Käyttäjältä Sanna Huovinen

Helsinkiläinen miestenvaateyritys FRENN sai parhaat pisteet Eettisen kaupan puolesta ry:n vuosittaisessa vastuullisuusvertailussa

Eetti selvitti toista kertaa suomalaisten vaateyritysten vastuullisuustyötä ja siitä viestimistä. Tänä vuonna selvityksen parhaimmat pisteet 29/34 sai Jarkko Kallion ja Antti Laitisen vuonna 2013 lanseeraama miestenvaatemerkki FRENN. Ränkkää brändi 2020 -raportissa arvioitiin 35 suomalaisen vaatemerkin ilmasto, ympäristö- ja ihmisoikeustyötä ja läpinäkyvyyttä. Ilmastotyöstä FRENN sai täydet pisteet.

Tutkimus: Suomalaisten halu suosia kotimaisia tuotteita kasvanut – asennemuutos näkyy K-ryhmän myyntidatassa

Valtaosa suomalaisista haluaa, että koronaepidemian aikana ostetaan suomalaisia työllistäviä tuotteita ja palveluita, kertoo tuore Suomalaisen Työn Liiton, Ruokatieto yhdistys ry:n ja Kauppapuutarhaliitto ry:n teettämä tutkimus. Noin kolmasosa suomalaisista sanoo koronaepidemian muuttaneen heidän suhtautumistaan tuotteiden ja palveluiden alkuperää kohtaan. K-ryhmän myyntidata vahvistaa, että asennemuutos näkyy kotimaisten tuotteiden kasvaneena suosiona.

Suomalaisen Työn Liitto ja K-ryhmä yhdistävät voimansa suomalaisten työn puolesta – valtakunnallisessa yhteiskampanjassa mukana yli 100 yritystä

K-ryhmän ruokakaupat ja K-Rauta, Suomalaisen Työn Liitto, reilu 100 elintarvike- ja käyttötavarayritystä yhdessä Ruokatieto yhdistys ry:n ja Kotimaiset kasvikset ry:n kanssa yhdistivät voimansa kannustaakseen suomalaisia suosimaan entistä vahvemmin tuotteita, jotka työllistävät suomalaisia ja pitävät talouden pyörät pyörimässä. Yhteiskampanjalla halutaan olla mukana varmistamassa, että Suomi menestyy myös tulevaisuudessa. Valtakunnallinen Ole osa hyvän ketjua – Osta työtä Suomeen -kampanja starttaa vappuaattona.