiton ja Arvo-liiton yhdessä järjestämän kilpailun yhteiskunnallista yritystoimintaa käsittelevistä opinnäytetöistä voittajaksi on valittu kokkolalaisen Tarja Palosaaren lopputyö.
Avainlipun 50-vuotissyntymäpäivät Kuopiossa: suomalaisuus on tärkeä arvo savolaisille
Suomen pitkäikäisin alkuperämerkki Avainlippu juhlii 50 vuottaan Kuopiossa, joka tarjoaa vetovoimaisen toimintaympäristön monen eri alan yritykselle. Avainlippua käyttäviä yrityksiä Pohjois-Savon alueella on yli 50, jotka edustavat muun muassa rahoituspalveluita, rakennustoimintaa ja vaatevalmistusta. Itä-Suomen alueella Avainlippu-yrityksiä on hieman yli 200 ja koko Suomen alueella Avainlippu-tunnuksia on myönnetty noin 2 000 yritykselle ja yli 3 000 tuotteelle tai palvelulle.
Avainlipun 50-vuotispäivät Jyväskylässä: keskisuomalaiset suosivat paikallista ja lähellä tuotettua
Suomen vanhin alkuperämerkki Avainlippu juhlii 50 vuoden taivaltaan Jyväskylässä, jossa muun Keski-Suomen tavoin arvostetaan paikallisuutta ja lähituotantoa. Suomalaisen Työn Liiton teettämän kyselyn mukaan Keski-Suomen vastaajat kokevat sekä suomalaisuuden että oman paikkakunnan tukemisen omilla kulutusvalinnoilla erittäin tärkeäksi. Läheltä ostetut tuotteet ja palvelut luovat työtä ja toimeentuloa omalle paikkakunnalle.
Kaksi on ja pysyy: suomalainen luottaa ruisleipään ja perunaan
Viime vuosina vallalla ollut karppausbuumi ja hiilihydraattien välttely eivät näy suomalaisten mielipiteissä, kun kyse on itselle mieluisan aterian kokoaminen kotoisista raaka-aineista: valtaosa valitsisi ruisleipää ja perunaa.
Kysely: jäätelö ei olekaan kesän ykkösherkku
Kesä tuo valon ja lämmön lisäksi mukanaan monet kesäsesongin herkut. Kesällä suomalaisten mieleen ovat etenkin maukkaat, kotimaiset mansikat, kertoo Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimus. Kotimaassa kasvatetun ruuan ostaminen tukee samalla suomalaisia työntekijöitä ja suomalaista työtä, kampanja muistuttaa.
Kysely: suomalaisten kesähankinnat keskittyvät pihaan ja puutarhaan
Kesän korvalla suomalaiset siirtyvät sankoin joukoin viettämään aikaa ulkona. Tämä näkyy myös Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjan kyselyssä, jossa selvitettiin suomalaisten suunnitelmissa olevia kodin ja kesämökin hankintoja: listan kärkipään valloittivat pihaan ja puutarhaan liittyvät tuotteet.
Avainlipun 50-vuotisjuhlaa vietetään Seinäjoella: pohjalaiset ylpeitä alueen yrityksistä
Suomen pitkäikäisin alkuperämerkki Avainlippu juhlistaa 50 merkkivuottaan ”Nostetaan Suomi plussalle”-teemalla eri puolilla maata, myös Seinäjoella. Avainlippu voi tänä päivänä hyvin, se kasvaa ja elää vahvasti nykypäivässä. Viime vuonna 450 uutta yritystä sai Avainlippu-tunnuksen ja pelkästään Etelä- ja Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella Avainlippu-yrityksiä on 170.
Kysely: kesä saa suomalaiset syömään kasviksia
Kesä tuo tuoretta satoa suomalaisten ruokapöytiin, ja etenkin kasviksia kulutetaan kesällä runsaasti muita vuodenaikoja enemmän, kertoo Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimus. Suomalaisen, lähellä tuotetun ruoan syöminen tukee samalla kotimaista työtä, kampanja muistuttaa.