Suomalaista lankkuparkettia

transparent image

Suomalainen perheyritys Timberwise on valmistanut lankkuparkettia Loimaalla vuodesta 2000. Yrityksen alkuaikoina tuotannosta meni vientiin 90 prosenttia, nyt luku on 70. Muutos johtuu pääosin kotimaisen kysynnän kasvusta.

– Asiakkaamme olivat alun perin Keski-Euroopassa alueella, jossa Alpit näkyvät. Silloin teimme vain havupuusta lankkuparkettia. Noin kymmenen vuotta sitten alkoi yhä jatkuva tammibuumi, ja nyt kaikki markkinat ostavat tammea. Keskitymme siihen ja viemme tuotteitamme eri puolille maailmaa, Timberwisen markkinointipäällikkö ja osakas Laura Lankinen kertoo. Hänen isänsä Markku Mäkitalo on yrityksen perustaja, pääomistaja ja toimitusjohtaja.

Timberwise alkoi markkinoida tuotteitaan tosissaan Suomen markkinoille vasta vuonna 2007 osallistumalla Habitare-messuille omalla osastollaan. Siihen asti esilläolo oli tapahtunut jälleenmyyjien kautta.

– Meille on todella tärkeää pitää tuotanto Suomessa. Tuomme sitä esiin myös viennissä käyttämällä kaikessa markkinointimateriaalissamme slogania ”Quality wooden floors from Finland” ja Avainlippu-merkkiä. Asiakkaamme näkevät Suomen lipun ja tekstin ”Made in Finland”. Suomella on pitkät perinteet puunjalostuksessa, ja suomalainen puutuote mielletään laadukkaaksi, Lankinen toteaa.

Viimeaikaisista viennin haasteista merkittävimmät ovat Venäjän ja Etelä-Euroopan talouskriisit.
– Vientikohteemme ovat ympäri maailmaa, joten käännämme katseemme aina sinne, missä taloustilanne on muita parempi. Tärkeitä kohteita ovat Japani, Hong Kong, Skandinavia, Saksa, Dubai, Pohjois-Amerikka ja Kiina. Erotumme kilpailijoista laadulla, ekologisuudella ja tuotteidemme turvallisuudella. Tuotteillamme on allergiatunnus. Suomalaiset mielletään luotettaviksi ja täsmällisiksi, ja se on meidän etumme, Lankinen pohtii.

Timberwise

Perustettu 2000
Henkilöstö 30, joista 20 tuotannossa. Kaikki Loimaalla.
Liikevaihto Noin 7,5 milj. euroa
Vienti Noin 70 % tuotannosta. 2/3 raaka-aineesta on Suomesta.

Teksti Päivi Brink
Kuvat Timberwise

Jaa artikkeli