Ajankohtaista aiheesta: Kotimaisuus

Mitä saat 10 eurolla – no lähes 10 000 työpaikkaa

Miten on mahdollista, että kympillä saa 10 000 työpaikkaa? Väite pohjautuu kansatalouden laskelmiin, joita Suomalaisen Työn Liitto on käyttänyt nostaakseen esiin suomalaisten tuotteiden ja palveluiden ostamisen vaikutukset työllisyyteen. Viesti on toki pelkistetty monimutkaisista panos-tuotos-laskelmiin pohjautuvista laskelmista.

Osta työtä Suomeen -päivää vietetään 7.12. – työllistävät vaikutukset nousevat tulevaisuudessa merkittäväksi ostomotiiviksi

Joulukuun ensimmäisenä perjantaina 7.12. suositaan suomalaista, kun Osta työtä Suomeen -päivää vietetään jo neljättä kertaa. Päivällä halutaan muistuttaa kuluttajia kotimaisen työn tärkeydestä. Tuoreen kyselyn mukaan yli kolmasosa suomalaisista on sitä mieltä, että tuotteen tai palvelun työllistävyys tulee vaikuttamaan ostopäätöksiin tulevaisuudessa yhä enemmän. Osta työtä Suomeen -päivä tarjoaa kuluttajalle hyvän tilaisuuden pohtia omia kulutustottumuksiaan. Päivän takana on Suomalaisen Työn Liitto.

Vastuullisuus nousee yhä tärkeämmäksi valintatekijäksi yritysten ostopäätöksissä

Yritysten ostot ovat valtava yritysten tuotantopäätöksiin ja suomalaisen työn menestykseen vaikuttava voima. Suomessa yritysten hankintojen yhteissumma nousee yli 190 miljardiin euroon vuositasolla. Hankintojen skaala on erittäin laaja ulottuen liikelahjoista toimistokalusteisiin ja työhyvinvoinnin ja -terveyden palveluista IT- ja digiostoihin. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan yritysten ostoista vastaavat johtajat näkevät, että tulevaisuudessa erityisesti vastuullisuus tulee korostumaan yritysten ostopäätöksissä.

Kuntahankinnoissa voi painottaa paikallisuutta

Selvitimme Aula Researchilla teettämässämme laajassa kyselytutkimuksessaan kuntapäättäjien ja hankinta-asiantuntijoiden näkemyksiä julkisista hankinnoista sekä kotimaisuuden ja paikallisuuden merkitystä niissä. Kuntavirkamiesten, kuntahankkijoiden ja valtakunnantason hankinta-asiantuntijoiden mielestä kotimaisten […]

Tutkimus: Kuntapäättäjien mielestä kotimaisuutta ja paikallisuutta pitäisi painottaa enemmän julkisissa hankinnoissa

Suomalaisen Työn Liiton teettämän kyselytutkimuksen mukaan kuntapäättäjät sallisivat kotimaisuuden ja paikallisuuden vaikuttavan ostohankintoihin, mikäli se olisi hankintalain puitteissa mahdollista. Peräti 84 prosenttia kuntapäättäjistä oli sitä mieltä, että kotimaisuuden pitäisi vaikuttaa hankinnoissa enemmän. Paikallisten yritysten tuotteiden ja palveluiden ostamisen lisäämisen kannalla oli 82 prosenttia vastaajista.