Kauan odotettu loma. Tuijotat tyyntä maisemaa. Yhtäkkiä kännykkä kilahtaa. Työsähköposti odottaa. Punainen ykkönen on saatava pois näkyvistä, joten sormesi hakeutuu avaamaan sähköpostin. Suomalainen työelämä tuntuu kehittyvän suuntaan, jossa työntekijän pitäisi olla jatkuvasti tavoitettavissa. Keskustelimme Viittomakielialan Osuuskunta Vian toimitusjohtaja Outi Huuskon kanssa suomalaisten työtapojen muutoksista ja jaksamisesta epäsäännöllisten työaikojen puitteissa.
Huusko jos kuka tietää, millaista on, kun jokainen työpäivä on erilainen ja tilanteet muuttuvat vauhdilla, koska vain.
”Milloin tahansa saattaa tulla jokin tulipalo sammutettavaksi. Silloin muut asiat jäävät”, Huusko kertoo.
Huusko saa suurissa osin määritellä työtuntinsa itse. Vaikka toimitusjohtajan työ sisältää paljon hallinnollisia rutiinitehtäviä, aikaa jää myös hieman erikoisemmille tulkkauskeikoille: Huusko tulkkaa esimerkiksi Ylelle Eduskunnan kyselytunteja ja työstää Rigoletto-oopperan viittomakielen käännöstä.
”Tulkkaus on työni suola. Toimitusjohtajan työ vaatii pitkäjänteisyyttä, tulkkauksessa keskitytään hetkeen”, Huusko pohtii rooliensa eroja.
Vian tulkkeina työskentelee 100 ihmistä, osa kuukausipalkalla, toiset tuntiperusteisesti. Jokainen työntekijä työskentelee omalla tavallaan: jotkut tulkit toimivat esimerkiksi opiskelutulkkeina kouluissa, jolloin työaikana on säännöllisempi 8–16 tai 9–17. Toiset puolestaan ovat valmiudessa, jolloin he tietävät työnsä ajan, mutta eivät sen sisältöä.
Huuskosta työntekijälle kannattaa antaa mahdollisimman vapaat kädet, kunhan hommat hoituvat. Työnantajalla tulisi olla korvaa kuunnella, minkälainen työtapa kenellekin sopii – ja yhä useammin joustavuus on se, mitä työntekijä tarvitsee.
Työntekotavat murroksessa
Huuskon mielestä perinteisiin toimistoaikoihin tukeudutaan Suomessa aivan liikaa, vaikka vaihtoehtoisista työtavoista olisi paljon hyötyä.
Maalta kotoisin oleva Huusko onkin usein miettinyt, onko ihmistä edes luotu 8–16 työhön: ”Maalla tehtiin töitä, kun niitä oli. Työt vaihtelivat kausittain, talvella tehtiin tiettyjä töitä ja kesällä toisia. Joskus oli kauhea kiire, joskus taas leppoisampaa. Omassa työssäni on nykyään samanlainen päivänkierto ja työnkierto.”
Tietotyötä on vaikea pakottaa. Inspiraatio ei välttämättä iske toimistoaikoina, vaan esimerkiksi vasta kotona kokatessa tai unettomana yönä. Ja kun taas flow saapuu, töitä pitäisi saada tehdä keskeyttämättä. Tämä ei sovi vakiotyöaika-ajatteluun.
Huusko toivookin, että työtapoihin suhtauduttaisiin avarakatseisemmin. Suomessa kokonaistyöaika on kuitenkin edelleen punainen vaate, ja asiasta ollaan erittäin herkkiä. Monet yritykset haluaisivat toimia toisin, mutta suomalainen jäykkä työlainsäädäntö estää tämän. Vapaasti määriteltävä työaika nähdään riskinä, ja yleistä lainsäädäntöä noudattelevilla TES:eillä ei ole hirveästi vaihtoehtoja. Tilanne on hankala myös työntekijöille – Huuskon mukaan jotkut jopa jättävät kuukausipalkkatyön tehdäkseen joustavammin järjesteltyä tuntityötä.
Työtapojen muutoksiin liittyvät myös etätyöt, ja Huusko kuvaileekin vapaiden työaikojen ja etätyön yhdistelmää todella toimivaksi. Vaihtelu työympäristössä virkistää, ja etätöiden tekeminen säästää myös kallisarvoista aikaa.
”Olen usein miettinyt, mitä järkeä siinä on, että puoli junaa juoksee yhteen suuntaan ja toinen puoli toiseen”, Huusko pohtii. ”Onko se ympäristönkään kannalta hyvä, että vaihdetaan paikkoja.”
Joustavuus vaatii itsekuria
Vapaat työajat voivat osaltaan lisätä työn mielekkyyttä, mutta ne voivat myös olla rasite. ”Itse kuvittelin aiemmin, että vaihteleva aikataulu ja jatkuvasti tavoitettavissa oleminen ei voisi ikinä rassata minua. Mutta joskus se aiheuttaa päänvaivaa toden teolla. Muutama vuosi sitten minulle nimettiin sijainen, ja lomalla ei tarvinnutkaan olla puhelimen äärellä. Lomasta tuli täysin erilainen”, Huusko muistelee. ”Ei kukaan pidemmän päälle jaksa olla jatkuvasti tavoitettavissa.”
Riskinä on myös se, että kun töitä tulee jatkuvalla syötöllä, ei aika riitä palautumiseen. Vapaat kädet oman työajan suhteen vaativatkin runsaasti itsesäätelyä ja kurinalaisuutta, jotta työviikko ei yhtäkkiä veny 50 tunnin mittaiseksi. Huusko suosittelee miettimään, montako asiaa samalle päivälle saa mahtumaan. Jonain päivinä voi keskittyä isompiin kokonaisuuksiin, toisina hoidetaan pienempiä askareita: ”Rytmillä voi vaikuttaa. Toisin kuin usein kehotetaan, ei kannata tehdä huomisen asioita tänään. Pitää osata malttaa.”
Toisaalta elämäntilanne asettaa myös rajoja: Lapsi voi olla päivähoidossa vain tietyn ajan päivällä ja harrastukset vaativat säännöllisyyttä. ”Perhe on hyvä työnrajoittaja”, Huusko kertoo. ”Työ on kuitenkin vain työ. Se on sitä varten, että elätetään perhe. Se ei ole itseisarvo, vaan väline.”
Näyttääkin siltä, että työntekotapojen muuttuessa joustavimmiksi, kasvaa hyvällä tavalla myös työntekijän vastuu omasta työstään ja jaksamisestaan. Työnantajan tehtävänä on toki kokonaistilanteen arvioiminen, sillä uudet työmuodot tuovat mukanaan myös haasteita. Työnantajankin kuitenkin kannattaa tutustua uusiin mahdollisuuksiin avoimin mielin, sillä parhaimmillaan uudet joustavat työtavat muuttavat työpaikan kulttuuria rennommaksi ja saavat työntekijän arjen sujumaan mukavammin.