Apuvalikko
- English
- Suomi

Blogi
Kokemattomien nuorten palkkaaminen on Suomelle elintärkeä teko
Kokemattomien nuorten palkkaaminen on Suomelle elintärkeä teko Kevään uutiset ovat kertoneet, että tänä vuonna kesätyöpaikan…

Blogi
Uunituore tutkimus: Nuoret suhtautuvat työhön muita valoisammin
Työn merkitys on meille suomalaisille kiistaton – se on toimeentulon lähde, mutta myös identiteetin ja…

Blogi
Tulevaisuudenusko on taitolaji
Tulevaisuudenusko on taitolaji Maailma on, jälleen kerran, saranakohdassa. Maapallolta ei löydy ihmistä, joka pystyisi sanoittamaan…

Blogi
Eväitä osaajapulaan ja kansainvälisten osaajien houkutteluun
Aurinkoinen kesäpäivä on hyvä ajankohta pohtia Suomen vetovoiman kohtalonkysymyksiä. Yksi kuuma teema Suomen tulevaisuuteen liittyen…

Blogi
Paikka on auki – kiinnostuitko?
Työmotivaatiomme on läntisen Euroopan heikoimpia. Suomi on uupuneiden maa. Näin pomosi huijaa sinua. Onko työkaverisi…

Uutiset
Suomalaisilla yrityksillä on mahdollisuus menestyä markkinaosuuksien uusjaossa
Ennusteiden mukaan talouden kehittymisessä on tapahtumassa käänne, jonka myötä kotitalouksien ostovoiman uskotaan vahvistuvan ja yritysten…

Blogi
Hyviä valintoja – kaikkina aikoina
Muistan elävästi, miten kävelin lapsena Lahden Seppälässä ja sain kauan haaveilemani pinkin neuleen. Elettiin 90-luvun…

Blogi
Vuosi 2024 tuo tullessaan uudistuksia liiton toimintaan
Uusi vuosi tuo tullessaan uusia kujeita ja me olemme Suomalaisen työn liitossa käärineet hihat uudistuneen…

Blogi
Viippolan vinkit (joulu)yön hetkiin
”Valehtelisin jos väittäisin öisin herääväni murehtimaan maailmaa. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei se kiinnosta mua ollenkaan…”…

Blogi
Hellittämisen taito
Pötkötän sohvalla, kuulen kahden koiran kuorsauksen ja katselen kesäillan hiljaisuudessa mökin katossa roikkuvaa, lähes huomaamattomasti…