Ajankohtaista aiheesta: yritysten hankinnat

Vastuullisuus nousee yhä tärkeämmäksi valintatekijäksi yritysten ostopäätöksissä

Yritysten ostot ovat valtava yritysten tuotantopäätöksiin ja suomalaisen työn menestykseen vaikuttava voima. Suomessa yritysten hankintojen yhteissumma nousee yli 190 miljardiin euroon vuositasolla. Hankintojen skaala on erittäin laaja ulottuen liikelahjoista toimistokalusteisiin ja työhyvinvoinnin ja -terveyden palveluista IT- ja digiostoihin. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan yritysten ostoista vastaavat johtajat näkevät, että tulevaisuudessa erityisesti vastuullisuus tulee korostumaan yritysten ostopäätöksissä.

Yritykset ostopäätösten äärellä -tutkimus

Suomalaisen Työn Liitto teetti elo-syykuussa 2018 yritysvaikuttajien parissa kartoituksen yritysten ostoista Suomessa. Kartoituksessa selvitettiin muun muassa eri tekijöiden vaikutusta ja painoarvoa tuotteiden ja palveluiden ostoihin yrityksissä nyt ja tulevaisuudessa, tuottaja- ja suunnittelumaan merkitystä palveluita ja tuotteita ostettaessa sekä kotimaisuuden merkitystä yritysten ostopäätöksissä.