Tuodaan vastuullisia ja hyvää tekeviä yrityksiä esille

18.10.2021

Tekijät esiin! -juttusarjassa Suomalaisen Työn Liitto nostaa esiin työntekijänsä ja esittelee heidän tekemäänsä työtä. Millaista työtä liitossa tehdään? Tällä kertaa omista tehtävistään kertoo Design from Finland -merkin ja Yhteiskunnallinen Yritys -merkin markkinointipäällikkö Niina Ollikka.

Suomessa tehdään hienoa työtä monella sektorilla: meillä on mm. vastuullista suunnittelua, jossa on aidosti huomioitu asiakkaiden tarpeet ja meillä on yrityksiä, joiden koko toiminnan tavoite on tuottaa yhteiskunnallista hyvää – nämä yritykset ansaitsevat tulla nähdyiksi ja kuulluiksi! Suomalaisen Työn Liiton hallinnoimien Design from Finland ja Yhteiskunnallinen Yritys -merkkien aikaansaava markkinointipäällikkö Niina Ollikka vastaa näiden merkkien kehittämisestä ja markkinoinnista.

”Olemme tehneet täällä Suomalaisen Työn Liitossa hieman muutoksia työnkuviin. Aikaisemmin vastasin Yhteiskunnallinen Yritys -merkistä mutta nyt vastuulleni kuuluu myös Design from Finland -merkki. Yhä enemmän digitalisoituvassa maailmassa on luontevaa miettiä laajempia kokonaisuuksia ja toimenpiteitä niin, että pystymme täällä liitossa esim. tuottamaan ketterästi materiaaleja ja tekemään kampanjoita, joita voidaan hyödyntää erilaisissa jäsenyrityksissä. Jäsenyrityksille on tärkeää, että heille tuotetaan laadukkaita ja toimivia materiaaleja niin, että he pystyvät helposti kertomaan siitä, että heillä on käytössään merkki, joka taas voi vaikuttaa heidän asiakkaidensa ja sidosryhmiensä ostopäätöksiin.

Työpäiväni ovat tosi vaihtelevia. Vaikka etätyö on vaikuttanut siihen, että kaikki työt hoituvat oman työpöydän äärestä, niin päivän aikana saa lukuisien Teams-kokouksien myötä heittäytyä ihan eri aihealueisiin ja tehtäviin ja se on hienoa! Yhteiskunnallinen Yritys -merkin myöntävä toimikunta kokoontuu neljä kertaa vuodessa, ja esittelen hakemukset toimikunnalle. Olen aktiivisesti yhteyksissä sekä uusiin että jo aikaisemmin merkin saaneisiin yrityksiin. Nyt on innostavaa päästä tutustumaan myös Design from Finland -merkkiyrityksiin ja tämän alan ammattilaisiin ja näin saan varmasti oppia paljon lisää suomalaisesta muotoilusta, joka on aina ollut lähellä sydäntäni. Tapaan myös yrityksiä, jotka ovat kiinnostuneita merkistä. Meillä Suomalaisen Työn Liitossa on käynnissä paljon erilaisia projekteja, joissa olen mukana: osallistun muun muassa asiakaskokemuksen kehittämiseen, moniin sidosryhmäyhteistyöprojekteihin ja erilaisiin tutkimushankkeisiin.

Välillä pääsen työstämään strategioita, joita päivitetään aika ajoin ja teen erilaisia kehitystehtäviä. Merkkien markkinointiviestintä kuuluu myös vastuulleni. Tänä vuonna sekä Yhteiskunnallinen Yritys että Design from Finland -merkeille ja jäsenyrityksille on tehty tv-mainokset. Televisio on edelleen mainio media siinä, että yksittäinenkin kampanja tavoittaa n. 1,5 miljoonaa katsojaa eli näkymällä televisiossa saamme merkkiyrityksille ja merkeille hienoa näkyvyyttä. Teen mediakampanjoita moniin eri kanaviin (mm. tv, radio ja digi) ja pyrimme tuottamaan jäsenyrityksillemme paljon hyviä markkinointiviestinnän materiaaleja niin, että he voivat käyttää näitä elementtejä omissa kanavissaan.

Teen viestintätiimin kanssa tiivistä yhteistyötä ja mietimme sitä, kuinka eri teemoja voisi monipuolisesti tuoda esille kirjoittamalla mm. mielipidekirjoituksia, päättäjäviestintää ja paikallistiedotteita uusista merkkiyrityksistä. Olemme viimeisen vuoden aikana järjestäneet paljon erinomaista palautetta saaneita koulutuksia kaikille merkkiyrityksille ja lisäksi olemme mm. räätälöineet viestintäkoulutuksia Yhteiskunnallinen Yritys -merkkiyrityksille. Koulutukset ovat olleet suosittuja ja koulutuksissa esitellyt yrityscaset ovat olleet todella mielenkiintoisia, sillä niistä voi aina oppia uutta ja ei voi kuin ihailla miten hienoa työtä eri organisaatiossa tehdään mm. vastuullisuuden parissa.

Mukavat työtoverit ovat päivien piristys ja koska meitä on aika pieni tiimi, niin teemme tiiviisti yhteistyötä ja olemme aktiivisesti yhteyksissä.

Ikävämpiä työtehtäviä on ne, kun joutuu ilmoittamaan yrityksille siitä, että toimikunta ei ole myöntänyt heille merkin käyttöoikeutta. Toisaalta tiukat ja valvotut kriteerit kertovat siitä, että kun merkin on saanut, niin sen on aidosti ansainnut ja sitä siis kannattaa ylpeästi käyttää”.


Faktalaatikko

Kuka: Niina Ollikka, Design from Finland- ja Yhteiskunnallinen Yritys -merkkien markkinointipäällikkö
Mitä tekee: Vastaa mm. Design from Finland- ja Yhteiskunnallinen Yritys -merkkien kehityksestä ja markkinoinnista
Tausta: Valtiotieteiden maisteri, MJD. Pitkä työkokemus erilaisista markkinointiviestinnän tehtävistä mm. teollisuudessa, operaattori- ja finanssialalla. ”Olen saanut tehdä lukuisia hyvinkin isoja markkinointikampanjoita ja olla mukana erilaisissa kehitysprojekteissa.”
Parasta työssä: Pienen ja tiiviin työyhteisön todella mukavat työkaverit ja työn monipuolisuus.
Jos olisit joku hahmo, mikä olisit? ”Ehkäpä Muumimamma. Muumimamman toiminnan ansiosta sekä hänen lähipiirillään että myös muilla on parempi olla – hän toimii ikään kuin vastuullinen yritys parhaimmillaan: suunnitellaan tuotteita/palveluita, jotka otetaan mielihyvällä käyttöön tai tuotetaan palveluita, jotka tuottavat lisää yhteiskunnallista hyvää”.

Ota yhteyttä:

Niina Ollikka
markkinointipäällikkö
puh. 040 674 8773
niina.ollikka(a)suomalainentyo.fi
LinkedIn

 

Tutustu Avainlippu-merkin asiakkuuspäällikkö Nina Pohjoiskoskeen: ”Parasta työssäni ovat ihmiset”

Tutustu projektipäällikkö Merja Mantilaan: ”Innostus on liiketoiminnan paras ajuri”

Tutustu tutkimuspäällikkö Jokke Eljalaan: ”Dataohjattua päätöksentekoa ja tulevaisuuden maalailua”

Tutustu viestintäpäällikkö Hanna Maliseen: ”Kasvuhakkerointia ja jatkuvaa viestinnän kehittämistä

Tutustu viestintäpäällikkö Sanna Huoviseen: ”Mielekkäintä viestintätyössäni on monipuolisuus”

Tutustu markkinointipäällikkö Reetta Mentuun: ”Suomessa on valtavasti osaamista, joka ansaitsee tulla näkyväksi”

Tutustu hallintoassistentti Päivi Ikoseen: ”Yksikään työpäivä ei ole samanlainen”

Tutustu verkkoviestinnän asiantuntija Pilvi Rekoon: ”On ihanaa tehdä työtä, jolla on hyvä tarkoitus”

Tutustu asiakaskoordinaattori Annina Rauhalaan: ”Antoisinta on tuottaa positiivisia jäsenkokemuksia”

Tutustu hallintopäällikkö Päivi Fogelbergiin: ”Verkostoissa on voimaa”

Tutustu asiakuuspäälllikkö Minna Varikseen: ”Odotan innolla asiakaskohtaamisia”

Tutustu digitaalisen markkinoinnin asiantuntija Tanja Lindholmiin: ”Opin jatkuvasti uutta”