”Kasvuhakkerointia ja jatkuvaa viestinnän kehittämistä”

4.10.2021

Tekijät esiin! -juttusarjassa Suomalaisen Työn Liitto nostaa esiin työntekijöitään ja esittelee heidän tekemäänsä työtä. Millaista työtä liitossa tehdään? Tällä kertaa omista tehtävistään kertoo viestintäpäällikkö Hanna Malinen. 

Kun viesti ei tunnu menevän perille, kirjoitusvirheet pomppivat pitkin tekstiä tai verkkosivujen tekninen ongelma iskee digitaalisella nyrkillä vasten kasvoja, voi onneksi aina kääntyä Suomalaisen Työn Liiton viestintäpäällikön Hanna Malisen puoleen. Kymmenistä pienistä palasista koostuvaa viestinnän kokonaisuutta käsissään pitelevä Hanna kehittää luovan ratkaisun pulmaan kuin pulmaan.

”Vetämäni neljän hengen viestintätiimi on varsinainen tehomylly. Olemme mukana kaikessa liiton toiminnassa, jokainen oman osaamisensa ja vahvuuksiensa mukaan. Viestinnän työtehtävät koostuvat laajoista kokonaisuuksista, mutta myös pienestä silpusta, ja meidän tulee hallita lukemattomia eri järjestelmiä ja ohjelmia. Autamme toinen toisiamme vastaan tulevissa pulmatilanteissa ja koitamme pitää kymmenet langat käsissämme. Olen onnekas, että olen saanut ympärilleni niin ammattitaitoisia ja kivoja tyyppejä työkavereikseni.

Huolehdin siitä, että viestintämme on liiton strategian mukaista ja jäsenyritykset näkyvät kanavissamme säännöllisesti ja mahdollisimman paljon. Suomalainen työ, sen arvostus ja jäsenyritystemme upeat tarinat ovat ehtymätön lähde, josta ammentaa. Viimeiset vuodet olen keskittynyt hallinnoimistamme merkeistä erityisesti Avainlippu-merkin viestintään.

Verkko- ja digipalvelujemme kehitys on myös yhä kasvavassa roolissa työpöydälläni. Keväällä julkaisimme uuden aineistopankkimme, jonka jälkeen olen työskennellyt tiiviisti kasvuhakkeroinnin parissa, jonka tarkoituksena on kasvattaa liiton jäsenmäärää. Tällä hetkellä aloittelemme laajaa digimarkkinoinnin projektia yhdessä kumppanimme kanssa.

Parasta työssäni on jatkuva tekemisen meininki, osaamisen kehitys sekä rennot ja työtään intohimolla tekevät työkaverini. Työnkuvani on kehittynyt vuosien varrella osaamiseni ja pätevyyteni karttuessa. Tulin 10 vuotta sitten Suomalaisen Työn Liittoon toteuttamaan verkkosivustouudistusta, minkä jälkeen olen päässyt tekemään monipuolisia viestinnän töitä ja vastaamaan laajoistakin kokonaisuuksista. Tämän hetkinen verkkosivustojemme sekä digitaalisen markkinoinnin vahva kehitysstrategia osuu kannusteni ytimeen, mistä olen iloinen.

Viestintätaidot ovat hyvin tärkeitä nykytyöelämässä ja viestinnän ala myös muuttuu nopealla tahdilla teknologian kehittyessä. Täytyy olla perillä algoritmimuutoksista sekä uusista viestinnän kanavista ja keinoista. Mielenkiinto pysyy hyvin yllä, kun omaa osaamistaan täytyy kehittää jatkuvasti. Koenkin, että olen kehittynyt melkoisen monipuoliseksi viestinnän osaajaksi.

Vähiten kivointa on ehkä ajoittainen riittämättömyyden tunne. Teemme suhteellisen pienellä porukalla hartiavoimin töitä hienojen jäsenyritystemme esiin tuomiseksi sekä kotimaisen työn arvostuksen edistämiseksi.”

Faktalaatikko

Kuka: Hanna Malinen, viestintäpäällikkö
Mitä tekee: Vetää viestintätiimiä ja vastaa liiton viestinnän kokonaisuudesta, tekee monenlaisia tehtäviä aina strategiasta somejulkaisuihin. Keskittyy tällä hetkellä erityisesti verkkosivustojen ja digitaalisen markkinoinnin kehitykseen sekä Avainlippu-merkin viestintään.
Tausta: Filosofian maisteri, opiskellut Vaasan yliopistossa viestintää, markkinointia ja kulttuurienvälistä viestintää. Työskennellyt mm. IT-alalla verkkosivuprojekteissa, tiedottajana, maahantuontivastaavana, asiakaspalvelussa sekä matkaoppaana.
Parasta työssä: Merkityksellinen työ, rennot ja työtään intohimolla tekevät työkaverit, vaihtelevuus ja työnkuvan kehittyminen oman osaamisen myötä.
Jos olisit joku hahmo, mikä olisit? ”Ensimmäisenä mieleeni tuli vappupallo. Olen syntynyt vappuaattona ja minussa piilee vahva leikkisä ja lapsenmielinen piirre. Se tulee ehkä harvoin työpaikalla esiin, mutta toisaalta se on piirre, josta haluan pitää tiukasti kiinni, kuten vappupallostakin täytyy pitää kiinni, ettei se karkaa taivaan tuuliin. Ja onhan vappu myös suomalaisen työn päivä. Siinä on kerrakseen aihetta karnevaalihenkeen!”

Ota yhteyttä:

Hanna Malinen
Viestintäpäällikkö
puh. 050 369 4949
hanna.malinen(a)suomalainentyo.fi
https://www.linkedin.com/in/hannamalinen/

 

Tutustu Avainlippu-merkin asiakkuuspäällikkö Nina Pohjoiskoskeen: ”Parasta työssäni ovat ihmiset”

Tutustu projektipäällikkö Merja Mantilaan: ”Innostus on liiketoiminnan paras ajuri”

Tutustu tutkimuspäällikkö Jokke Eljalaan: ”Dataohjattua päätöksentekoa ja tulevaisuuden maalailua”

Tutustu viestintäpäällikkö Sanna Huoviseen: ”Mielekkäintä viestintätyössäni on monipuolisuus”

Tutustu markkinointipäällikkö Reetta Mentuun: ”Suomessa on valtavasti osaamista, joka ansaitsee tulla näkyväksi”

Tutustu Design from Finland – ja Yhteiskunnallinen Yritys -merkin markkinointipäällikkö Niina Ollikkaan: ”Tuodaan vastuulliset ja hyvää tekevät yritykset esille”

Tutustu hallintoassistentti Päivi Ikoseen: ”Yksikään työpäivä ei ole samanlainen”

Tutustu verkkoviestinnän asiantuntija Pilvi Rekoon: ”On ihanaa tehdä työtä, jolla on hyvä tarkoitus”

Tutustu asiakaskoordinaattori Annina Rauhalaan: ”Antoisinta on tuottaa positiivisia jäsenkokemuksia”

Tutustu hallintopäällikkö Päivi Fogelbergiin: ”Verkostoissa on voimaa”

Tutustu asiakuuspäälllikkö Minna Varikseen: ”Odotan innolla asiakaskohtaamisia”

Tutustu digitaalisen markkinoinnin asiantuntija Tanja Lindholmiin: ”Opin jatkuvasti uutta”