Syksyn tunnelmointi syntyy väreistä ja marjoista – pimeneviin iltoihin valoa kynttilöistä

Suomalaisen Työn Liiton Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimus selvitti suomalaisten syystunnelmia kysymällä mikä on parasta syksyssä. Suomalaisten mielestä parasta ovat luonnon väriloisto, marjat ja pimenevät illat. Hämärtyviin iltoihin tuovat valoa kynttilät, joita erityisesti nuoret ostavat tunnelman luomiseen, sisustamiseen ja valaistukseen. Vanhemmat vastaajat ostavat kynttilöitä perinteisempiin käyttötarkoituksiin, kuten haudoille ja jouluksi.

Sinivalkoinen jalanjälki-kyselyn mukaan reilu kolmannes (35 %) pitää ruskaa ja luonnon värejä parhaimpana asiana syksyssä. Marjasadon kannalla on hieman yli viidesosa (21 %) vastaajista ja pimenevistä illoista nauttii 12 prosenttia. Kaksi kolmesta vastaajasta ostaa kynttilöitä nimenomaan tunnelman luomiseen, mutta niiden ostotarkoituksessa on eri ikäryhmien välillä eroja. Kun nuoret ostavat kynttilöitä kodin sisustamista, valaistusta, tunnelmaa ja tuoksua varten, vanhemmat ikäryhmät käyttävät kynttilöitä haudalla ja jouluna.

– Syksy on ihanaa aikaa nauttia pimenevistä illoista, mutta samalla aloitetaan valmistautuminen vuoden tärkeimpään myyntisesonkiin – jouluun. Valitsemalla suomalaista autetaan työllisyyttä. Jos jokainen suomalainen ostaisi 10 eurolla lisää suomalaisia tuotteita tai palveluita, syntyisi 10 000 uutta vuosityöpaikkaa. Syksyn ostopäätökset vaikuttavat siis monen työntekijän joulutunnelmaan, pohtii Suomalaisen Työn Liiton projektipäällikkö Merja Mantila.

Suomalaisten syystunnelmista on huolehtinut osaltaan Havi, joka on valmistanut kynttilöitä jo 186 vuotta. Sen tavoitteena on kehittää jatkuvasti valikoimaa ja luoda laadukkaita tuotteita suomalaisille kotitalouksille.

– On ihanaa sytytellä lyhtyihin kynttilät ja nauttia hämärtyvistä illoista ystävien seurassa. Havin kynttilät on tehty Suomessa ja suunniteltu kotimaista kuluttajaa ajatellen, kertoo Havin markkinointijohtaja Linda Huikko Suomen Kerta Oy:stä.

Mikä on parasta syksyssä?

  • ruska/luonnon värit 35 %
  • marjat 21 %
  • pimenevät illat 12 %
  • sadonkorjuu 10 %
  • kynttilät 7 %
  • sienet 7 %
  • joku muu 4 %

Mihin käyttötarkoitukseen ostat kynttilöitä?

  • tunnelman luomiseen 63 %
  • haudalle 53 %
  • jouluksi 50 %
  • kodin sisustamiseen 36 %
  • valaistukseen, sisällä/ulkona 34 %
  • lahjaksi 27 %
  • muu juhlatilaisuus 17 %
  • tuoksuksi 13 %
  • syntymäpäiville 11 %
  • kaveriksi itselleni 11 %
  • muuhun tarkoitukseen 5 %

Tutkimustiedot perustuvat Suomalaisen Työn Liiton tilaamaan Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kampanjatutkimus toteutettiin kesäkuussa 2016 ja siihen vastasi 1033 18–79-vuotiasta suomalaista kuluttajaa.

Lisätietoja

Merja Mantila, projektipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 330 3640, merja.mantila@suomalainentyo.fi
Linda Huikko, markkinointijohtaja, Suomen Kerta Oy, 050 341 6323, linda.huikko@suomenkerta.fi

Suomalaisen Työn Liiton Sinivalkoinen jalanjälki -kampanja muistuttaa jokapäiväisten ostopäätösten vaikutuksista Suomen työllisyyteen. Sinivalkoinen jalanjälki -tunnus helpottaa suomalaisten tuotteiden löytämisessä. www.sinivalkoinenjalanjälki.fi