Ajankohtaista aiheesta: Joulututkimus

Joulututkimus 2023

Joulututkimuksessamme selvitimme suomalaisten joulunviettotapoja, joulun tärkeyttä ja sitä, ovatko joulun kulutustottumukset muuttuneet viime vuosina vastuullisempaan suuntaan. Lataa tutkimusraportti alta!

Suomalaiset ostavat ja saavat mieluiten Suomessa tehtyjä joululahjoja

Joululahjojen alkuperästä välittää suurin osa suomalaisista. Suomalaisen Työn Liiton teettämästä tutkimuksesta selviää, että suomalaisista lähes kaksi kolmasosaa ostaa mieluiten lahjaksi kotimaisia ja Suomessa valmistettuja tuotteita. Lahjoiksi suomalaisia tuotteita toivoo saavansa puolet vastanneista. Kukaan tutkimukseen vastaajista ei tietoisesti suosi joululahjoissa ulkomaisia tuotteita.

Ihana, kiireinen ja krääsäinen joulu vai jotain muuta?

Osallistuin Suomalaisen Työn Liiton edustajana joulukuun ensimmäisellä viikolla Tikkurilan kirjastossa Ekologinen joulu – hyvän mielen valinnat paneeliin. Paneelin juontajana oli Riikka Suominen (Vihreän Langan päätoimittaja) […]

Jouluostokset vilkastuvat: suomalaisuus näkyy jouluhankinnoissa

Suomalaisten tämän vuotiset jouluostokset saivat lisävauhtia viime viikon veronpalautuksista. Jouluna suomalaisuus näkyy niin lahjoissa kuin kodin laittamisessa joulukuntoon. Jouluhankinnoista reilu kolmannes suomalaisista ostaa yli puolet Suomessa tehtynä, selviää Suomalaisen Työn Liiton teettämästä Sinivalkoinen jalanjälki -kyselystä.

Jouluvalmistelut pääasiassa naisten vastuulla

Suomalaisen Työn Liiton teettämän Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjatutkimuksessa naiset kertoivat tekevänsä erilaisia jouluvalmisteluja huomattavasti suuremman määrän kuin miehet. Tulosten mukaan suomalaisten jouluun valmistautuminen koostuu ensisijaisesti lahjojen hankinnasta ja kodin laittamisesta.

Joulututkimus 2013

Suomalaisen Työn Liiton joulututkimuksen mukaan suomalaiset arvostavat kotimaisuutta edelleen korkealle valitessaan joululahjoja. Yli 70 prosenttia suomalaisista ostaa mielellään suomalaisia joululahjoja. Tutkimuksen mukaan yli 60 prosenttia suomalaisista katsoo, että kukkaronnyörit ovat jouluna löysemmällä kuin yleensä ja päätöksiä tehdään enemmän tunteella. Tänä vuonna suomalaiset arvioivat kuluttavansa keskimäärin 398 euroa pelkästään joululahjoihin.

Joulututkimus 2012

Joulun kulutuskäyttäytymisessä kotimaisuus on tärkeä asia suurimmalle osalle suomalaisista. Noin puolet suomalaisista pyrkii kuluttamaan jouluna vastuullisesti ja kolme neljästä pitää Suomessa tuotettujen tuotteiden ja palveluiden suosimista vastuullisena kuluttamisena, ilmenee Suomalaisen Työn Liiton Taloustutkimus Oy:llä teettämästä tutkimuksesta.